Valtava surina käy Timo Rahkolan mehiläispesillä Kauhajoen Aronkylässä Etelä-Pohjanmaalla.
Aurinko ja lämmin sää laittavat mehiläisiin vauhtia.
– Kyllä niistä ääntä lähtee! Kun sadekauden jälkeen vihdoin ja viimein aurinko paistaa, niin kyllä on lennolla porukkaa. Ei ole hetkeen näkynyt näin paljon, mehiläishoitajakin innostuu.
Lähiviikkojen säällä on suuri merkitys sille, millainen hunajasato tänä vuonna saadaan. Alkukesällä hunajaa kertyi hyvin, mutta sitten kuivuus ja sadekausi romahduttivat satotoiveet.
– Kaksi viikkoa on menty miinuksella. Ne ovat syöneet kuormasta.
Etelä-Pohjanmaan mehiläishoitajat ry:n puheenjohtajana toimiva Rahkola arvioi, että keskinkertainen ja kohtuullinen sato on vielä saavutettavissa, jos sää vain pysyy lähiviikot poutaisena. Monet kukat tosin ehtivät kukkia tänä vuonna jo alkukesästä.
– Horsma on jo loppupuolella, mutta apila on vielä mahdollinen.
Pölytysarvo moninkertainen hunajaan verrattuna
Suomessa lasketaan, että yksi mehiläispesä tuottaa keskimäärin 40 kiloa hunajaa satokauden aikana.
Hunaja ei ole ainut tuote, mitä mehiläistarhaus tuottaa. Suomen mehiläishoitajain liitto SML on selvittänyt, että tarhauksen tuottama pölytysetu on laskennallisesti jopa yli kymmenkertainen hunajasadon rahalliseen arvoon verrattuna.
– On se aika huimaa, Timo Rahkola tuumaa.
Rahkola uskoo, että tarhojen lähiympäristölleen tuomaa pölytysetua myös arvostetaan.
– Suurin osa tarhoista on maanviljelijöiden mailla. En ole kuullut maanomistajien kieltävän pesien tuontia. Päinvastoin, tämä on yhteistyötä. Viljelijät ovat jopa ehdottaneet mehiläishoitajille pesien tuontia mailleen.
Suomen hyönteisistä vain mehiläisiä tarhataan ja vain ne tuottavat hunajaa. Mitä virkaa on sitten muilla pörriäisillä? Paljonkin, arvioi mehiläishoitaja.
– Kimalaisia on kiittäminen metsämarjasadon pölyttämisestä. Ampiaisesta ei ole paljon pölytysapua, mutta ne syövät tuhohyönteisiä ja pitävät niiden määrän kurissa.
Emoille kova kysyntä
Timo Rahkolalla ja hänen puolisollaan on 50 mehiläispesää kotipihassa, muualla Kauhajoella ja Kristiinankaupungin Härkmerellä.
– No siinä menee emo, Timo Rahkola huomaa pesää esitellessään.
Emon erottaa tuhansien mehiläisten joukosta, sillä tällä emolla on punainen täplä selässään. Emo on merkitty vuosivärillä. Kyse on vuonna 2018 syntyneestä emosta.
– Kyllä sen oppii tunnistamaan muutenkin, kun tarpeeksi kauan mehiläisiä katselee. Se on vähän muita isompi ja sen kävelytyyli on erilainen.
Hunajantuotannon lisäksi Rahkolat kasvattavat puhdasrotuisia emoja omaan käyttöön ja myyntiin muille mehiläishoitajille.
– Omista tarpeista se lähti, koska emoja pitää vaihtaa silloin tällöin. Ne elävät muutamia vuosia. Jos ne pariutuvat vapaasti, niistä tulee sekarotuisia ja se tietää yleensä aina ongelmia.
Kotimaisille emoille on kova kysyntä. Osa mehiläishoitajista joutuu turvautumaan tuontiemoihin.
– Kun niitä tuodaan etelästä, ei tiedä, miten ne talvehtivat ja kestävät näitä oloja.Tämän vuoksi kotimaista emonkasvatusta yritetään saada nousuun.
Kuningattaresta emoksi
Mehiläisyhdyskuntien elämässä riittää seurattavaa ja tulkittavaa.
Mehiläishoitajat arvelivat pitkään, että pesän ainut emo määrää koko yhdyskuntaa. Nyt on tultu toisiin ajatuksiin ja samalla myös kuningatar-nimestä on siirrytty hiljalleen emoon.
– Kun tieto on karttunut, on todettu, että mehiläiset yhdessä päättävät, kuinka tehdään ja emo seuraa ja munii vain käskystä.
Ja emohan munii. Parhaimmillaan noin pari tuhatta munaa vuorokaudessa. Miten monien kymmenien tuhansien yksilöiden pesä luottaa vain yhteen emoon?
– Sitä minäkin olen miettynyt, että miksi ne eivät pidä reserviä. Eikö onnettomuuksien varalle kannattaisi olla toinenkin emo.
Ahkera yhdyskunta
Kun kurkkaa mehiläispesään, mehiläisistä mitään tietämätönkin aistii ahertamisen. Mitä siellä tapahtuu?
– Siellä on aivan normaalia pesän toimintaa: pakataan hunajaa, hoidetaan toukkia ja rakennetaan uutta kennostoa, Timo Rahkola selventää.
Mehiläispesä on naaraiden valtakuntaa.
– Kaikki työläiset ovat naaraita, tyttöjä niinsanotusti. Kuhnuri on poikamehiläinen ja sen ainoa tehtävä on käydä nuoren emon kanssa lennolla ja pariutua emon kanssa, Timo Rahkola kertoo.
Mehiläisistä haetaan entistä enemmän elantoa
Mehiläistarhaus taantui Suomessa pitkään, kun mehiläishoitajien määrä hiipui ja tarhaajat ikääntyivät. Viime vuodet suunta on ollut toinen: mehiläishoitajien määrä on lisääntynyt.
– Moni on innostunut hoitamaan kahta–kolmea pesää.
Suomen mehiläishoitajien liitolla on vajaa 3 000 jäsentä. Päätoimisia ammattitarhaajia Suomessa on satakunta. Mukaan on tullut myös nuoria yrittäjiä, joiden tavoitteena on saada mehiläisten hoidosta toimeentulo.
– Siellä on uutta, raikasta ideaa ja brändäystä markkinoille, Timo Rahkola iloitsee.
Rahkola on itse 41-vuotias ohjelmistosuunnittelija sekä entinen metsuri, teurastaja ja ravintolakokki. Mehiläisistä hän kertoo innostuneensa jo lapsena. Ensimmäiset pesät hän laittoi kymmenen vuotta sitten ja kertoo oppineensa alaa paitsi koulutuksista ja kursseilta ennen kaikkea kantapään kautta.
– Nykyiselle työlleni mehiläisten hoito on vastapainoa.
Lue lisää pörriäisistä: