Venäjän kaakkoiskulmalla jatkettiin lauantaina protesteja alueen pidätetyn pormestarin puolesta. Kansainväliset uutistoimistot kuvailevat mielenosoituksia laajimmiksi Habarovskin kaupungin historiassa.
Kymmenettuhannet ihmiset ovat kuluneen viikon aikana osoittaneet mieltään Habarovskissa. Syynä on alueen kuvernöörin Sergei Furgalin kahden viikon takainen pidätys.
Viime lauantaina mielenosoittajia oli arviolta 35 000, viikon varrella protestit jatkuivat pienempinä, ja tänään lauantaina osallistujia oli eri arvioiden mukaan ainakin 10 000 tai jopa kymmeniätuhansia. Kiinan rajalla sijaitsevassa Habarovskissa on noin 600 000 asukasta.
Myös pienemmissä kaupungeissa järjestettiin lauantaina mielenosoituksia. Mielenosoitukset ovat periaatteessa luvattomia, mutta uutistoimisto AFP:n ja Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan poliisit eivät pyrkineet lopettamaan niitä.
Tukijat pitävät murhasyytteitä poliittisina
Mielenosoittajat vaativat iskulauseissaan ja kylteissään Furgalin vapauttamista. Kuvernööri on ollut suosittu ja saanut tukijoidensa mukaan paljon aikaan.
50-vuotias Furgal pidätettiin viime viikolla epäiltynä useiden liikemiesten murhien järjestämisestä ja vietiin Moskovaan. Epäillyt teot ajoittuvat vuosiin 2004 ja 2005. Noihin aikoihin liike-elämässä toiminut Furgal on kiistänyt epäilyt.
Mielenosoittajista monet pitävät Furgalin saamia syytteitä poliittisina ja ihmettelevät, miksi ne on nostettu vasta nyt, eikä esimerkiksi silloin kun Furgal pyrki tehtäväänsä.
Nationalistista, Vladimir Žirinovskin johtamaa LPDR-puoluetta edustava Furgal valittiin kuvernööriksi kaksi vuotta sitten selvällä enemmistöllä. Hän peittosi vaalissa presidentti Vladimir Putinin puolueen ehdokkaan.
Ennen kuvernööriksi valintaansa Furgal istui edustajana Venäjän parlamentin alahuoneessa 11 vuotta.
Venäläisen uutistoimisto Tassin mukaan Putin nimittää alueelle väliaikaisen kuvernöörin lähiaikoina.
Aiemmin aiheesta:
Kymmenet tuhannet ihmiset marssivat murhista syytetyn kuvernöörin puolesta Venäjän Habarovskissa