Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Chelsea tyylitteli Englannin cupin finaaliin, De Gean haparointi kostautui ManU:lle – Solskjær: "David tietää, että hänen pitäisi torjua se sata kertaa sadasta"

Englannin cupin finaalissa 1. elokuuta kohtaavat Arsenal ja Chelsea.

David de Gea 19072020
Chelsean 1–0-maali lipsahti helpohkon näköisesti David de Gealta verkon perukoille. Kuva: AOP
Joonas Laine
Avaa Yle-sovelluksessa

Koronaviruksen sävyttämän Englannin jalkapallokauden Englannin cupin finaalissa pelaavat lontoolaisjoukkueet Arsenal ja Chelsea. Loppuottelupari varmistui sunnuntai-iltana, kun Chelsea tyylitteli 3–1-voittoon Manchester Unitedista.

Wembleyn stadion kumisi tyhjyyttään, kun yleisö oli totuttuun tapaan koronarajoitusten vuoksi poissa – ManU:n maalivahti David de Gean kannalta ehkä parempi niin.

Oliver Giroudin kevyt tökkäisy viidestä metristä ensimmäisen puoliajan lisäajalla lipsahti varsin helposti espanjalaisen taakse.

Jos ensimmäisessä osumassa palan haparoinnilta näyttäneestä torjuntayrityksestä voi laittaa lähietäisyydeltä tulleen ohjauksen piikkiin, Chelsean 2–0-maalin ei olisi pitänyt kaiken järjen mukaan päätyä verkon perukoille senkään vertaa. Mason Mount ampui 46. minuutilla maanuoliaisen hieman rangaistusalueen ulkopuolelta suoraan kohti De Geaa, jonka sormet antoivat kudille periksi kuin hyvin rasvatut saranat.

Unitedin painajaismaisen ottelun täydensi Harry Maguiren oma maali 74. minuutilla, eikä Bruno Fernandesin rankkarimaali kymmenen minuuttia myöhemmin enää tilannetta sen suuremmin paremmaksi muuttanut.

– En voi pyytää pelaajilta tämän enempää. Työmoraali ja esityksemme taso – olimme niskan päällä, ja kun he muuttivat pelisysteemiään, olimme jopa parempia, Chelsean päävalmentaja Frank Lampard totesi BBC:lle.

1. elokuuta pelattavassa finaalissa Chelsea saa vastaansa Arsenalin, joka päihitti lauantaina Manchester Cityn Pierre-Emerick Aubameyangin maalien siivittämänä. Cup-finaalin lisäksi Chelsealla on isot panokset Valioliigassa, jossa se taistelee Mestareiden liigan paikoista Leicesterin ja ManU:n kanssa.

Valioliigassa Chelsea kohtaa vielä Liverpoolin ja Wolverhamptonin.

– Meillä on useampi finaali edessämme: kaksi liigassa ja sitten Arsenal, Lampard sanoi.

– En halua, että nämä kolme ottelua määrittelevät kaiken tekemämme ja kehityksemme, mutta totta kai haluamme kärkinelikkoon, ja pokaaleita.

Solskjær aikoo peluuttaa De Geaa virheistä huolimatta

Manchester Unitedin päävalmentaja Ole Gunnar Solskjær puolusti maalivahtiaan ja totesi aikovansa valita De Gean tolppien väliin tulevissakin otteluissa.

– Totta kai. Olemme olleet lyömättömiä 19 ottelussa, ja sekä Sergio (Romero) että David ovat pelanneet tuon putken aikana erittäin hyvin, norjalaisluotsi sanoi BBC:lle.

Solskjaer kuitenkin myönsi, että De Gean olisi pitänyt torjua erityisesti Mountin veto.

– David tietää, että hänen pitäisi torjua se sata kertaa sadasta, mutta tämä on jalkapalloa. Tehty mikä tehty. Eteenpäin. Hän on henkisesti vahva pelaaja ja ihminen.

Artikkelia muokattu 00.15: lisätty Solskjærin kommentit ja muokattu otsikkoa.

Lue myös:

Pierre-Emerick Aubameyang upotti Manchester Cityn – Arsenal marssi Englannin cupin finaaliin: "Olimme nöyriä, sisäistimme miten meidän täytyy pelata"

Daniel Farke ei säästellyt sanojaan Norwichin katastrofi-ottelun jälkeen: "Naiivia, kokematonta, tyhmää, epäammattimaista"

Suosittelemme sinulle