WASHINGTON En olisi voinut kuvitella, että pääsen tai joudun tekemään juttua Atlantin ylityksestä, mutta niinhän siinä korona-aikojen koittaessa kävi.
Eksoottinen lentomatka Washingtonista Lontoon kautta Helsinkiin toteutui toukokuussa. 360-paikkaisessa Boeing 787-koneessa oli kymmenen matkustajaa. Voit lukea tästä jutusta, millaista lentomatkustaminen Yhdysvalloista Eurooppaan tuolloin oli.
Suomen rennon reippaaseen ja maskittomaan elämään tottui helposti. Kun paluu Yhdysvaltoihin koitti viime viikolla, korona tuntui jo menneen talven lumilta.
Toki seurasin Suomessakin herkeämättä Yhdysvaltain uutisia ja pidin yhteyttä tuttuihin. Tiesin, ettei Washingtonissa oltu yhtä pitkällä rajoitusten purkamisessa kuin Suomessa. Washingtonin lockdownia helpotettiin kesäkuun alussa, mutta pari viikkoa myöhemmin tartuntojen määrän noustessa rajoituksia kiristettiin uudelleen.
Paluumatka Yhdysvaltoihin oli leppoisa. Lontoon Heathrow’lla oli kahdeksan tunnin odotus. Atlantin ylittävät British Airwaysin matkustajakoneet ovat nykyisin harvassa.
Uneliaassa terminaalissa oli ehkä puolet liikkeistä avoinna. Ajat, jolloin Heathrow oli yksi maailman ruuhkaisimmista kentistä, tuntuivat etäisiltä.
Jatkolennolla matkustajia oli nelisenkymmentä. Jalkatilaa oli siis jälleen oman penkkirivin verran. Rajamuodollisuudet Washingtonissa sujuivat ongelmitta.
Vajaan 700 000 asukkaan Washingtonissa on todettu tähän mennessä kaikkiaan runsaat 11 000 koronatartuntaa. Kuolleita on kaikkiaan 578. Suomessa tautiin on kuollut yhteensä 328 ihmistä.
Tautitilanne on Washingtonissa vaikea, mutta paljon pahempiakin tautipesäkkeitä Yhdysvalloista löytyy.
Tiesin luvut, mutta en osannut aistia ilmapiiriä kuin vasta perillä.
Olen ollut Dullesin kansainvälisellä lentokentällä ainakin sata kertaa, ja se on ollut yleensä aina tupaten täynnä ihmisiä. Nyt kenttä oli lähes autio.
Taksikuski kertoi aloittaneensa yhdeksältä aamulla ja saaneensa minusta päivän ensimmäisen asiakkaansa. Kello oli tuolloin puoli yhdeksän illalla.
Hän arveli kärsivänsä masennuksesta ja kaipasi juttuseuraa. Tulevaisuus huoletti häntä, varsinkin ajatus joutumisesta kilometritehtaalle kymmenien miljoonien amerikkalaistyöttömien joukkoon.
30 kilometrin matka Washingtonin keskustaan sujui joutuisasti, sillä liikennettä oli vähän, saman verran kuin Helsingissä myöhään arki-iltana. Ei tietoakaan ruuhkista, joita on pidetty Washingtonin vitsauksena.
Kerrostaloni vastaanottotyöntekijä väläytti varovaisen hymyn. Postia hakiessani toinen talon työntekijöistä hymähti minut nähdessään. Olen tottunut tapaamaan heidät superpirteinä ja -puheliaina kaikkina vuorokaudenaikoina.
Hissin oviin ja lattiaan oli kiinnitetty isot tarrat muistuttamaan turvaväleistä ja maskipakosta talon yhteisissä tiloissa.
Kerrostalossa on ollut jo viisi päivää hiirenhiljaista. Kadulta ei kuulunut viikonvaihteessa bilettäjien örvellystä.
Aiemmin kaduilta kuului öisin myös pillejä huudattavien hälytysajoneuvojen ääni. Naapurikorttelin paloasemalle tuli paljon hälytyksiä. Nyt en ole nähnyt tai kuullut ainuttakaan paloautoa.
Keskustan ravintoloita on avautunut, mutta moni on myös sulkenut ovensa uudelleen tartuntatapausten vuoksi. Jokunen on laittanut luukulleen lopunajan lapun.
Kuntosalit ovat auki, mutta niissä on käytössä vain muutama laite. Suihku- ja saunatilat pysyvät kiinni.
Ilman hengityssuojaa ei pärjää missään. Ulkona sen puuttumisesta ei huomauteta, mutta rakennuksiin ei pääse sisään ilman maskia.
Maskimuoti lienee ainoa asia, joka on edistynyt kevään ja kesän aikana – ja josta Suomi vastaavasti on jäänyt kokonaan paitsi. Washingtonin pukumiehillä on nykyisin mustat maskit, naisilla näkee monenkirjavia suojaimia.
Valkoisen talon ympärille kesäkuun mellakoiden aikana pystetty suoja-aita on edelleen pystyssä. Näyttää siltä, että se jää paikalleen ainakin marraskuun vaaleihin saakka. Sitä kutsutaan ironisesti "Trumpin muuriksi."
Moni muukin asia palautuu normaaliksi vasta marraskuussa, jos silloinkaan. Pääkaupungin koulujen ja yliopistojen syyskulukukausi alkaa etäopetuksena. Teatterit tähtäävät jo suosiolla vuoteen 2021.
Lue myös:
IMF ennustaa: Yhdysvaltojen talous supistuu tänä vuonna 6,6 prosenttia