Perussuomalaisten Keski-Suomen vaalipäällikkö Pekka Kataja on toipumassa perjantaina saamistaan pahoinpitelyvammoista. Kataja on myös kansanedustaja Jouni Kotiahon eduskunta-avustaja.
Tähänastisten tutkimusten mukaan Kataja on selvinnyt raa'asta pahoinpitelystä ilman pysyviä vaurioita.
Hyökkäys oli niin raju, että poliisi tutkii sitä tapon yrityksenä. Tutkinta on kesken ja tekijät vielä tavoittamatta, mutta Kataja arvelee, että tapahtumien taustalla ovat poliittiset syyt.
– Henkilökohtaisessa elämässäni ei ole mitään sellaista, mikä voisi tällaista aiheuttaa. Teko oli selkeästi suunniteltu, kun oli lavastettu postilähetyksen tuominen ja henkilöllisyys varmistettiin. Toinen tekijä oli ovisilmältä piilossa ja alkoi sieltä suoraan lyödä jollain metalliesineellä, Kataja kertoo.
Kataja sanoo, että hänelle käy järkeen vain poliittinen motiivi. Hän sanoo olevansa maahanmuuttokriittinen ja äärioikeistokriittinen.
– Niillä suunnilla minulla on vihamiehiä. Suhtaudun erittäin jyrkästi näihin äärioikeistolaisiin liikkeisiin ja olen yrittänyt suitsia ja putsata niitä pois myös keskisuomalaisten perussuomalaisten joukosta. Melkeinpä luulen, että nyt tämä tuli sieltä äärioikeiston suunnalta, mutta tämä on vain minun arveluani. Poliisi hoitaa asian ja tutkii, ja siinä selvinnevät motiivitkin.
Poliisi ei ole toistaiseksi ottanut kantaa teon epäiltyyn motiiviin. Tutkinnanjohtaja Markku Latvala toteaa, että motiivi selviää yleensä siinä vaiheessa, kun tekoon syyllistyneet on saatu kiinni ja heitä päästään kuulustelemaan.
Tähän mennessä poliisi on muun muassa kuullut Katajan asuintalon muita asukkaita. Pahoinpitelyllä ei kuitenkaan ollut ulkopuolisia silminnäkijöitä, eikä poliisilla ole tiedossa, keitä hyökkääjät olivat.
"Eivät olleet ulkomaalaisia"
Alkuaan Katajan tulkittiin syyttäneen teosta maahanmuuttajia.
– Minulla ei ollut tarkoitusta sitä tahoa syyllistää. En tiedä, mikä taho tämän teki, ja olen yrittänyt sitä asiaa tässä selkeyttää.
Kataja toteaa antaneensa ensimmäisen lausunnon pahoinpitelystään ambulanssissa matkalla sairaalaan tutulle toimittajalle, joka soitti hänelle. Hän harmittelee valinneensa sanansa väärin luonnehtiessaan hyökkääjiä "arabinnäköisiksi".
Kataja tähdentää, että hyökkääjät eivät olleet ulkomaalaisia, vaikka paketin tuoja olikin hänen mukaansa tummaverinen ja tummatukkainen. Hän ei myöskään puhunut suomea ulkomaalaisittain murtaen vaan ainoastaan toisenlaisella murteella kuin mitä paikkakunnalla yleensä käytetään, Kataja toteaa.
Kataja on kertonut Keskisuomalaiselle vammoikseen kallomurtuman, aivoverenvuodon sekä murtuneita sormia ja kylkiluita. Päästä löytyi Katajan mukaan 21 iskujälkeä.
– Sanoivat, että olen onnenmyyrä, kun olen hengissä, eikä edes mitään pysyvää jäänyt. OIen päättänyt, etten ajattele, että tulivat minua tappamaan, vaan ajattelen, että olinpa onnekas, Kataja sanoo.
Kataja pääsee tiettävästi pois sairaalasta vielä tänään.
Halla-aho: "Muukin kuin poliittinen motiivi mahdollinen"
Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja puoluesihteeri Simo Grönroos kirjoittivat Suomen uutisiin kannanoton tapahtuneesta lauantaina. Myös heidän mukaansa kaikki viittaa siihen, että kyseessä ei ole satunnainen rikos vaan nimenomaan Katajaan ja hänen puoluepoliittiseen toimintaansa kohdistunut isku.
Maanantaina Halla-aho kertoi Ylelle, että hänen tietonsa asiasta perustuvat Pekka Katajan kertomukseen tapahtumista.
– Nämä kaverit ovat tulleet Pekka Katajan ovelle, tiedustelleet onko hän Pekka Kataja ja ovat selvästi olleet perillä hänen puoluekannastaan ja ovat sen varjolla päässeet sisään, Halla-aho sanoo.
Halla-ahon mielestä ei ole ennenaikaista ottaa kantaa teon mahdolliseen motiiviin. Muukin kuin poliittinen motiivi on silti hänen mielestään mahdollinen.
– Totta kai. Enhän minä tiedä, mikä se motiivi on, Halla-aho sanoo.
Eduskunnan turvallisuusjohtaja Jukka Savola kertoo, että tapaus ei ole vaikuttanut eduskunnan turvajärjestelyihin.
– Mitään sellaista tietoa meille ei ole tullut, että siinä olisi jotain eduskunnan toimintaan vaikuttavia asioita.
Savola sanoo, että asiaa selvitetään normaalin menettelyn mukaan yhteistyössä viranomaisten kesken.
Lue myös: