Hyppää sisältöön

Hyppää mukaan yhdelle Euroopan hienoimmista junareiteistä

Brittilehti The Guardian valitsi Oulu–Kuopio-junareitin yhdeksi Euroopan kauneimmista. Viemme sinut katsomaan, miltä siellä näyttää.

Reitti kulkee Oulusta Kuopioon kymmenen välipysähdyksen kautta.

Matka alkaa Oulusta.

Oulusta veturia kuskaamaan hyppää Jyrki Vesala.

Oulu–Kuopio-väli ei ole Vesalalle yleisimpiä reittejä, muttei aivan tuntematonkaan.

Kymmenisen vuotta veturinkuljettajana toiminut Vesala yllättyi kuullessaan, että The Guardian valitsi sen alkuvuonna yhdeksi Euroopan hienommista.

Suosikkireittini maisemallisesti on Kolaria kohti lähdettäessä. Maisemakonttorina ehkä hienoin ympäristö on, kun päästelee pitkin Tornionjokivartta.

Jyrki Vesala

Oulusta Kuopioon matkattaessa ensimmäinen pysähdys on Muhoksella.

Alkumatkasta juna kiitää ohi Oulujärven.

Yksi pysähdyspaikka on Kainuussa sijaitseva Kontiomäki. Kontiomäen asemarakennus tuhoutui kokonaan palossa toukokuussa, vasta The Guardianin jutun julkaisun jälkeen.

Rakennuksen palaminen oli kulttuurihistoriallisesti suuri menetys. Asema-alue hyväksyttiin valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuurihistorialliseksi kohteeksi vuonna 1998.

Kontiomäen asemalla on lähes aina puutavaraa. Sen radat toimivatkin pääosin tavaraliikenneratoina.

Noin matkan puolivälissä on Kajaani.

Erikoismaininnan The Guardianilta sai 115-vuotias Kajaanin rautatieasema.

Kajaanin asema on jugend-tyylinen suojeltu rakennus, joka heijastaa maisemaa harmaansävyisenä ja kermanvärisenä.

Suojellussa asemarakennuksessa on monia pieniä yksityiskohtia.

Lähempi tarkastelu tuo esiin myös korjausta vailla olevia kohtia. Puuosien korjausta pitäisi tehdä itä- ja pohjoissivuilla.

Kajaanista matka jatkuu kohti Savoa.

Oulu–Kuopio-rataväli ei ole ainoa The Guardinin nimeämä kaunis maalaismaisemarata.

Kymmenen kauneimman joukkoon pääsivät myös muun muassa Martigny–Chamonix'n (Ranska–Sveitsi), Porto–Vigon (Portugali–Espanja), Wernigerode–Brocken (Saksa).

Oulu–Kuopio-väli on ainoa lehden listalle nostama pohjoiseurooppalainen kohde.

Kajaanista etelään juna rullaa maatalojen ja aidoilla ympäröityjen mökkien ohi. Puukirkot lisäävät matkan taianomaisuutta, The Guardianissa kirjoitetaan.

Reitiltä löytyy asuintalojen ja mökkien lisäksi myös vanhoja ränsistyneitä latoja.

Brittilehti hehkuttaa erityisesti kaunista suomalaista maalaismaisemaa.

Konduktööri Ellinoora Väänäselle reitti on hyvin tuttu sekä töiden että vapaa-ajan matkustelun vuoksi.

Väänäsen mukaan reitti on hyvin metsäisä, mutta kaunis.

Vaalan ja Paltamon seudulla on kaunis pätkä, kun Oulujärvi näkyy hyvin. Myös Kajaanin ja Kuopion välillä on upeita vesistöjä.

Ellinoora Väänänen

Reitin varrelle osuu Kajaanin rautatieaseman lisäksi useita muita vanhoja puisia asemarakennuksia. Yksi niistä on Iisalmessa.

Myös Iisalmen asemarakennus on seisonut radan varrella yli sata vuotta.

Suomalaiseen maalaismaisemaan kuuluvat heinäpaalit.

Pohjois-Savossa junan ikkunasta aukeaa Kallavesi.

Perillä!

Neljän tunnin matka päättyy Kuopioon.

Tekijät

Teksti, kuvat ja videotMari Jäntti
GrafiikkaMatti Kurkela

Julkaistu 26.7.2020 13:14