Jalkapallon Englannin FA Cupin finaaliin tiensä selvittänyt Arsenal on joutunut Manchester City-manageri Pep Guardiolan hampaisiin. City hävisi lontoolaisille 0–2 cupin välierässä lauantaina, ja se kirvoitti espanjalaisen kitkeriin kommentteihin.
– Vastustajat ansaitsevat aina kunnioitukseni ja arvostukseni kentällä, ja samoin on myös Arsenalin tapauksessa. Kentän ulkopuolella heillä ei juuri ole kunnioitustani.
Kritiikin taustalla on Manchester Cityn kaksivuotisen europelikiellon peruuntuminen kansainvälisen urheilun välitystuomioistuimen CASin käsittelyn jälkeen. Cityn oli tulkittu rikkoneen taloudellisen reilun pelin sääntöjä vääristelemällä tulojaan vuosina 2012–2016, mutta CAS oli eri mieltä ja perui Euroopan jalkapalloliiton Uefan tekemän päätöksen viime viikolla.
Citylle langetettiin 10 miljoonan euron sakko, sillä CASin mukaan City ei naamioinut tulojaan, muttei myöskään tehnyt yhteistyötä Uefan kanssa. Päätöstä arvostelivat muun muassa Liverpoolin manageri Jürgen Klopp ja Tottenhamin valmentaja Jose Mourinho.
Brittimedioissa Arsenalia on pidetty yhtenä äänekkäimmistä tahoista niiden seurojen joukossa, joka vastusti Cityn alun perin saaman tuomion minkäänlaista lykkäämistä. Guardiola on kyllästynyt muiden seurojen kuiskutteluun Cityn asioista sen selän takana, ja hän on vaatinut muilta seuroilta anteeksipyyntöä.
Toinen Guardiolaa ja Cityä risonut asia oli hänen entisen apuvalmentajansa Mikel Artetan siirtyminen joulukuussa Arsenalin manageriksi. Manchesterissa koettiin Arsenalin toimineen Cityn selän takana neuvotteluissa.
City tulee sijoittumaan viikonloppuna päättyvässä Valioliigassa toiseksi, mutta sen kausi jatkuu vielä Mestarien liigan pudotuspeleissä elokuussa Espanjan liigan tuoretta mestaria Real Madridia vastaan.
Tänään tiistaina Manchester City pelaa sarjapaikastaan taistelevan Watfordin vieraana.
Lue myös:
Mourinho kutsui CAS:n Manchester City -päätöstä häpeälliseksi, Guardiola vaatii anteeksipyyntöä