Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Lapin rajavartiosto tutkii kansanedustaja Wille Rydmanin luvatonta rajanylitystä Ruotsiin – Rydman: "En ole ylittänyt Suomen ja Ruotsin välistä rajaa"

Wille Rydman on ilmoittanut julkisuudessa käyneensä vaelluksellaan Ruotsissa matkustusrajoituksista huolimatta.

Wille Rydman
Wille Rydman on toisen kauden kansanedustaja. Kuva: Ulla Malminen / Yle
Pilvi Pitkäranta,
Jarno Tiihonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Lapin rajavartioston mukaan kokoomuksen kansanedustaja Wille Rydman on ilmoittanut julkisuudessa ylittäneensä maastossa valtakunnan rajan Ruotsiin ja palanneensa takaisin Suomeen.

Rydman kertoi maanantaina Facebook-sivullaan käyneensä vaelluksellaan Ruotsin puolella, matkustusrajoituksista huolimatta. Hän kertoo tavanneensa Ruotsin puolella vain kaksi suomalaista ja erilaisia eläimiä. Hän ei aio jäädä matkan vuoksi kotikaranteeniin.

Ruotsin vastaisella rajalla rajanylitys on rajavartioston mukaan sallittua ainoastaan virallisten rajanylityspaikkojen kautta sekä huvialusliikenteessä. Virallisten rajanylityspaikkojen välisellä maa-alueella rajan ylittäminen edellyttää erillistä Rajavartiolain 13§ mukaista rajanylityslupaa, jota Rydmanilla ei ole rajavartioston mukaan.

– Harrastustoimintaan liittyvä valtakunnan rajan ylittäminen (esim. vaeltaminen) Suomen ja Ruotsin välillä ei ole riittävän painava syy luvan myöntämiselle, kirjoitetaan rajavartioston tiedotteessa.

Luvaton rajanylitys on rangaistavaa.

Lapin rajavartiosto jatkaa tapauksen tutkintaa.

Rydman: En ole ylittänyt Suomen ja Ruotsin välistä rajaa

Rydman tarkentaa Ylelle, että hän ei ole ylittänyt Suomen ja Ruotsin välistä rajaa. Sen sijaan hän on ylittänyt Norjan ja Ruotsin välisen rajan.

– Olen ylittänyt Suomen ja Norjan välisen rajan Kilpisjärveltä, siitä rajanylityspaikasta, jonka jälkeen olen Norjan puolella vaeltaessani ylittänyt Norjan ja Ruotsin välisen rajan. Eli en ole ylittänyt Suomen ja Ruotsin välistä rajaa.

Rydman ei ollut vielä tietoinen siitä, että Lapin rajavartiosto tutkii hänen tapaustaan luvattomana rajanylityksenä länsirajalla.

– Tämä tulee minulle täytenä yllätyksenä, Rydman sanoo.

Suosittelemme