Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Erikoinen sää sekoitti tatit – puskivat esiin jo alkukesästä: "En muista, että niitä olisi ollut koskaan näin aikaisin"

Tavallisesti herkkutatteja nousee kesäkuun puolella vain muutamina esiintyminä.

Herkkutatteja metsäisessä maastossa.
Tyypillisesti parhaat herkkutattisadot saadaan heinäkuun lopulla ja elokuun alussa. Kuva: Yle / Katri Mannonen
Angela Nurmi
Avaa Yle-sovelluksessa

Herkkutattien paras satokausi on juuri nyt käsillä.

Herkkutattien ensimmäinen aalto saatiin tänä kesänä jopa poikkeuksellisen aikaisin, jo kesäkuun alussa. Syynä tähän oli lämmin alkukesä ja sen jälkeen tulleet runsaat sateet.

Suomen sieniseuran puheenjohtajan Jorma Palménin mukaan myös lumeton ja lämmin talvi on todennäköisesti osasyynä aikaisemmalle tattisadolle. Iso rooli tässä on puilla, jotka ovat sienirihmastojen tärkeimpiä elinkumppaneita.

– Kun puut menevät talvella lepotilaan, viime talvena se oli ehkä vähemmän syvä lepotila. Olisi ihmeellistä, jos tällainen poikkeuksellinen olosuhde ei vaikuttaisi puiden aineenvaihduntaan ja elämään. Se on mahdollisesti aiheuttanut myös tämän aikaisemman sadon.

Paras sato on juuri nyt

Herkkutattien satokausi on pitkä, mutta niiden sato vähenee syksyä kohden. Tyypillisesti parhaat sadot saadaan heinäkuun lopulla ja elokuun alussa.

– Vielä emme tiedä herkkutattisadon runsaudesta. Siitä tiedetään tarkemmin vasta, kun satokausi on ohitse. Kaikki yleensä riippuu säätilan ja sademäärän kehityksestä sekä lämpökertymästä.

Palménin mukaan eri herkkutattilajit esiintyvät usein samoihin aikoihin, mutta paikallisia vaihteluja voi esiintyä. Yleisin herkkutattilaji on kuitenkin Palménin mukaan kuusen kanssa elävä tattilaji, kuusenherkkutatti.

Herkkutatit tyypillisesti nousevat kolmessa eri aallossa kesän aikana. Ensimmäinen aalto oli kesäkuun puolella.

– Aivan ensimmäiset herkkutatit söin kesäkuun alussa, mikä on poikkeuksellisen aikaisin. En muista, että herkkutatteja olisi ollut koskaan ennen näin aikaisin.

Tavallisesti herkkutatteja nousee kesäkuun puolella vain muutamina esiintyminä.

Runsain tattisato tulee Palménin mukaan toisessa aallossa heinäkuun aikana. Tämän jälkeen vielä elokuussa esiintyy tattien kolmas aalto. Palmén kuitenkin muistuttaa, että sienisadon ennustaminen voi olla vaikeaa.

– Kolmatta aaltoa ei tule joka vuosi. Se voi myös olla paikallinen eikä välttämättä yhtä runsas kuin tämä toinen aalto.

Kaksi herkkutattia metsässä.
Jokaisen puulajin seuralaisena elää oma herkkutattilajinsa. Kuva: Katri Mannonen/ Yle

Tatit elävät eri puulajien kanssa

Herkkutatit elävät symbioosissa puiden kanssa. Jokaisen puulajin seuralaisena elää oma lajinsa tai jopa kaksi.

– Useimmat sienestäjät eivät huomaakaan, että he keräävät eri herkkutattilajeja, eikä se ole vaarallistakaan.

Palménin mukaan Suomesta löytyy tällä hetkellä herkkutatteja ainakin kuutta eri lajia. Palmén kertoo, että tammen kanssa elää kaksi eri herkkutattilajia, koivun kanssa oma lajinsa, männyn kanssa kaksi eri herkkutattilajia ja lisäksi maan pohjoisosasta löytyy vaivaiskoivun kanssa symbioosissa elävä laji.

Hyvältä näyttää

Sienikausi näyttää melko hyvältä myös muiden sienilajien kohdalla.

Pohjoiskarjalainen sieniyritys Dalla Valle ostaa sieniä ympäri Suomea. Dalla Vallen yrittäjä Loreno Dalla Valle kertoi Ylelle maanantaina iloitsevansa siitä, että tänä vuonna saadaan taas muutaman vuoden tauon jälkeen kunnon kesäsato.

– Sienikausi on nyt alkanut näyttää tosi hyvältä. Niin kuin kaikki tietävät, kesäkuu on ollut lämmin ja sen jälkeen on tullut valtavasti sadetta. Se on se salaisuus, että sieni nousee, Dalla Valle sanoo.

Muiden lajien sadot nähdään vielä paremmin, kun niiden satokausi alkaa.

– Haperot ovat aloittaneet hieman vaisusti, mutta toisaalta olemme vasta niiden satokauden alkuvaiheilla. En olisi siitä vielä huolestunut, Palmén toteaa.

Oletko sinä pannut merkille poikkeuksellisen herkkutattikesän? Voit keskustella aiheesta alla. Keskustelu sulkeutuu 24.7. kello 23.

Lue lisää: Sienisato näyttää kurjien vuosien jälkeen jälleen lupaavalta: tatteja ja kantarelleja löytyy jo nyt

Suosittelemme sinulle