Kullan hinta nousi tänään kaikkien aikojen ennätykseensä. Vielä tammikuun alussa yhden unssin kultaa sai hieman yli 1500 dollarilla. Kuten alla oleva kaavio kertoo, tänään tuosta noin 31 gramman kultahippusesta joutuu maksamaan noin 400 dollaria enemmän.
Mistä kullan hinnan nousu johtuu?
Useimmin toistettu selitys on pelko. Kulta on perinteinen turvasatama, johon sijoitukset pakenevat silloin, kun pelko markkinoilla lisääntyy.
Vaikka uutiset kertoivat tänään suomalaisten luottamuksen vahvistuneen, globaaleilla kultamarkkinoilla liikkuu pessimistejä. Kullan hintaa nostavat pelot eivät kuitenkaan ole maailmanlopun odotusta.
Kaikkein eniten sijoittajia huolestuttaa se, että tuotot tippuvat.
Millaisia asioita vastaan kullalla sitten suojaudutaan?
1. Nollakorot. Sijoittajien ja spekuloijien raha etsii aina tuottoa. Kun keskuspankit ovat painaneet elvytyksen nimissä korot nollaan, rahat siirtyvät tileiltä ja korkopapereista esimerkiksi osakkeisiin – ja myös kultaan.
2. Keskuspankkien politiikka. Markkinoille on viimeisen vuosikymmenen aikana työnnetty elvytyksen nimissä valtavasti uutta rahaa. Moni on pelännyt voimakasta inflaatiota, eli rahan arvon laskua, ja sijoittanut kultaan. Toistaiseksi tämä huoli on kuitenkin ollut aiheeton.
3. Koronavirus. Maailmanlaajuinen pandemia kasvattaa talouden epävarmuutta. Siksi on myös ilmeistä, että edellä kuvattua nollakorkopolitiikkaa ja keskuspankkien elvytystä tullaan jatkamaan hamaan tulevaisuuteen.
4. Kauppasota. Yhdysvaltojen ja Kiinan kauppasota ottaa reaalipoliittisia kierroksia, kun osapuolet sulkevat toistensa lähetystöjä. Tämäkin lisää epävarmuutta talouden kehityksestä ja kullan näkymät ovat hyvät.
5. Pörssikurssit. Kasvavasta epävarmuudesta huolimatta osakekurssit ovat ennätystasolla. Ne, jotka epäilevät, ettei se ole tervettä, voivat etsiä turvasatamaa.
6. Dollarin kurssilasku. Se sijoittajien toinen perinteinen turvasatama, Yhdysvaltain dollari, on ollut viime kuukaudet alamäessä. Tämäkin on tukenut kullan kehitystä.
Yllä olevista tekijöistä yksikään ei ole ratkeamassa kovin nopeasti – siksi kullan kalliille hinnalle löytynee jatkossakin perusteita. Paitsi jos käykin hyvin.
Asiantuntijat: Korot, pelot ja rahan pumppaaminen
Tätä artikkelia varten jututimme kahta rahan ja sijoittamisen asiantuntijaa. Osuuspankin pääanalyytikko Antti Saari nostaa Ylen kokoamalta listalta muutaman keskeisen syyn kullan hinnannousuun.
– Keskuspankkipolitiikka on keskeinen syy. Rahaa on pumpattu markkinoille, ja se etsii kohdetta. Se näkyy osake- ja kultamarkkinoilla.
Toinen tärkeä syy kullan hinnan nousuun on matala korkotaso. Sitä korostaa myös Suomen Pankin päädiileri Päivi Heinäaro-Ehgartner.
– Kulta ei tuota korkoa, ja siksi se ei ole kiinnostava kohde silloin, jos korkoa on jostain muualta saatavissa. Kun muista ns. turvallisista kohteista ei saa nyt positiivista korkoa, kulta tuntuu houkuttelevammalta, Heinäaro-Ehgartner sanoo.
Antti Saari arvioi, että kultaa ostetaan myös kauppajännitteiden aiheuttamien huolien vuoksi, mutta pörssiromahdukseen hän ei usko.
– Onhan sellainen vaara aina olemassa, mutta en pitäisi sitä juuri nyt erityisen korkeana. Osakkeet tuntuvat pitävän hyvin arvonsa ja toisen vuosineljänneksen tulokset olivat yllättävän vahvoja, hän sanoo.
Vaikka uusia koronapiikkejä on koettu, valtioilla ei Saaren mukaan ole tarvetta mennä samalla tavoin täyssulkuun kuin viime keväänä.
– Osakemarkkinoillakin näkyy vaihtoehtojen puute. Johonkin rahat täytyy sijoittaa, eivätkä nollakorkoiset velkakirjat ole kovin houkuttelevia.
Heinäaro-Ehgartnerin mukaan kullan arvoa tukee myös se, että kaupankäynti kullalla on aiempaa helpompaa. Kultaa on tarjolla pörssissä rahastotyyppisenä sijoituskohteena.
– Yksi tekijä on myös hintaspekulointi. Kun kullan hinta on mennyt tasaisesti eteenpäin, kehitys alkaa ruokkimaan itse itseään.
Entä jos käykin hyvin?
Vuosituhansien ajan kulta on ollut ihmiskunnalle turva huonoja aikoja vastaan. Siksi se houkuttaa koronakriisin aikana myös yksityisiä sijoittajia. Saari muistuttaa kuitenkin eräästä oleellisesta seikasta.
– Pitää muistaa, että vaikka kulta on turvasatama, se on kaukana turvallisesta sijoituskohteesta. Jos kaikki menee pieleen, kullan arvo nousee – mutta jos käykin hyvin ja korot alkavat taas nousta, kullan arvo voi myös laskea nopeasti.
Yllä oleva kultakaavio kertoo, että syksyn ja kevään 2012–2013 välillä kullan hinta putosi hyvin nopeasti noin 500 dollaria unssilta. Vasta nyt kullan hinta on saavuttanut edellisen huipputasonsa.