Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kulttuurihistoriallisesti arvokas Loviisa-asuntolotja on uponnut Mikkelin Anttolan satamassa

Etelä-Savon pelastuslaitos kertoo, että uponneen lotjan siirto on omistajan vastuulla.

Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Kuva: Yle
Juho Liukkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Etelä-Savon vesistöllä liikkujille tuttu Loviisa-asuntolotja on uponnut Mikkelin Anttolan satamaan.

Pelastuslaitos kertoo kulttuurihistoriallisesti arvokkaan lotjan uponneen myöhään sunnuntai-iltana.

Lotjan uppoamissyytä ei tiedetä.

Loviisa-lotjaa on pidetty yhtenä harvoista säilyneistä puurunkoisista asuntolotjista. Sitä on käytetty esimerkiksi risteilyjä ja tapahtumia varten.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Länsi-Savo.

Suosittelemme sinulle