Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

THL:n Salminen: Maskisuosituksen muuttaminen harkinnassa – syksyllä vaanii takaisku epidemian torjunnassa

Salmisen mukaan koronatilanne pahenee, jos hygieniakäytännöistä ja turvaväleistä luovutaan.

THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen sanoo, ettei epidemia ole ohi.
Marika Harjumaa
Avaa Yle-sovelluksessa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen sanoo, että hengitysmaskien käyttöönottamista mietitään nyt aktiivisesti.

– Vielä tilanne ei ole sellainen, että olisi kohtuullista vaatia kaikissa tilanteissa maskin käyttöä. Asia tulee todennäköisesti ajankohtaiseksi viimeistään silloin, kun ihmiset alkavat suuremmissa määrin palata lomilta, ja tietysti silloin, jos epidemiatilanne muuttuu radikaalisti, Salminen sanoi Ylen aamussa.

Samalla hän muistutti, ettei koronaepidemia ole ohi.

– Suositukset on yhä tarpeen ottaa vakavasti koskien esimerkiksi etäisyyttä ja käsihygieniaa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen oli maanantaisessa A-studiossa samoilla linjoilla Salmisen kanssa. Hän pitää koronan toisen aallon iskemistä Suomeen näillä näkymin todennäköisenä, jos varotoimia ei noudateta. Hän haluaisi myös kansallisen suosituksen kasvomaskeille.

– Peräänkuulutan maskisuositusta, jotta väestölle tulee ymmärrys siitä, että tauti leviää myös hengitysteitse yskiessä, puhuessa ja aivastaessa. Silloin kun turvavälejä ei voida pitää, niin kasvomaski ilman muuta käyttöön, Ruotsalainen totesi.

Syksy lisää hengitystieinfektioita, myös koronaa

Salmisen mukaan on olemassa riski, että epidemian torjumisessa tulee takaisku. Niin voi käydä, jos unohdetaan käsi- ja hengitystiehygienia sekä turvavälit erityisesti sisätiloissa.

– Kun mennään syksyä kohti, hengitystieinfektiot tuppaavat lisääntymään joka vuosi. Ei ole mitään syytä ajatella, että koronan suhteen perusriski olisi erilainen. Syksy tulee olemaan aikaan, jolloin pitää seurata tarkasti tätä tilannetta, Salminen totesi.

 Kasvomaskia käyttävä matkustaja metrossa Helsingissä 10. kesäkuuta 2020.
Kasvomaskia käyttävä matkustaja metrossa Helsingissä 10. kesäkuuta 2020. Kuva: Roni Rekomaa / Lehtikuva

Turussa on oltu huolestuneita ruotsalaisten vierailuista kaupunkiin. Satamassa heille jaetaan THL:n esitteitä omaehtoisesta karanteenista, mutta vierasveneitä rajaviranomaiset eivät valvo.

THL:n Salmisen mielestä Ruotsin valtion tulisi myös ottaa tiedotusvastuuta ja kertoa, miten Suomeen matkustettaessa käyttäydytään.

Pitäisikö Suomessakin ottaa kasvomaskit käyttöön? Voit keskustella aiheesta 29.7. kello 23:een asti.

Lue myös:

HUSin apulaisylilääkäri varoittaa koronan toisesta aallosta: "Kasvomaski ilman muuta käyttöön"

Miksi koronatilanne on pysynyt Suomessa yllättävän vakaana ja millä keinoin voimme hillitä toista aaltoa? Asiantuntijat vastaavat 4 kysymykseen

Turkuun saapuvia ruotsalaisturisteja ei voi käännyttää pois matkailukohteista – kaupunki toivoo matkailijoilta vastuullisuutta

Koronatestausten määrät selvässä kasvussa – THL: Ei hätää, sen on aiheuttanut nuhakuumeen tuoma huoli

Suosittelemme