Suomalaisin silmin viattomalta some-päivitykseltä näyttävä kuva tai video voi useissa maissa johtaa vakaviin seurauksiin. Viime aikoina kovia rangaistuksia on jaettu esimerkiksi tv-sarjan suosittelemisesta ja lapsiperhearjen kuvaamisesta.
Kokosimme esimerkkejä sosiaalisen median vaikuttajat vaikeuksiin johtaneista tapauksista maailmalla.
Egyptin "moraalittomat" TikTok-videot
Egyptiläinen oikeusistuin tuomitsi maanantaina viisi nuorta naista vankilaan TikTok-videoiden ja Instagram-päivitysten vuoksi.
Jokainen naisista sai kahden vuoden vankilatuomion moraalittomana pidetyn käytöksen ja perhearvojen loukkaamisen perusteella. Lisäksi jokainen heistä joutuu maksamaan noin 16 000 euron sakon.
Tuomittujen joukossa on kaksi sosiaalisen median vaikuttajaa, Haneen Hossam ja Mowada al-Adham, joilla on ollut yhteensä lähes 3,5 miljoonaa seuraajaa. Kolme nimeämätöntä naista ovat avustaneet Hossamia ja al-Adhamia.
Twitterissä on jaettu esimerkkinä yhtä viranomaisten huomion herättänyttä tanssivideota.
Maanantaina jaetut tuomiot ovat osa Egyptin viranomaisten somessa vaikuttavia naisia vastaan aloittamia vastatoimia. Kesäkuussa egyptiläinen tuomioistuin antoi tanssija Sama al-Masrylle kolmen vuoden vankilatuomion, koska tämä oli julkaissut TikTokissa "irstailuun yllyttävän" tanssivideon. Valituksen jälkeen tuomio lyheni vuoteen.
Ihmisoikeusjuristi Mai el-Sadany kirjoitti maanantaina Twitterissä, että yhteensä kymmenen TikTokia käyttävää naista on huhtikuun jälkeen joko otettu kiinni tai asetettu syytteeseen.
Viranomaisten mukaan tuomittujen julkaisemat videot ja kuvat ovat loukanneet Egyptin yhteiskunnan arvoja ja olleet säädyttömiä.
Hossam pidätettiin huhtikuussa sen jälkeen, kun hän oli julkaisemassaan videossa kertonut tyttöjen voivan ansaita rahaa tekemällä töitä hänelle. Viranomaisten mielestä tämä houkutteli naisia tapaamaan miehiä maksua vastaan, mikä vastaisi prostituutiota.
Adham pidätettiin toukokuussa sen jälkeen, kun hän oli julkaissut Instagramissa ja TikTokissa hassuja tanssivideoita, joita Egyptin viranomaiset pitivät säädyttöminä.
Naisten tuomioista ovat uutisoineet muun muassa uutiskanava al-Jazeera ja The Guardian -sanomalehti.
Narcos-sarjan suositteleminen huumerikos Turkissa
Turkissa annettiin vuosi sitten lähes kuuden vuoden vankilatuomio PuCCa-nimellä tunnetulle some-vaikuttajalle Pınar Karagözille. Tuomion perusteena oli huumeiden käytön ihannointi.
PuCCa oli tehnyt Narcos-sarjaan liittyviä some-päivityksiä. Huumeparoni Pablo Escobarista kertovaan draamasarjaan viittaaminen oli oikeuden mielestä kehotus huumeiden käyttämiseen.
PuCCa kommentoi rikostutkinnan aikana Instagramissa, että raiskauksiin, väkivaltaan ja varkauksiin syyllistyvillä ei ole mitään huolta, mutta jos kirjoittaa Narcos-sarjasta ja Escobarista saa luultavasti 5–10 vuoden vankilatuomion.
Tuomion jälkeen PuCCa julkaisi tunteikkaan videon, jossa hän sanoi, ettei Escobariakaan rangaistu samalla tavalla.
– Mitä minä nyt teen, hän sanoi muiden Twitterin käyttäjien jakamalla videolla.
PuCCalla on Twitterissä 1,8 miljoonaa ja Instagramissa yli 760 000 seuraajaa. Turkin oppositiopiireissä on arvioitu, että tuomion todellinen syy olisi some-persoonan presidentti Recep Tayyip Erdoğanin vaaleissa haastaneelle Muharrem İncelle antama tuki.
Tapauksesta ovat kertoneet muun muassa Foreign Policy -lehti ja yhdysvaltalainen Freedom House -järjestö.
Perheposeerauksista ruoskinta ja vankilaa Iranissa
Iranilainen pariskunta Ahmad-Moin Shirazi ja Shabnam Shahrokhi tuomittiin toukokuussa poissaolevina 16 vuodeksi vankilaan ja ruoskittaviksi. Syynä ankariin tuomioihin olivat pariskunnan Instagramissa julkaisemat kuvat.
Länsimaisin silmin viattomilta perhevalokuvilta näyttävät otokset olivat Iranin viranomaisten mielestä "säädyttömiä ja vulgaareja sekä levittivät moraalin rappeutumista ja hallinnon vastaista propagandaa".
Viranomaisten silmiin tuomittavaa oli esimerkiksi Shabnam Shahrokhin esiintyminen valokuvissa ilman huivia, kuten tässä päivityksessä:
Shahrokhilla on Instagramissa 895 000 ja Shirazilla yli 600 000 seuraajaa.
Pariskunta lapsineen ehti paeta Turkkiin ennen oikeuden langettamia tuomioita.
Iranin oikeusjutusta ovat uutisoineet muun muassa uutiskanava al-Arabiya ja Middle East Monitor -järjestö.
Tunisialaisnaisen parodia pilkkasi oikeuden mielestä uskontoa
Aiemmin tässä kuussa tunisialainen tuomioistuin antoi bloggari Emna Charguille kuuden kuukauden vankilatuomion islamin loukkaamisen vuoksi. Tuomion taustalla oli Emna Charguin Facebookissa toukokuussa julkaisema parodinen kuva.
Kuvassa kehotetaan Koraanin säkeistöä mukaillen torjumaan koronavirusta pesemällä käsiä. Kuvan julkaisemisen jälkeen bloggari sai raiskaus- ja tappouhkauksia.
Charguin tukijat ovat jakaneet muun muassa Twitterissä kuvaa hänen alkuperäisestä Facebook-päivityksestään ja vaatineet hänen vapauttamistaan.
Tapauksesta ovat kertoneet muun muassa sanomalehti The New York Times ja ihmisoikeusjärjestö Amnesty International.
Lue myös: