Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Pääsisipä jo konttorin kahvikoneelle – Ylen kysely: Suurin osa haluaa palata etätöistä työpaikoille, mutta etätyöt ovat tulleet jäädäkseen

Ylen kyselyssä Lähes 60 prosenttia palaisi työpaikalleen mielellään “koska koronatilanne on nyt parempi”.

Susanne Ojaniemi opettaa luokkaansa etäyhteyden välityksellä.
Etätyö sujuu monin tavoin. Kuva: Jarkko Riikonen / Yle
Heikki Valkama
Avaa Yle-sovelluksessa

Voi kun pääsisi jo työpaikalle.

Suurin osa etänä työskennelleistä suomalaisista kaipaa jo konttorin humuun ja humputukseen.

haastateltava mies Jere Mäkisalo
Laureassa työskentelevä Jere Mäkisalo sanoo, että on joutunut tekemään etätöitä koronan aikana, eikä ole siitä pitänyt. – Tämä on ollut kurjaa aikaa, mutta jotenkin ollaan pärjätty. Teen mieluiten työpaikalla, työkavereiden kanssa töitä. Koneen ääressä oleminen alkaa tökkiä, Mäkisalo sanoo. Hän palaa maanantaina työpaikalleen ja toivoo, että etätöihin ei tarvitsisi ryhtyä. – Odotan, että pääsisin näkemään työkavereita. Kuva: Jari Kärkkäinen / Yle

Tämä käy ilmi Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä.

Lähes 60 prosenttia palaisi työpaikalleen mielellään “koska koronatilanne on nyt parempi”.

Silti jopa yli viidettä huolestuttaa. 23 prosenttia vastaajista ei haluaisi palata työpaikalle, lähityöhön, koska koronatilanne pelottaa.

Toinen viidennes (19 prosenttia) ei osannut sanoa juuta eikä jaata.

Seuraava kysymys onkin sitten turvallinen töihinpaluu.

Työympäristö- ja tasa-arvoasiantuntija Tanja Luukkanen Ammattiliitto Pro:sta sanoo, että se huolestuttaa monia.

Luukkasen mukaan töihinpaluu pitää toteuttaa suunnitelmallisesti, jopa sillä tasolla, että jokaisen työntekijän ja työpisteen kohdalla käydään läpi koronaan liittyvät vaarat ja haittatekijät.

Työn tekijät tuntevat työnsä parhaiten, siksi heidät pitää ottaa töihinpaluun suunnitteluun mukaan.

– Tehdään mielellään vaikka kirjallinen toimenpidesuunnitelma, jossa yksityiskohtaisesti käydään läpi asiat joihin pitää ottaa kantaa ja miten meillä tietyissä tilanteissa toimitaan, ja sitä päivitetään tarpeen mukaan, Luukkanen sanoo.

Kyselygrafiikka: Miten suhtaudut lähityöhön paluuseen?
Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Etätyöt jatkuvat, jatkuvat ja jatkuvat – ehkä

Jatkossa yhä useampi paiskii etätöitä. Ylen kyselyssä 56 prosenttia vastasi, että aikoo tehdä jatkossa enemmän etätöitä.

Kiinnostavaa on, että vielä huhtikuussa vain 27 prosenttia oli sitä mieltä, että tekee jatkossa enemmän etänä hommia.

Silloin moni oli epävarma. Nyt etätöitä on tehty ja ne ovat tulleet jäädäkseen.

Haastateltava Kaisa Olli
Analyytikkona työskentelevä Kaisa Olli kulkee näyttö kainalossaan etätöistä. Hän on tehnyt koronapandemin aikana pääasiassa töitä etänä. Toimistolla on voinut tarvittaessa käydä. Hän nauttii siitä, että saa välillä tehdä töitä rauhassa ja puurtaa yksin kotonaa. Hänen työpaikallaan etätyösuositus poistuu elokuun alussa, mutta etätöitä saa halutessaan jatkaa. – Seuraan koronatilannetta ja sen mukaan jään etätöihin, jos esimerkiksi toinen aalto tulee. Kuva: Jari Kärkkäinen / Yle

– Suuressa osassa työpaikkoja siirtyminen etätöihin on mennyt kivuttomasti ja ketterästi, mutta on ollut yksittäisiä tapauksia joissa meihin on otettu yhteyttä, että työnantaja ei ole ollutkaan halukas päästämään etätöihin, vaikka työntekijä on jopa riskiryhmässä, Ammattiliitto Pron Luukkanen sanoo.

On tärkeää muistaa, että etätyö koskee toki vain osaa työntekijöistä. Lue blogi aiheesta: Koko keskustelu etätyöstä koskee vain osaa työntekijöistä.

Toistaiseksi bussikuski ei voi noin vain jättää vuoroaan ajamatta ja jäädä kotiin virtuaalikuskiksi. Sairaanhoitajan ja opettajankin on mentävä kohtaamaan potilaansa ja oppilaansa.

Woltin fillarilähetti.
Kaikki eivät voi siirtyä etätöihin. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle

Ylen kyselyssä kaiken työn etänä teki 26 prosenttia vastanneista. Osan töistä 14 prosenttia.

36 prosenttia ilmoitti, ettei voi siirtyä etätöihin töissään ja vastaajista loput eivät olleet työelämässä.

Kyselygrafiikka: Oletko tehnyt etätyötä koronakriisin aikana?
Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Etätyö on lyönyt läpi – osa tekee mielellään, moni vastentahtoisesti

Toisille etätyö on pakkopullaa, toisille mieluista.

Ylen kyselyssä 48 prosenttia vastanneista tekee mielellään töitä aina etänä kun mahdollista.

29 prosenttia ei taas pidä etätöistä, vaan menee mieluummin työpaikalle fyysisesti.

Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen sanoo, että nyt näkyy myös ihmisten puutuminen etätyöhön ja kaipuu työyhteisöön.

– Kyse on sekä että -mallista, tämä ei ole joko tai -kysymys. Etätöitä halutaan lisätä, mutta toisaalta kaivataan työyhteisöä ja työpaikkaa, jossa ajatukset vaihtuvat ja jossa opitaan toinen toisilta, Hakanen sanoo.

Tutkimusprofessori Jari Hakanen Työterveyslaitos
Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Jari Hakanen toivoo, että nyt muistettaisiin ja osattaisiin arvostaa niitä, jotka eivät voi etätöitä tehdä. Kuva: Jari Kärkkäinen / Yle

Parhaimmillaan jatkossa yhdistetään molemmat: työpaikan hyvät työolosuhteet ja etätyö silloin kun se on toimivaa, hän muistuttaa.

Kyselygrafiikka: Aiotko jatkossa tehdä etätöitä enemmän kuin ennen maaliskuussa alkanutta koronapoikkeusaikaa?
Kuva: Samuli Huttunen / Yle

Kun toinen aalto tulee, työnantajan pitää olla valmis

Ammattiliitto Pron Luukkanen muistuttaa, että koronan toinen aalto on mahdollinen.

Työntantajien pitääkin varautua siihen. Monilla työpaikoilla etätyötä on nyt harjoiteltu ja hyviä käytäntöjä otettu käyttöön.

– Toivon ymmärrystä ja ketteryyttä, että oltaisiin etukäteen suunnitelmallisesti siihen varauduttu niin silloin pystytään nopeasti reagoimaan, jos tulee sellainen tilanne, että pitää laittaa väki takaisin etätöihin niin se tapahtuisi nopeasti, Luukkanen sanoo.

Etenkin riskiryhmiin kuuluvat työntekijät pitäisi Luukkasen mukaan ottaa huomioon – sekä ne, joiden lähipiirissä on riskiryhmiin kuuluvia henkilöitä

– Henkinen hyvinvointi on hyvä ottaa huomioon myös sitten, kun tilanne on ohi. Tässähän on hyvin kuormittavasta ajanjaksosta kyse, ja se varmasti vaikuttaa ainakin osaan työntekijöistä hyvin pitkäkestoisesti. Siksi kannattaa henkilöstöä myös informoida siitä, millaisia palveluita työterveyshuollosta on saatavissa, Luukkanen sanoo.

Kuvassa on poke bowl -ruoka-annos lohella ja riisillä keittiön pöydällä.
Kuva: Silja Viitala / Yle

Taloustutkimus haastatteli Ylen uutisten toimeksiannosta 1447:ää Suomen aikuisväestöön kuuluvaa henkilöä 24.-27. heinäkuuta. Kysely tehtiin internetpaneelissa, ja tulokset painotettiin iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan väestöä vastaaviksi. Vastaajista työikäisiä eli 20-65-vuotiaita on 916, ja otos on painotettu edustamaan Suomen 3,2:ta miljoonaa työikäistä. Koko otoksen osalta virhemarginaali on noin 2,5 ja työikäisten osalta 3 prosenttiyksikköä.

Lue myös:

Suomalaiset Ylen kyselyssä: Uusiin koronarajoituksiin olisi helppoa sopeutua, jopa helpompaa kuin keväällä

Siirtyminen lomalta töihin voi olla nyt tavallista vaikeampaa – Sanna Kranjc: Vasta toimistolle palaaminen tuntui töihinpaluulta

Analyysi: Virtuaalikokouksissa pitää pinnistellä, koska toisen eleitä ja ilmeitä ei näe – etätyössä tunteet eivät välity

Korona-aika lisäsi etätyöläisten yöunia ja viikonloppujen liikuntaa – työmatkaan ja laittautumiseen kuluva aika näyttää menneen nukkumiseen

Ei, etätöissä ei laiskotella! Etänä ihmiset tekevät enemmän töitä kuin työpaikalla

Suosittelemme sinulle