Syvällä maan uumenissa videotykkien armada välkkyy ja heijastaa kallioiden kumpuileville seinille suomalaista mytologiaa. Kosmokset ja galaksit kuohuvat ja kiehuvat, värit hehkuvat ja aaltoilevat. Myllerryksen keskelle syntyy Ilmatar, taivaalla asuva jumalainen neito.
Suvi Parrillan digitaalinen animaatio Linnut liitteli sanoja kertoo kalevalaisen tarinan, jonka näyttämö ei voisi dramaattisempi olla. Teos tapahtuu Vesiputoussalissa, jossa riittää pituutta ja korkeutta, ja jonka seinämät ovat miljardeja vuosia vanhaa ikiaikaista kalliota.
Anni Murtosaaren taide taas vaihtaa väriä ultraviolettivalojen tahtiin. Teosten estetiikka viittaa psykedeelisen trancen maailmoihin.
Tällaisia visioita tarjoaa Saimaan Taideluola, joka on herättänyt henkiin taidekeskus Retretin valtavat luolastot. Ensimmäisen kesänäyttelyn jälkeen tarkoituksena on panostaa jatkossakin taiteeseen, joka hyödyntää vaikkapa digiteknologiaa ja tekoälyä.
– Digitaide mahdollistaa uusia asioita ja mukautuu ongelmattomasti luoliin. Saman päivän aikana luolastossa voi vierailla kaksikin eri ryhmää, joille voimme tarjota erilaista sisältöä – nappia painamalla. Tällainen metodi laajentaa luolaston käyttömahdollisuuksia, ja tavoittelemme myös ympärivuotista toimintaa Saimaan Taideluola -konseptin vetäjä ja kehittäjä Sinikka Mäkelä kertoo.
Sekä Suvi Parrillan että Anni Murtosaaren taide tunnetaan psykedeelisen trancen tapahtumista – kuinka tällaiset taiteilijat ovat siis löytäneet tiensa Punkaharjulle?
– Yksi kontakti on johtanut toiseen. Olen joskus käynyt kääntymässä Kosmos-tapahtumassa, jossa metsä on saatu näyttämään todella hienolta, Mäkelä kertoo.
1980-luku oli Retretin kulta-aikaa
Punkaharjun Tuunaansaarelle rakennettu Retretti oli 1980-luvulla Suomen kohutuin ja suureellisin taidekeskus, jonka nimi oli kaikkien huulilla. Näyttelyissä nähtiin isoja kotimaisia nimiä Björn Weckströmistä Timo Sarpanevaan, ulkomaisen taiteen saralta tarjottiin mittavia kokonaisuuksia muun muassa Pablo Picassolta ja Salvador Dalilta.
1980-luvun puolivälissä taidekeskus laajeni maan alle. Peruskallioon louhitun käsittämättömän kokoisen luolaston kulkureitit lasketaan kilometreissä, ja pinta-alaakin löytyy 5500 neliömetriä. Luolastoa täplittivät aikoinaan vesiputoukset, purot ja lammet. Kokonaisuuden kruunasi tuhannelle ihmiselle tarkoitettu konserttisali, jossa esitettiin muun muassa oopperoita ja Kaija Saariahon tuotantoa. Koko maailmankin mittakaavassa Retretti oli varsin poikkeuksellinen paikka.
1980-luvun kulta-ajan jälkeen seurasi konkursseja ja epävarmuutta toiminnan jatkumisesta. Vuonna 2006 apuun saapui liikemies ja sijoittaja Kai Mäkelä, Sinikka Mäkelän puoliso, jonka konsernin omistuksessa kiinteistö edelleen on.
Luolasto oli tyhjillään kuusi vuotta. Vuonna 2018 tapahtumajärjestäjä Luola Events Oy ryhtyi kuitenkin järjestämään siellä konsertteja. Esiintyjinä ovat olleet muun muassa Elastinen ja Kotiteollisuus, ja osa konserteista on ollut loppuunmyytyjä, eli ne ovat vetäneet tuhannen hengen yleisön.
Taidekeskuksen maanpäällisissä osissa taas ei ole ollut varsinaista näyttelytoimintaa kahdeksaan vuoteen. Miehensä vakavan sairastumisen jälkeen Sinikka Mäkelä aloitti alueen kokonaisvaltaisen kunnostamisen vuonna 2018.
– Minusta tuntuu, ettei minulla ole juurikaan annettavaa esimerkiksi tekniikka-alan yrityksille, ja että kulttuuriala tarjoaa minulle enemmän mahdollisuuksia. Kävimme aikoinaan perheen kanssa Retretissä kerran kesässä. Retrettikäynti kuului kesän huippukohtiin, se oli aina ikimuistoinen tapahtuma.
Mäkelä haluaa alueen nousevan uuteen kukoistukseen.
– Tavoitteena on, että entinen loisto yhdistyisi uudenlaiseen ajatteluun. Taide elää tällä hetkellä murrosta monellakin eri sektorilla, joten Retretin klassikkoaikoihin emme enää voi palata. Kyse on uudenlaisesta taidekeskuksesta, joka elää tätä päivää ja vastaa tämän päivän tarpeisiin. Kokeilu ja rajojen rikkominen on sallittua.
Alku oli "ihan kamalaa"
Aivan pikkurahalla tällaiset tavoitteet eivät luonnollisestikaan toteudu. Tähän mennessä on kulunut kolme miljoonaa euroa. Ensi vuoteen jatkuva rapistuneiden luolastojen ja huonoon jamaan päässeiden maanpäällisten rakennelmien korjaaminen, purkaminen ja modernisoiminen kustantaa toisen mokoman lisää.
Kovin yksinkertaista jättiläisluolaston käyttöönotto ei muutenkaan ole, semminkin kun nähtävillä olevan taiteen primus motorina on teknologia.
– Turvallisuusvaatimukset ovat nykyisin tarkemmat kuin 1980-luvulla. Nykypäivänä tällaista luolastoa ei edes pystyttäisi rakentamaan.
– Suurin kustannuserä on kalliorakennelmien turvallisuuden ja kestävyyden takaaminen lujituspulttauksilla. Luolaston seinämiin on pantu satoja eri pituisia rautakierretankoja, ja lisää tarvitaan. Myös sähköt, lvi-tekniikka ja ilmastointi on uusittava, Sinikka Mäkelä toteaa.
Mäkelän mukaan ensimmäisen varsinaisen näyttelyn alku on ollut "ihan kamala". Päätös avaamisesta tehtiin pikaisesti kesäkuun alussa.
– Koronasäännökset, toteutumatta jäänyt markkinointi ja rakennusurakka, jossa oli paljon kysymysmerkkejä, Mäkelä luettelee.
– Palaute on yllättänyt positiivisuudellaan, mutta kävijöitä ei ole ollut tarpeeksi, tällainen vie aikansa. Toki markkinointi olisi sujunut paremmin Retretti-nimellä.
Taidekeskuksen alkuperäistä nimeä Mäkelä ei ole saanut käyttöönsä. Retretti-tuotenimen omistus siirtyi aikoinaan Kruunupuisto-säätiölle.
– Syytä siihen, miksi emme ole saaneet alkuperäistä nimeä käyttöömme, emme tiedä.
Luolasto on siirtymätila jonnekin muualle
Heinäkuussa Saimaan Taideluolan alueella järjestettin luolanäyttelyn lisäksi Punkaharju Art Up -tapahtuma, jossa oli tarjolla muun muassa freestyle-räppiä, joikaamista, sirkusta ja keskusteluja. Art Upissa ovat olleet näkyvästi mukana myös paikalliset toimijat.
– Tarkoituksena on ollut, että myös lähialueen nuoret taiteilijat voivat kokea olevansa tässä mukana – että tämä projekti ei ole vain joidenkin eksklusiivisten taidepiirien tai bisnesmiesten yksinoikeus.
Kun Mäkelältä kysyy, voiko Saimaan Taideluola -projektia kutsua uhkarohkeaksi, vastaa hän myöntävästi.
– Onhan tämä erittäin uhkarohkeaa. Tämä voi olla kannattava projekti – tai tämä voi olla kulttuuriteko. Tässä korona-ajassa haluan kuitenkin ylläpitää toivoa ja rohkaista ihmisiä.
Samalla hän viittaa luolastojen syntyhistoriaan.
– Hulluuttahan se on kaivaa keskelle korpea luolasto, ja vielä tuollaisessa laajuudessa. Mutta jotakin äärettömän kiehtovaa tässä on. Luolissa on jotakin merkillistä: ne ovat kuin siirtymätila jonnekin muualle.
Ne ovat kuin kohtu.
Korjaus 30.7. klo 12.10: Luolasto ei ole ollut tyhjilllään kahdeksaa vuotta, vaan kuusi vuotta. Siellä on järjestetty konsertteja vuodesta 2018 lähtien. Maanpäällisissä osissa taas ei ole ollut varsinaista näyttelytoimintaa kahdeksaan vuoteen.