Poliisi on saanut valmiiksi epäiltyä ihmiskauppaa ja epäiltyä törkeää paritusta koskevan esitutkinnan. Epäillyt rikokset ovat tapahtuneet vuoden 2013 ja tämän kevään välisenä aikana. Tutkinta käynnistyi tämän vuoden alkupuolella.
Suomessa rikoksesta epäiltyinä ja vangittuna on viisi miestä ja yksi nainen. Lisäksi yksi mies on vangittuna Romaniassa.
Poliisi epäilee, että Romaniasta Craiovan kaupungista johdettu ryhmittymä on värvännyt ja tuottatanut useita kymmeniä romanialaisia naisia Suomeen tekemään töitä prostituoituina. Ryhmittymässä on ollut 6‒8 niin sanottua johtohenkilöä, joista osa on sukua toisilleen.
Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jukka Larkio sanoo, etteivät epäillyt ole romanikerjäläisiä.
– Epäillyt ja uhrit eivät ole romanikerjäläisiä. He ovat Romanian kansalaisia. Suomen mittakaavassa tämä on laaja ja pitkäkestoinen juttu.
Osalle naisista on kerrottu erehdyttävästi, mikä heidän toimenkuvansa olisi Suomessa. Osa taas on tiennyt, mitä töitä he ovat olleet tulossa tekemään.
– Naiset ovat olleet selkeästi alisteisessa asemassa. Osa heistä ei ole saanut rahoja ollenkaan. Osa on määrätty antamaan ansioistaan ainakin 50-80 prosenttia.
Ihmiskaupan uhrit ovat vaihtuneet vuosien varrella.
– Nyt koronan aikana matkustusrajoitukset ovat pakottaneet naiset jäämään Suomeen, rikoskomisario Larkio kertoo.
Ihmiskauppaa koko Etelä-Suomessa sekä Kemissä ja Oulussa
Toimintaa on harjoitettu eri kaupungeissa: Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Turussa, Tampereella, Hämeenlinnassa, Lohjalla, Forssassa, Kemissä, Oulussa, Seinäjoella ja Hyvinkäällä.
– Ihmiskauppaa ja paritusta on ollut käynnissä eri kaupungeissa lyhyen ajanjakson. Samat ihmiset ovat olleet sijoitettuina samoihin asuntoihin yleensä alle kuukauden. Epäillyillä on ollut lähes koko maan kattava verkosto. Naisia on siirretty asuntoihin eri kaupunkeihin.
Naisten värväämisen lisäksi ryhmittymä järjesti työasunnot ja kuljetukset sekä päätti, kuka teki töitä ja missä. Se myös valvoi toimintaa ja keräsi rahat. Osalta naisista vietiin kaikki heidän Suomessa ansaitsemansa rahat, osalta puolet.
– Vangittuna olevat ovat hoitaneet ainakin kuljetukset ja rahankeruun sekä naisten tuomisen Suomeen.
Rikoshyöty satoja tuhansia
Esitutkinnassa selvitetty rikoshyöty on useita satoja tuhansia euroja. Etsinnöissä takavarikoitiin kymmeniä tuhansia euroja käteistä rahaa.
Suomen poliisi on tehnyt tutkinnassa yhteistyötä Romanian poliisin kanssa. Romanian poliisi on selvittänyt muun muassa kokonaisuuteen liittyvää rahanpesua.
Poliisin linkki videoon, jossa ihmiskaupan uhri luovuttaa rahaa epäillylle.
Syytteen nostamisen määräaika on 12.11.2020.
Lue lisää:
Ihmiskaupan uhriksi joutuneet hakevat apua aiempaa aktiivisemmin
”Tapan sun äitis, jos et tottele!” – Ihmiskauppa on tämän päivän orjuutta ja sitä on myös Suomessa