Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Suomi aloittaa maahan saapuvien lentomatkustajien koronavirustestaukset lähipäivinä – tauti aiotaan pysäyttää myös Helsingin satamissa

Helsinki-Vantaalla ja satamissa ohjataan testiin henkilöt, joilla on koronaviruksen oireita tai jotka epäilevät altistuneensa taudille.

Kuvassa on matkustajia Helsinki-Vantaan lentoasemalla heinäkuussa 2020.
Moni käytti maskia Helsinki-Vantaan lentoasemalla 9. heinäkuuta. Kuva: Silja Viitala / Yle
Ari Tuhkanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsinki-Vantaan lentoasemalla aloitetaan lähipäivinä maahan saapuvien matkustajien koronavirustestaus. Ylen saamien tietojen mukaan toiminta saattaa käynnistyä jo tulevana viikonloppuna, mutta viimeistään ensi viikolla.

Vantaan kaupungin, terveysviranomaisten (STM, THL, HUS) ja Finavian yhteisenä tavoitteena on torjua tautia aktiivisesti jo rajalla eli tunnistaa lentomatkailijoiden joukosta tartunnankantajat, ja siten estää taudin leviäminen muualle maahan.

Finavian jakaa saapuville matkustajille kentällä koronavirusta koskevaa neuvontamateriaalia. Se tarkoittaa käytännössä muun muassa oirekyselyä. Sen täytettyään matkustajan odotetaan hakeutuvan itsenäisesti terveysneuvontaan ja sieltä testiin, jos aihetta on.

Lentokentällä testataan ainoastaan koronavirusoireiset sekä henkilöt, jotka epäilevät altistuneensa virukselle lähtömaassa tai matkalla, kertoo Vantaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö.

– Kyllä matkustaja itse tietää, onko hänellä oireita, onko hän altistunut matkan aikana tai juuri sitä ennen, joten hän itse arvioi sen vastuullisena maailmankansalaisena ja sitten pääsee Helsinki-Vantaalla testiin.

Lentokenttätestaus hyvä lisä torjuntakeinovalimoimaan

Lentoaseman näytteenottopisteen perustamisen puolesta julkisuudessa viime viikkoina paljon puhunut HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen pitää lentomatkailijoiden testaamista tärkeänä lisänä koronaviruksen torjunnassa.

– Mikään keinohan ei anna täydellistä suojaa pandemiaa vastaan, vaan meidän on luotava kokonaisuus, jossa mahdollisimman hyvin pystytään minimoimaan uusien tartuntojen syntyminen. Pidän matkailijoiden valikoitua testaamista ihan hyvänä lisänä meidän keinovalikoimaan.

Aiemmin on myös uutisoitu, että pahimmillaan jopa puolet koronatestien negatiivisista tuloksista voi olla vääriä.

Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Aronkytö korostaa, että matkustajille pitää viestiä selkeästi, jotta joukosta saadaan seulottua viruksenkantajat karanteeniin.

– Jos katsoo kansainvälisiä julkaisua lentokenttätestaustoiminnan vaikutuksista, ne ovat aika vähäisiä. Mutta jos toiminta suunnitellaan huolellisesti ja matkustajille pystytään viestimään hyvin se, missä tilanteessa on kohonnut riski ja pitäisi mennä testiin, silloin toiminta on vaikuttavaa.

Näytteenottopisteitä suunnitellaan myös Helsingin satamiin

Pääkaupunkiseudulla aiotaan torjua koronavirusta aiempaa tehokkaammin elokuussa myös Helsingin satamissa, kertoo kaupungin epidemiologisen toiminnan ylilääkäri Sanna Isosomppi.

– Tarkoituksena meillä on saada kaikki matkustajasataman kautta Helsinkiin tulevat henkilöt, joilla on koronavirukseen sopivia oireita, mahdollisemman matalalla kynnyksellä ohjattua testiin.

Ylilääkäri Isosomppin mukaan suunnittelun tässä vaiheessa ei ole vielä päätetty sitä, mihin viidestä satamasta testipisteet elokuun aikana tulevat.

Varmaa on kuitenkin se, että kaikissa satamissa tullaan ohjaamaan oireiset henkilöt koronatestiin, ja niissä jaetaan informaatiota saapuville matkustajille eri kielillä siitä, missä pääsee testiin, jos oireita ilmenee Suomessa oleskelun aikana.

Testaustoiminnan laajentaminen lentoasemalle ja satamiin saattaa saada ihmiset tarkemmin harkitsemaan matkalle lähtöä, pohtii HUS:n diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen, sekin voi pieneltä osin estää koronavirusta leviämästä.

– Sillä on ehkä sellaista vaikutusta, että ihmiset miettivät enemmän sitä, mihin kannattaa lähteä. Tiedostavat riskin paremmin, kun lentokentällä ruvetaan oireita kysymään ja tarkemmin ottamaan kiinni sellaisia henkilöitä, joilla voi koronaa olla.

Voit keskustella aiheesta 30.7. klo 23:een asti.

Korjattu 4.8.2020 kello 9.01: Helsingissä on viisi satamaa, ei neljä.

Lue myös:

Voidaanko jopa kaupunginosia eristää, jos koronan toinen aalto iskee? Kaupungit valmistelevat pehmeitä ja kovia keinoja taudin hillitsemiseen

5 asiaa, jotka Suomi tekee toisin, jos koronan toinen aalto iskee

Suomen rajaviranomaiset ohjeistavat Tallinnan satamassa Helsinkiin haluavia – "99 prosenttia uskoo neuvojamme, mutta pieni osa lähtee kokeilemaan onneaan"

Suosittelemme