Australiassa Victorian osavaltion uusi korona-aalto ei ota laantuakseen. Victoriassa kerrottiin jälleen perjantaina yli 600 uudesta tartunnasta ja kahdeksasta kuolemasta.
Torstaina uusia koronatartuntoja vahvistettiin osavaltiossa noin 700 eli enemmän kuin koko Australiassa kertaakaan aiemmin yhden vuorokauden aikana. Lisäksi vuorokauden aikana tietoon tuli 18 kuolemantapausta. Sekin oli ennätysmäärä.
Australia oli kesäkuussa – eli sikäläisen vuodenkierron mukaan alkutalvesta – tilastojen valossa suunnilleen samassa tilanteessa kuin Suomi. Tartuntoja todettiin päivittäin muutamia, kesäkuun lopulla parikymmentä päivässä. Näytti siltä, että korona oli saatu tiukoilla rajoituksilla kuriin.
Heinäkuussa korona on kuitenkin levinnyt kiihtyvää tahtia Victoriassa ja käytännössä maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Melbournessa. Kaupungin kokoluokkaa voi verrata väljästi siihen, että koko Suomen väestö asuisi Uudenmaan alueella.
1. Miten korona tuli Australiaan?
Ensimmäiset tartunnat todettiin tammikuun lopulla, kertoo Australian yleisradioyhtiön ABC:n kokoama aikajana kevään epidemiasta. Sairastuneet olivat saapuneet tammikuun aikana Kiinasta, ja ainakin kaksi heistä oli käynyt koronaviruksen alkulähteenä tunnetuksi tulleessa Wuhanissa.
Helmikuun alussa Australia kielsi maahantulon Kiinasta. Kielto ei koskenut Australian kansalaisia, eikä Australiassa pysyvästi asuvia.
Muihin toimiin Australiassa ei vielä helmikuussa ryhdytty – niin kuin ei juuri muuallakaan Kiinan ulkopuolella. Tartuntojakin todettiin vain muutamia.
2. Miten sitä torjuttiin?
Helmikuun lopulla hallitus ilmoitti ottavansa käyttöön hätätilasuunnitelman. Maaliskuussa, samoihin aikoihin kuin Suomessa, Australiassa tuli täyteen sata tartuntaa ja maahan määrättiin tiukkoja rajoituksia.
Suuret yleisötapahtumat kiellettiin, rajat suljettiin, lähiopetus lopetettiin kouluissa. Maaliskuun lopulla yli kahden ihmisen kokoontumiset kiellettiin ja liikeyrityksiä määrättiin suljettaviksi. Määräysten rikkomisesta säädettiin kovia sakkoja.
28. maaliskuuta vahvistettiin ensimmäisen koronavaiheen suurin määrä uusia tartuntoja, 460. Huhtikuun 7. päivänä raportoitiin seitsemästä kuolemantapauksesta, mikä jäi ensimmäisen aallon suurimmaksi päiväkohtaiseksi määräksi.
3. Miten rajoituksia purettiin?
Huhtikuun loppupuolella Australian uudet tartunnat päivittäin laskettiin enää kymmenissä. Rajoituksia purettiin kuitenkin varsin maltillisesti ja hallitusti ainakin aluksi. Pääministeri Scott Morrison esitteli toukokuussa kolmen vaiheen purkusuunnitelman.
Ensimmäisessä vaiheessa muun muassa löysättiin kokoontumisrajoitusta korkeintaan kymmeneen ihmiseen ja avattiin muun muassa kaupat sekä kahvilat ja ravintolat rajoitetuin asiakasmäärin. Toisessa ja kolmannessa vaiheessa pääperiaatteena oli lisätä väkimäärää tiloissa ja tapahtumissa kohti normaalia.
Kesäkuussa koronatilanne näytti niin lupaavalta, että hallituksen mukaan kaikkien osavaltioiden tuli siirtyä kolmanteen vaiheeseen elokuussa. Brittiläisen Guardian-lehden mukaan pääministeri Morrison jopa painosti osavaltioita aikaistamaan suunnitelmiaan.
4. Mitä Melbournessa tapahtui?
Victorian osavaltiossa tartunnat lähtivät uuteen nousuun kesäkuun lopulla. Uusien tartuntojen vuorokausimäärä nousi heinäkuun puolella jo noin sataan, ja tapaukset keskittyivät erityisesti Melbournen kaupunkiin ja sen ympäristöön.
Heinäkuun 9. päivänä kaupungin viisi miljoonaa asukasta määrättiin pysymään kotonaan, ellei heillä ole välttämätöntä syytä poistua sieltä. Välttämättömiä syitä ovat lähinnä ruokaostoksilla käynti, ulkoliikunta mieluusti yksin sekä työskentely tai opiskelu, jos se ei onnistu kotona.
Kasvomaskien käyttö on myös ollut kolmen viikon pakollista Melbournen metropolialueella aina kotona poistuttaessa. Torstaina määräystä laajennettiin koko osavaltioon, kun Melbournen ulkopuolellakin todettiin lisää tartuntoja.
5. Miten tästä eteenpäin?
Vasta lähiajat näyttävät, kiihtyykö Melbournen epidemia yhä vai jäävätkö viime päivät piikiksi tilastossa. Kuolemia pelätään ainakin tulevan lisää, sillä Victorian viranomaisten mukaan viime viikkoina suuri osa tartunnoista on todettu vanhusten hoivakodeissa.
Lähes kaikki uudet kuolemantapaukset on raportoitu juuri hoivakodeista. Tartuntoja puolestaan on todettu ikäryhmittäin verrattuna eniten 20–29-vuotiailla.
Victorian osavaltion pääministeri Daniel Andrews sanoi perjantaina, että karanteenimääräyksiä ei näillä luvuilla tai vähän pienemmilläkään pian pureta.
Määräykset annettiin alun perin kuudeksi viikoksi eli eristyksen pitäisi päättyä elokuun loppupuolella. Andrewsin mukaan rajoituksia saatetaan vielä kiristää, jos tilanne pahenee, mutta ei vielä kertonut miten.
Australian rajat ovat edelleen käytännössä suljettuina muilta kuin maan kansalaisilta ja pysyviltä asukkailta. Myös osavaltioiden välillä on matkustusrajoituksia. Esimerkiksi Victoriasta osavaltiorajan yli matkustaminen Sydneyyn tai pääkaupunki Canberraan onnistuu vain poikkeusluvalla.
Victorian uusi aalto näyttääkin toistaiseksi pysyneen varsin paikallisena. Muualla Australiassa tartuntoja on viranomaistietojen mukaan todettu vuorokaudessa keskimäärin muutamia, jos ollenkaan.
Yksittäistä syytä Melbournen aallolle ei ole löytynyt. Esimerkiksi BBC:n mukaan osatekijöiksi on mainittu karanteenimääräysten rikkominen, keväältä kytemään jääneet tartunnat, ihmisten käyminen huolettomiksi, puutteellinen tiedotus muilla kielillä kuin englanniksi – sekä yksinkertaisesti huono tuuri.