Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtajan Juha Tuomisen mukaan koronaviruksen toinen aalto on jo alkanut Suomessa.
– Se käynnistyi heinäkuun ensimmäisen viikon jälkeen. Siihen asti tartunnat laskivat tasaisesti, ja sen jälkeen tartunnat ovat tasaisesti nousseet, Tuominen sanoi keskiviikkoillan A-studiossa.
Tuomisen mukaan tartuntojen lisääntyminen liittyy ihmisten liikkumisen lisääntymiseen. Hän pitää kehitystä huolestuttavana ja ennakoi, että tartuntamäärien kasvu jatkuu, jos muutosta ihmisten käyttäytymisessä ei tapahdu.
– Ennusteeni on, että jos me jatkamme samalla tavalla, silloin meillä on ongelma käsissämme jo kuukauden kuluessa. Kyllä meidän täytyy jotakin tehdä, jotta me saamme nousukäyrän katkaistua.
Hallitus valmistelee parhaillaan uusia toimia, jotta kevään koronatilanne vältettäisiin.
– Meillä on kaikki uhat olemassa, mutta meillä on myös mahdollisuudet siihen, että tämä tilanne voidaan kääntää vielä voitoksi. Tässä tilanteessa täytyy olla todella valppaana tällä hetkellä, niin ikään A-studiossa vieraillut perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) totesi.
Maskisuositus tulevina päivinä
Ajankohtaiseksi on tullut jälleen myös keskustelu kasvomaskeista, joista kiisteltiin jo keväällä. Suomessa ei toistaiseksi ole ollut suositusta kasvomaskien käytölle, mutta nyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitos valmistelee sellaista.
Kiuru kertoi A-studiossa, että THL selvittää vielä yksityiskohtia suositukseen liittyen.
– On tärkeää, että tällaiset asiat tehdään Suomessa huolella. Eivät ne tule vasemmalla kädellä niin, että muutamassa päivässä räiskitään menemään.
Kiurun mukaan pohdittavana on vielä esimerkiksi, kuka maskit maksaa vähävaraisille. Koko kansalle tehtävä yleissuositus ei hänen mielestään toimi pitkäkestoisesti.
THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta lupaili maskisuositusta jo tälle viikolle, mutta arvion mukaan se venyy ainakin ensi viikolle. Kiuru ei tiedä tarkkaan, milloin suositus valmistuu mutta uskoo, että suomalaiset saavat sen tulevina päivinä.
– Oletan, että työrauha vaatii heille (THL:lle) muutaman päivän lisäaikaa.
Myös HUS:n Tuominen puoltaa maskisuositusta ja odottaa sitä luottavaisena. Hän tietää jo suosituksen pääpiirteet.
– Ensisijaisesti siinä lähdetään pohtimaan, miten julkisissa tilanteissa pitäisi käyttäytyä. Jos joutuu olemaan pidempään julkisessa tilanteessa, esimerkiksi konsertissa, ja kun etäisyyttä ei pysty pitämään, silloin suositellaan maskia. Toinen on sitten julkinen liikenne ruuhka-aikoina ainakin niissä maakunnissa, missä korona on taipuvainen nostamaan päätään.
THL ja sosiaali- ja terveysministeriö tiedottavat maskisuosituksesta lisää torstaina. Kiurun mukaan kyseessä on lähinnä "tilanneanalyysin tekeminen".
Lue myös:
Tuoreimmat tiedot koronaviruksesta