Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Hradecky nollasi Rangersin pelkällä katseella – Leverkusen eteni puolivälieriin

Leverkusenille 1–0-voitto Rangersista riitti leikitellen Eurooppa-liigan jatkopaikkaan, kun otteluparin avausosa oli ennen koronaviruspandemian alkua päättynyt saksalaisten eduksi 3–1.

Lukas Hradecky
Kuva: Getty Images
Henri Pitkänen,
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Lukas Hradecky palasi ensimmäistä kertaa tositoimiin jalkapalloviheriöllä Saksan Bundesliigakauden päättymisen jälkeen, kun Leverkusen isännöi Glasgow Rangersia Eurooppa-liigan neljännesvälierien toisessa osassa.

Leverkusenin voittomaalin teki ranskalainen Moussa Diaby. Hradeckyn nollapeli ei vaatinut paljon, sillä suomalaisvahdille ei kirjattu torjuntoja. Glen Kamara ei ollut Rangersin kokoonpanossa.

Leverkusenilla on pieni kotietu puolellaan Eurooppa-liigan puolivälieristä eteenpäin, sillä kilpailu pelataan loppuun Saksassa. Puolivälierissä Leverkusen kohtaa ensi maanantaina italialaisen Interin.

Eurooppa-liigan alkuillan toisessa kamppailussa espanjalainen Sevilla kukisti italialaisen AS Roman 2–0 ja eteni samoin luvuin puolivälierävaiheeseen.

Torstai-illan myöhäisotteluissa Basel löi Frankfurtin ja Wolverhampton Olympiakosin 1–0. Molemmat voittajat etenivät puolivälieriin.

Eurooppa-liigan puolivälierät:

ma 10.8. Inter - Bayer Leverkusen (Düsseldorf)

ma 10.8. Manchester United - FC Kööpenhamina (Köln)

ti 11.8. Shakhtar Donetsk - FC Basel (Gelsenkirchen)

ti 11.8. Wolverhampton - Sevilla (Duisburg)

Uutista päivitetty kello 6.20: lisätty tiedot puolivälieristä.

Lue myös:

HJK:n tasapelipisteessä kitkerä tappion sivumaku, Honka sai vihdoin hanat auki

Kansojen liiga ja EM-karsinnat pyritään viemään läpi tiukoilla turvajärjestelyillä – ratkaistavana vielä ainakin yleisökysymys

Manchester Unitedissa karmeasti flopanneen Alexis Sanchezin ilmainen siirto Interiin varmistui

Kansallisen liigan Helsingin derby korkkaa uudistetun Olympiastadionin jo ennen virallisia avajaisia: "Ajatus siellä pelaamisesta tuo kylmät väreet"

Suosittelemme