Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Beirutiin ammoniumnitraatin tuoneen aluksen venäläiskapteeni kertoo ongelmista: "Kirjoitin Putinille joka päivä"

Venäläisalus joutui taloudellisiin vaikeuksiin, ja lopulta alus lasteineen oli hylättävä Beirutiin.

Rhosus laiva
Beirutissa räjähtänyt aine saapui satamaan vuonna 2013 venäläisen Rhosus-laivan ruumassa. Kuva: Tony Vrailas / AOP
STT
Avaa Yle-sovelluksessa

Beirutissa valtavan räjähdyksen aiheuttanut ammoniumnitraattilasti jäi satamaan, koska ainetta rahdanneen aluksen miehistölle ei maksettu palkkoja eikä varustamolla ollut varaa edes satamamaksuihin, kertoi alusta aikanaan kipparoinut venäläinen merikapteeni tiedotusvälineille.

Kapteeni Boris Prokosevin mukaan hänen komennossaan purjehtinut Rhosus-alus lähti vuonna 2013 Batumin satamasta Georgiasta kohti Mosambikia lastinaan 2 750 tonnia ammoniumnitraattia, jota yleisimmin käytetään lannoitteena. Ammoniumnitraattia voidaan kuitenkin käyttää myös räjähdysaineiden valmistamiseen.

Aluksen matka ei kuitenkaan sujunut onnellisten tähtien alla. Prokosevin mukaan miehistön olot olivat umpisurkeat, eikä rahaa ollut.

– Merimiehet olivat olleet laivassa 11 kuukautta, eikä meillä ollut lopulta juuri mitään tarvikkeita jäljellä. Kirjoitin Putinille joka päivä. Lopulta meidän oli pakko myydä polttoainetta, jotta saimme rahaa lakimieheen. Aluksen omistaja ei hankkinut meille edes ruokaa tai vettä, Prokosev sanoi Eho Moskvi -radioaseman haastattelussa.

kapteeni
Kapteeni Boris Prokosev on kertonut kipparoimansa aluksensa vaikeuksista Beirutin satamassa. Kuva: Reuters

Lue myös: Tämä Beirutin räjähdyksestä tiedetään nyt: Uhriluku jo 149, poliisi käytti kyynelkaasua mielenosoittajiin, Macron vaatii Libanonin hallinnolta muutoksia

Prokosevin mukaan aluksen omisti Kyproksella asuvan venäläisen liikemiehen Igor Gretshuskinin varustamo Teto Shipping.

Kapteenin mukaan yhtiöstä ilmoitettiin lopulta, ettei rahaa ole ja Rhosusin on poikettava Beirutin satamaan hakemaan lisää rahtia kulujen kattamiseen.

Aluksen matka tyssäsi kuitenkin täysin Beirutissa, sillä rahaa satamamaksuihin ei ollut. Venäläisistä ja ukrainalaisista merimiehistä koostuva miehistö sai niin ikään tarpeekseen palkattomasta työstä, ja jätti laivan.

Uutiskanava CNN:n mukaan merimiehet pääsivät lopulta pois Libanonista, mutta palkkojaan he eivät koskaan saaneet.

Rhosus jäi satamaan, missä sen lasti siirrettiin lopulta aluksesta satamavarastoon. Muun muassa tulliviranomaiset yrittivät toistuvasti vuosien mittaan saada lastina ollutta ammoniumnitraattia pois satamasta, mutta ketään ei kiinnostanut.

Lue lisää:

Beirutin räjähdys osui erityisen hankalaan aikaan – muun muassa koronapandemia ja viljavarastojen tuhoutuminen rokottavat Libanonia

Beirutissa räjähtänyttä ainetta käyttävät maatalous, rakennusteollisuus ja kapinallisryhmätkin – taustalla myös monissa teollisuusräjähdyksissä

Suomalainen Cecilia Pellosniemi loukkaantui Beirutin räjähdyksissä – "Päästäni oli lähtenyt pala"

Beirutin räjähdyksien voima oli verrattavissa maanjäristykseen – jopa 100 kuollut ja tuhansia loukkaantunut, Suomen suurlähetystö kärsinyt pahoin

Suomalainen Taavi Sundell istui perheineen olohuoneessa, kun Beirutissa räjähti – "Melkein kaikki ikkunat pamahtivat sisään"

Suosittelemme sinulle