Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

FIA antoi ensimmäisen päätöksensä Renault'n protesteista: Racing Pointille 400 000 euron sakot, 15 MM-pisteen menetys ja nuhteet kopioauton käytöstä

F1-talli Renault on jättänyt useita protesteja, koska se uskoo Racing Pointin kopioineen sääntöjen vastaisesti jarrujen jäähdystysjärjestelmän Mercedeksen viime vuoden autosta.

Racing Pointin vuoden 2020 F1-auto.
Racing Point on kertonut avoimesti, että se on kopioinut autonsa kuvien perusteella. Mallina on käytetty viime vuoden Mercedeksen mestaruusautoa. Kuva: Clive Mason - Formula 1/Getty Images
Kirsi Teiskonlahti
Avaa Yle-sovelluksessa

Kansainvälinen autoliitto FIA on antanut Racing Pointille 400 000 euron sakon kopioauton käytöstä Itävallan osakilpailussa. Lisäksi talli menettää yhteensä 15 MM-pistettä kyseisestä osakilpailusta. Rangaistus ei koske tallin kuljettajia Sergio Pereziä ja Lance Strollia, eli he saavat pitää keräämänsä MM-pisteet.

Rangaistuksella Racing Point putoaa valmistajien MM-sarjan viidenneltä sijalta kuudenneksi. Renault nousee viidenneksi.

Sakko perustuu F1-talli Renault'n tekemiin protesteihin. Talli uskoo, että Racing Point on kopioinut sääntöjen vastaisesti jarrujen jäähdytysjärjestelmän Mercedeksen viime vuoden mestaruusautosta. Kyseisen osan sai vielä viime kaudella ostaa ulkopuolelta, mutta tällä kaudella tallien on pitänyt suunnitella se itse.

Renault'n protestin mukaan Racing Pointin tämän vuoden jarrujen jäähdytysjärjestelmät ovat niin samanlaiset kuin Mercedeksen viime vuoden autossa, ettei osaa ole ollut mahdollista kopioida kuvista.

Renault katsoo, että Mercedes on antanut autostaan tietoa Racing Pointille viime vuonna, jolloin tiedon jakaminen on ollut vielä sallittua. Ranskalaistallin mielestä tiedonvaihdon ajankohta on kuitenkin epäoleellinen, sillä sääntöjen mukaan jäähdytysjärjestelmä on pitänyt tänä vuonna suunnitella itse. Renault'n mielestä näin ei Racing Pointin kohdalla ole, jos se on saanut tietoja osasta Mercedekseltä. FIAn päätöksessä tuetaan tätä Renault'n tulkintaa.

– Tämä sääntö on kirkas: jos talli käyttää toisen tallin tietoa, desingia tai piirustuksia toiselta tallilta listattujen, eli itse suunniteltavien, osien valmistukseen, kyseiset osat eivät silloin ole omaa suunnittelutyötä, päätöksessä sanotaan.

Racing Point on aiemmin myöntänyt avoimesti, että se on suunnitellut tämän vuoden autonsa Mercedeksen viime vuoden auton pohjalta ja apuna on käytetty valokuvia.

Nyt talli kertoo, että se sai vuonna 2019 Mercedekseltä kyseiset jarrujen osat, mutta lausunnon mukaan niitä ei ole käytetty tänä vuonna. Racing Point puolustautuu sillä, etteivät osat ole mestaruusauton kanssa identtiset.

FIA katsoo, että Racing Point on rikkonut sääntöjä autonsa suunnittelussa. Päätöksessä sanotaan, että tuomaristo katsoo annetun rangaistuksen olevan oikeassa suhteessa auton suunnittelussa tehtyyn rikkomukseen. Rangaistukseen vaikutti se, että olosuhteet ovat ainutlaatuiset: jäähdytysjärjestelmästä tuli listattu osa vasta viime kauden jälkeen. Lisäksi FIAlla ei ole sääntöjä sen varalle, miten kopioinnista tällaisessa tilanteessa rangaistaan.

Samassa FIAn päätöksessä kerrotaan, että Renault'n tekemät protestit Itävallan, Unkarin ja viime viikonlopun Ison-Britannian osakilpailuissa pysyvät edelleen voimassa, koska talli käytti samoja jäähdytysjärjestelmiä näissä kilpailuissa. Unkarin ja Ison-Britannian GP-kisoista Racing Point sai tässä vaiheessa nuhteet sääntöjen vastaisen autonsa käytöstä.

Racing Pointilla on lauantaiaamuun asti aikaa valittaa päätöksestä.

Lue myös:

Racing Pointin ja Mercedeksen kopiointikohun lopputulema määrittää F1:n tulevaisuuden – näin protesteihin ja FIAn uuteen tutkintaan johtanut tilanne on edennyt

Suosittelemme sinulle