Turku suosittelee kaikille joukkoliikenteen matkustajille maskien käyttöä koulujen alkaessa. Suositus koskee kaikkia ikäluokkia. Kouluvuosi alkaa Turussa ensi viikon keskiviikkona eli 12. elokuuta.
Kaupungin tiedotteessa todetaan, että ruuhka-aikoina busseissa voi olla täyttä, eikä turvavälejä ole mahdollista noudattaa.
– Suositellaan, että ihmiset käyttäisivät maskeja, niin voimme huolehtia epidemiatilanteen hallinnasta. Selvästi tapauksia nyt täällä Turussa on enemmän liikkeellä ja tilanne saattaa nopeastikin muuttua, sanoo Turun kaupunginjohtaja Minna Arve.
Kaupunki kertoo päivittävänsä ohjeistusta, jos kansallisia suosituksia tulee.
– Jokainen meistä voi vaikuttaa suuresti siihen, miten epidemia nyt leviää vai saadaanko se yhdessä pidettyä hallinnassa.
On kohtuullista, että ihmiset pystyvät hiukan varautumaan etukäteen, kun koulut alkavat meillä keskiviikkona.
Minna Arve
Arve sanoo, ettei kaupunki halunnut jäädä odottamaan THL:n maskisuositusta.
– Toivoin kovasti, että THL:n suositus olisi eilen [torstaina] tullut. On kohtuullista, että ihmiset pystyvät hiukan varautumaan etukäteen, kun koulut alkavat meillä keskiviikkona.
Maskin hankkiminen on kaupunkilaisten omalla vastuulla. Kaupunki hankkii ja kustantaa maskit niille työntekijöille, joiden työnkuvaan liittyy kansallinen maskisuositus.
Arven mukaan ketään ei jätetä bussista, jos maskia ei ole.
– Tämä on suositus eikä pakko. On hyvä muistuttaa ihmisiä, että on jokaisesta kiinni, miten tilannetta pidetään hallinnassa. Tämä on kuitenkin aika pieni vaiva.
Suomessa tartuttavuusluku on kesän rauhallisen tilanteen jälkeen noussut
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) valottivat torstaina koronavirustilannetta Suomessa ja maailmalla.
STM:n kansliapäällikkö Kirsi Varhilan mukaan on varmaa, että maskisuositus tulee.
Kasvomaskisuositusta annettaessa saatetaan huomioida tautitilanteen alueellisia eroja.
- Lue täältä, paljonko maskien käyttö voi sinulle maksaa
- Täältä löydät tuoreet uutiset koronatilanteesta Suomessa ja maailmalla
Uutinen päivittyy.
Keskustele aiheesta Yle Tunnuksella. Kommentointi sulkeutuu 8.8. kello 23.00.
Lue lisää:
Näin käytät maskia oikein – huomioi ainakin nämä viisi asiaa