Punaisenmeren pohjassa makaa unohdettu hylky: 115 metriä sirpaloitunutta brittiläistä terästä, joka kerran seilasi Suomen lipun alla.
SS Tirrenia upposi tammikuun 24. päivän aamuyöllä vuonna 1953, kun laiva oli matkalla Romanian Constanțasta Kiinaan.
Lastinaan höyrylaiva kuljetti ammuksia sekä ammoniumnitraattia, kun ruumassa syttyi tulipalo, jota ei saatu hallintaan.
Kertojia tarinalle ei ehkä ole enää montaa jäljellä – 67 vuodessa moni tarina ehtii kadota, samaa tahtia kuin sen kertojatkin.
Vuonna 2002 tarinansa kertoi Laiva-lehdessä kuitenkin aluksen konemies Erkki Tuomi.
Tuomi oli juuri pesulla, kun sai kuulla, että kakkosruuman traakitorvista puski savua. Paloa yritettiin sammuttaa, mutta sitä ei saatu hallintaan, joten kapteeni Nurmio antoi lopulta käskyn ryhmittäytyä pelastusveneisiin.
Miehistö pääsi turvaan. Tirrenialle jäi vain laivakissa Mosse, joka Tuomen mukaan oli paennut tulta ja savua miehistön ulottumattomiin ahterin mastoon.
Kahdeksan tunnin odotuksen jälkeen pelastautuneet poimittiin merestä norjalaisen aluksen kyytiin. Vuorokausi vaihtui, kello oli vartin yli yhden, kun Tirrenia räjähti.
Lasit hajosivat ja lamput tippuivat katosta norjalaislaivalla noin viiden kilometrin päässä. Tirrenian murskautunutta ja kuumaa rautaa satoi taivaalta kahden minuutin ajan.
Kun laivan miehistö palasi paikalle, ei höyrylaivaa enää näkynyt. Meri oli ottanut sen omakseen.
Tirrenian unohdettu tarina on suomalainen kertomus lannoite- ja räjähdekemikaalin vaarallisuudesta.
Ei kuitenkaan mikään ainutlaatuinen tarina, vaan osa vuosikymmenten mittaista ketjua, johon Beirutin räjähdys lisäsi uuden lenkin.
Tirrenialla suuronnettomuudelta vältyttiin, mutta miten olisi käynyt, jos laiva olisi ehtinyt satamaan ja syttynyt vasta siellä?
Satoja kuolleita, tuhansia kodittomia ja 600 metrin korkuinen sienipilvi
Beirutin räjähdys muistuttaa monella tapaa, jopa hätkähdyttävästi vuoden 1947 tapahtumia Texas Cityssä.
Maaliskuun 16. päivän aamuna SS Grandcamp -laivan lastaus oli viimeisillään. 2 300 tonnin ammoniumnitraattilasti oli jo nostettu laivaan, joka odotteli Galvestonin satamassa lähtöään.
Ennen kuin ankkureita ehdittiin nostaa, kello kahdeksan aikaan aamulla huomattiin, että laivasta tulvi savua.
Liekkejä yritettiin tukahduttaa, mutta tuntia myöhemmin kuumuus lastitilassa oli kasvanut liian suureksi. Valtava räjähdys pyyhki sataman maan tasalle ja nostatti ilmaan 600 metrin savupilven.
Se olisi ollut lähes riittävän korkea peittääkseen Eiffelin tornin ja Empire State Buildingin – pinottuna päällekäin.
Palavaa massaa satoi kilometrien päähän, jolloin tulipalot levisivät kaupungissa. Tuhansia ja taas tuhansia kiloja terästä sinkosi ilmaan rikkoen äänivallin.
Räjähdyksen äänet kuuluivat 240 kilometrin päähän, Suomessa se vastaisi matkaa Helsingistä Jyväskylään. Paineaalto tuhosi satoja taloja ja jätti noin 2 000 ihmistä kodittomaksi.
Räjähdys vaati liki 600 kuolonuhria, mukaan lukien lähes kaikki kaupungin palomiehet.
Aikalaiset kuvailevat tuhoa jopa Nagasakin ydinpommia suuremmaksi. Räjähdyksestä muistuttaa yhä 2 000 kiloinen valkea ankkuri, joka makaa muistomerkkinä keskellä omakotitaloaluetta.
Paikassa, johon se lensi räjähdyksen voimasta. Noin 2,5 kilometrin päässä SS Grandcampista.
Ammoniumnitraatin historia on suuronnettomuuksien historiaa
Ammoniumnitraatti on aiheuttanut suuria onnettomuuksia lähes joka vuosikymmenellä, aina 1920-luvulta lähtien. Vuonna 1921 lannoitetehtaan räjähdys tappoi satoja ihmisiä Saksan Oppaussa.
1959 dynamiittia ja ammoniumnitraattia kuljettanut rekka puolestaan räjähti Rosenburgissa Oregonissa tuhoten kaupungin keskustaa.
Myöhemmin 1970-luvulla rekan sähkövika sytytti tulipalon ja 12 tonnia kemikaalia räjähti Australiassa polttaen 800 hehtaaria pusikkoa.
2000-luvulla suuria onnettomuuksia nähtiin esimerkiksi Ranskassa, jossa lannoitevarasto räjähti sekä Pohjois-Koreassa, jossa junalastin räjähdys tappoi arvion mukaan jopa 160 ja tuhosi tuhansia asuntoja.
Lähihistoriasta muistetaan Kiinan Tianjinin räjähdys ja uusimpana Beirutin tuho. Onnettomuuksia löytyy myös Suomen historiasta. Oulun Typpi Oy:n lannoitehdas räjähti vuonna 1963.
Valtava paineaalto ja verenpunainen savupatsas
Miten lannoitteenakin käytetty ammoniumnitraatti siis voi räjähtää? Melbournen yliopiston apulaisprofessori Gabriel da Silva avasi viime viikolla The Guardianille (siirryt toiseen palveluun) kemikaalin mekanismeja.
Se on hapetin, joka voi kiihdyttää muiden aineiden palamista. Kemikaalin syttyminen ja räjähtäminen vaatii äärimmäisiä olosuhteita, mutta esimerkiksi yhdessä öljyn kanssa siitä tulee erittäin vaarallinen räjähde.
Normaalisti kemikaali ei pala, vaan ainoastaan sulaa ja höyrystyy hiljalleen.
Jos lämpötila nousee tarpeeksi korkeaksi, saattaa kiinteä ammoniumnitraatti hajota äärimmäisen nopeassa reaktiossa vesihöyryksi ja typpioksiduuliksi eli tutummin ilokaasuksi.
Reaktio tuottaa valtavan paineaallon sekä verenpunaisen savupatsaan, joka voi myöhemmin sataa happona maahan.
Monet tunnetut onnettomuudet liittyvät rahdinkuljetukseen ja varastointiin. Silloin kemikaalia pakataan ruumaan tai varastoon suuria määriä, jolloin riskit suuronnettomuuteen kasvavat.
Kun kuvioon lisätään ihminen, voivat inhimilliset erheet pahimmassa tapauksessa aiheuttaa suuronnettomuuden.
Tirrenian ja Grandcampin räjähdykset ovat esimerkkejä aiemmista kerroista, jolloin vaarallinen kemikaali on räjäyttänyt laivoja tai satamia. Beirutin räjähdyksessä historia on toistanut itseään.
Juttua korjattu 12.8. kello 20.44. Ammoniumitraatin hajoamisesta syntyy typpioksiduulia, ei typpioksidia.
Lue myös:
Beirutin räjähdyksen kaltaista ei pitäisi Suomessa tapahtua – "En näe, että se olisi mahdollista"