Valko-Venäjän opposition presidenttiehdokas Svjatlana Tsihanouskaja on Liettuassa, kertoo Liettuan ulkoministeriö.
Tsihanouskajan olinpaikkaa on arvuuteltu maassa viikonloppuna pidettyjen presidentinvaalien jälkeen.
– Hän on tullut Liettuaan, ja on turvassa, ulkoministeri Linas Linkevičius vahvisti uutistoimisto AFP:lle.
Linkevičiusin mukaan Tsihanouskajalle on myönnetty viisumi, joka oikeuttaa vuoden oleskeluun massa, kertoo uutistoimisto Reuters. Myös Tsihanouskajan lapset ovat maassa.
Ulkoministerin mukaan opposition yhteisehdokas Tsihanouskajalla ei ollut tilanteessa muuta vaihtoehtoa kuin lähteä Valko-Venäjältä.
Julkisuuteen on levinnyt kaksi videota, joissa toisessa Tsihanouskaja selittää "vaikeaa päätöstä" jättää maansa.
– Luulin tämän vaalikampanjan kovettaneen minut ja antaneen minulle voimaa kestää kaikki. Mutta luultavasti pysyin samana heikkona naisena, joka olin alussa. Lapset ovat kaikkein tärkeintä elämässä.
Myöhemmin Valko-Venäjän valtiollisessa mediassa levisi toinen video, jossa Tsihanouskaja vaikuttaa lukevan valmiiksi laadittua lausuntoa. Siinä vedotaan mielenosoittajia lopettamaan protestit ja noudattamaan lakia.
Tsihanouskaja kiisti tiistaina, että Valko-Venäjän viranomaiset olisivat pakottaneet hänet lähtemään maasta. Hän sanoi YouTubeen ladatulla videolla, että hän itse päätti lähteä.
Tsihanouskajan kampanjatiimi sanoi uutistoimisto Reutersille aiemmin, että viranomaiset olisivat vieneet Tsihanouskajan pois maasta. Kampanjatiimi arvioi uutistoimisto AFP:lle, että hallinto olisi valmistellut Tsihanouskajan sosiaalisessa mediassa kannattajilleen lukeman lausunnon.
Vaaleja epäillään vilpillisiksi
Valko-Venäjää pitkään itsevaltaisesti hallinnut Aljaksandr Lukašenka voitti vaalit ylivoimaisesti 80 prosentilla äänistä. Oppositio sekä useat länsimaat ovat ilmaisseet epäilynsä siitä, että vaalit olivat vilpilliset.
Valko-Venäjällä on ollut rajuja mielenosoituksia vaalien jälkeen. Niissä on kuollut ainakin yksi ihminen. Eilen maanantaina useat Euroopan johtajat tuomitsivat väkivallan käytön mielenosoituksien yhteydessä.
Liettuan ulkoministeri Linkevičius mainitsi tänään tiistaina, että sanktiot ovat mahdollisia niitä viranomaisia kohtaan, jotka ovat käyttäneet väkivaltaisia keinoja mielenosoitusten taltuttamiseksi, kertoo Reuters.
Useat tuhannet ihmiset ovat olleet kaduilla protestoimassa sunnuntaisten presidentinvaalien tuloksia. Poliisi on ampunut kumiluoteja ja käyttänyt kyynelkaasua hajottaakseen mielenosoituksia.
Maanantain vastaisena yönä poliisi pidätti mielenosoituksissa 3 000 ihmistä, joista arviolta 1 000 pidätettiin Minskissä.
Liettua on aiemmin myöntänyt turvapaikkoja Valko-Venäjän ja Venäjän opposition edustajille.
Lisää aiheesta:
Poliisi on ampunut mielenosoittajia kumiluodeilla ja kyynelkaasulla Valko-Venäjällä – yksi kuollut