Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Virosta tartunnan saanut ehti vierailla oireettomana Powerparkissa – huvipuistolla jäljittämismahdollisuus

Vaasan sairaanhoitopiirissä on todettu uusi koronatartunta. Tartunnan saanut ehti vierailla oireettomana huvipuisto Powerparkissa maanantaina 3. elokuuta.

powerparkin mustekala
Tartunnan saanut on ollut perheensä kanssa huvipuisto Powerparkissa 3. elokuuta. Kuva: PowerPark
Päivi Rautanen
Avaa Yle-sovelluksessa

Todennäköisesti Virosta koronatartunnan saanut henkilö on vieraillut oireettomana perheensä kanssa huvipuisto Powerparkissa maanantaina 3. elokuuta.

Vaasan sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Juha Salonen kertoo sairastuneen oireiden ilmaantuneen vasta muutamia päiviä Powerparkissa vierailun jälkeen.

– Se on siinä rajalla, onko hän ehtinyt altistaa muita huvipuistossa silloin olleita. Heitähän on mahdotonta jäljittää, Juha Salonen sanoo.

Huvipuistossa sattumalta rauhallinen päivä

Lomalta tavoitettu huvipuisto Powerparkin johtaja Mikko Kiviluoma huokaisee, kun hän tutkii maanantain 3.8. kävijämääriä.

– Se on ollut rauhallinen päivä, vain alle 900 vierasta. Huvipuistoalue on iso ja alueella on ollut todella väljää. Lisäksi vieraat ovat pääasiassa ulkoilmassa.

Kiviluoma kertoo, että asiakkaat ovat koko kuluvan kauden varanneet ennakkoon huvittelupäivänsä Powerparkista.

– Tiedämme ketä täällä on käynyt ja pystymme ottamaan heihin kontaktin, kunhan saamme terveysviranomaisilta tiedon, miten edetään, Mikko Kiviluoma sanoo.

Powerpark voi maksimissaan normaalioloissa ottaa sisään alueelle 10 000 kävijää. Koronakesänä huvipuisto päätyi 60 prosentin sisäänottorajoitukseen.

– Enimmillään se tarkoittaisi 6 000:ta kävijää, mutta meillä on ollut tänä kesänä parhaimpinakin päivinä vain noin 4 500–5 000 kävijää, Mikko Kiviluoma selvittää.

Kiviluoma sanoo, että rajoitetulla asiakasmäärällä huvipuisto varmistaa, että turvavälit ovat mahdollisia.

– Olemme merkinneet jonotusalueet ja turvavälit niihin. Käsienpesupisteítä lisättiin alueelle ja jokaiselle laitteelle mentäessä ja poistuessa on käsidesipisteet.

Lähipiirissä yhdeksän altistunutta

Sairastunut henkilö on keski-ikäinen, ja hän on hyväkuntoisena karanteenissa kotona. Hänen lähipiiristään on jäljitetty yhdeksän altistunutta, jotka ovat niin ikään karanteenissa. He ovat perheenjäseniä, sukulaisia ja työkavereita.

Tartunnan saanut palasi Virosta jo heinä-elokuun vaihteessa.

– Hän on käynyt muun muassa Tartossa, jossa tartuntoja on ollut aika paljon, Juha Salonen selvittää.

Tartunnan saanut on tullut omalla henkilöautollaan Helsingistä Pohjanmaalle.

Vaasan sairaanhoitopiirissä todettiin myös viime viikolla Virosta peräisin oleva tartunta, mutta uusin tapaus ei todennäköisesti liity edelliseen tartuntatapaukseen.

Testeillä todennettuja koronavirustapauksia on Vaasan sairaanhoitopiirin alueella nyt 67. Sairaanhoitopiirissä on otettu 5 808 näytettä.

Lue täältä uusimmat tiedot koronaviruksesta

Artikkeliin on lisätty johtaja Mikko Kiviluoman kommentit keskiviikkona 12.8.2020 klo 15.16.

Suosittelemme