Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Hallitus puoltaa THL:n maskisuositusta julkiseen liikenteeseen, suositus etätöistä palautetaan alueellisesti, riskimaille tulossa liikennevalomalli

THL suosittaa kasvomaskien käyttöä niissä tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista.

Käsien pesu ja turvavälit ovat THL:n mukaan tärkein keino tartuntojen ehkäisemiseksi, maskeja suositellaan tilanteisiin, joissa turvavälejä ei ole mahdollista pitää.
Markus Mäki,
Tulikukka de Fresnes
Avaa Yle-sovelluksessa

Huonontuneen koronavirustilanteen takia hallitus on päättänyt puoltaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) antamaa suositusta kasvomaskien käytöstä joukkoliikenteessä ja muissa tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista.

THL:n suositus koskee niitä sairaanhoitopiirejä, joissa on esiintynyt koronatartuntoja viimeisen kahden viikon aikana. THL arvioi, että kasvomaskin asianmukainen käyttö voi vähentää tartuntoja estämällä pisaroiden leviämistä ja siksi sen käyttö on perusteltua.

THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen painottaa, että maskien teho perustuu siihen, että mahdollisimman moni käyttää niitä oikein. Maskia ei pidä kosketella tai siirtää pois kasvoilta. Ne eivät korvaa muita keinoja viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi tiedotustilaisuudessa, että maskit tulee kustantaa lähtökohtaisesti itse, mutta kuntien tulisi huolehtia, että vähävaraisimmille ja haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset saavat niitä ilmaiseksi. Valtio tulee Marinin mukaan korvaamaan kustannukset kunnille.

Hallitus myös palauttaa etätyösuosituksen niillä alueilla, joilla tartuntojen määrät ovat kasvussa. Suositus olisi tartuntojen perusteella voimassa nyt Uudenmaan, Varsinais-Suomen ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiireissä.

THL on valmistellut hallituksen pyynnöstä mahdollisimman selkeää "liikennevalomallia" riskimaista tulevien testaamiseen. Punaisista maista saapuvat henkilöt testataan todennäköisesti laajasti ja heidät voidaan asettaa viranomaispäätöksellä karanteeniin.

Keltaisista maista tuleville omaehtoinen karanteeni riittää, vihreistä maista tuleville ei ole tarvetta omaehtoiselle karanteenille. Vihreitä maita ovat maat joissa on alle 8 tartuntaa 100 000 ihmistä kohti.

Seurasimme hallituksen tiedotustilaisuutta hetki hetkeltä

Pöysti karanteenista: "Eiköhän asia pysy järjestyksessä"

Koronarajoituksista päättäminen on välillä juridisesti vähän vaikeaa, arvioi oikeuskansleri Tuomas Pöysti hallituksen pakkokaranteenikuviota Säätytalolla juuri ennen hallituksen neuvottelujen alkamista.

– Nämä toimet, millä tehokkaasti torjutaan pandemian leviämistä ovat välillä vähän vaikeita. Toki tässä on vaikeaa juridiikkaa ja vaikeitakin ratkaisuja, mutta eiköhän nämä asiat pysy järjestyksessä, Pöysti arvioi.

Pöysti sanoi keskiviikkona, että kaikkiin tulijoihin sovellettavat massakaranteenit eivät ole lain mukaan mahdollisia. Tartuntatautilain 60. pykälä edellyttää riittävän yksilöllistä lääketieteellistä harkintaa.

– Kategorinen soveltaminen ei siis ole mahdollista. Mutta laki ei myöskään edellytä lääkärin tekemää diagnoosia, vaan karanteeniin määräämiseksi riittää perusteltu epäily, Pöysti sanoi.

Perusteltu epäily voi Pöystin mukaan syntyä esimerkiksi siitä, että on matkustanut samalla lennolla oirehtivien ja todettujen tartunnan saajien kanssa. Näin on menetelty Turussa Pohjois-Makedonian Skopjesta saapuneiden suhteen.

Lue aiheesta lisää:

Pääministeri Marin: "Nyt ei ole aika matkailla huolettomasti" – Hallitus jatkaa koronatoimien käsittelyä torstaina aamulla

Ministeri Kiuru: Riskimaista saapuvat määrätään pakolliseen karanteeniin rangaistuksen uhalla – myös pakkotestaus mahdollista

THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta: Maskisuositus valmiina – tavoitteena julkistaa se huomenna

Suosittelemme