Suomen pika-aiturinaiset saivat tiistaina Paavo Nurmen kisoissa kovia kirittäjiä, kun ulkomalaisjuoksijat veivät Turun illassa kolme kärkisijaa. Suomen ennätystä tältä kaudelta hamuava Annimari Korte oli kisan neljäs ajalla 12,89, mikä ei tyydyttänyt huippuaituria.
Korte ei ollut tyytyväinen tekniikkaansa, sillä hän kolhi aitoja useaan kertaan. Epäonnistuneen juoksun syy selvisi keskiviikkona magneettikuvista, sillä kuvista näkyi turvotusta takareiden jänteessä, joka on puolestaan kiinni iskiashermossa.
Kipuja lieventääkseen Korte päätti käydä samana päivänä ottamassa kolmannen kortisonipiikin tällä kaudella. Korte on kärsinyt kauden aikana kivuista, jotka ovat säteilleet selästä pakaran ja takareiden kautta jalkapohjaan saakka.
– Nyt tuntuu paljon paremmalta. Pistos osui varmasti oikeaan kohtaan, kun heti sen jälkeen kaikki kipu hävisi, Korte sanoo Yle Urheilulle.
Kortteen mukaan laajalla alueella vaikuttanut kipu näkyi juoksemissa.
– Jäin telineisiin. Reaktioni oli todella huono, mutta sekin saattaa johtua siitä, että iskiashermo vaikuttaa koko hermostoon. Juoksin vasen kylki edellä sen takia, että sillä hermolla on vähän enemmän tilaa, kun laittaa jalkaa vähän sivuun. Juoksin koko juoksun väärässä asennossa ja sen takia kolhin aitoja. Oli kyllä todella helpottavaa katsoa videolta, että kuinka huonosti juoksin ja silti 12,89, Korte totesi.
Suomalaisaiturit saivat jonkin verran kritiikkiä siitä, että heti, kun tulee kovempia vastuksia, niin pää ei kestä. Miltä tämäntyyppiset kommentit ovat tuntuneet?
– En ole kyllä saanut yhtään tuontyyppistä kommenttia. Olen ainoastaan saanut positiivista kommenttia, että hieno juoksu. Omasta mielestä oli ehkä huonompi juoksu kuin mitä kommentit oli. En ole kyllä kuullut mitään kritiikkiä juoksusta, Korte kuittasi.
Kivuitta SM-taistoon
Nyt kivut ovat kuitenkin hälvenneet, joten Korte uskoo juoksevansa perjantaina kovempaa kuin tiistaina. Aituri uskoo, että 12,8-alkuinen aika riittää Suomen mestaruuteen, mutta Kortetta itseään kyseinen aika ei miellyttäisi.
– Mikään 12,8-aika ei riitä itselleni. Haluan mennä täällä paljon kovempaa.
Korte on sanonut juoksevansa yleensä aikaa vastaan, eikä perjantainen panos Suomen mestaruudesta ole vaikuttanut hänen ajatusmaailmaansa.
– Haluan juosta hyvän ajan, ja uskon, että sillä myös voittaa. En ole ikinä voittanut Suomen mestaruutta, joten totta kai se on tärkeä asia, Korte sanoo.
Nooralotta Nezirin kahden vuoden takainen Kalevan kisojen ennätys 12,92 on kuitenkin perjantaina uhattuna.
– Sen haluan rikkoa.
Lue myös: