Manchester Cityn ja valmentaja Pep Guardiolan tarina Mestarien liigassa ei vain tunnu saavan onnellista loppua. Vuonna 2016 Cityn valmentajaksi siirtyneen Guardiolan neljäskin yritys valloittaa Eurooppa manchesterilaisten kanssa päättyi epäonnistui, kun ranskalainen Lyon voitti puolivälierän 3–1 Lissabonissa. City hallitsi palloa 67-prosenttisesti, ja se pystyi luomaan 19 maalintekoyritystä, mutta Lyon oli tehokkaampi.
Guardiolan valmentama joukkue välierissä oli tuttu näky FC Barcelonan ja Bayern Münchenin aikoina, mutta "Taivaansinisten" kanssa tilanne on ollut vaikeampi. Joukkueeseen on pumpattu rahaa Guardiolan saapumisen jälkeen lähes 800 miljoonaa euroa, mutta tähtisikermä ei ole selviytynyt vielä kertaakaan espanjalaisvalmentajan alaisuudessa neljän parhaan joukkoon.
Lauantai-illan ottelussa Raheem Sterlingillä oli 1–2-tappioasemassa 86. minuutilla viidessä metrissä tyhjä maali edessään, mutta englantilaistähti laukoi käsittämättömästi nahkakuulan yli maalin. Hetki myöhemmin Cityn brassivahti Ederson torjui helpon pallon eteensä, ja kahdesti osunut Moussa Dembele tuuppasi päätöslukemiksi 3–1.
Dembelen ensimmäistä maalia tarkasteltiin pitkään videolta, mutta lopulta hänen ei nähty rikkoneen City-puolustaja Aymeric Laportea ennen läpiajoon pääsemistään. Guardiola ei halunnut lähteä selittelemään tappiota.
– En halua puhua siitä maalista, koska se näyttäisi vain selittelyltä tai tekosyiden hakemiselta. Olemme ulkona. Toinen jakso oli ihan ok, ja minulla oli tunne, että olimme parempia. Mestarien liigassa täytyy kuitenkin olla täydellinen. Joku päivä vielä murramme tämän muurin, Guardiola sanoi BT Sportille.
– Täytyy vain jatkaa yrittämistä. Pienet yksityiskohdat tekivät eron tänään, ja tässä kilpailussa ei vain voi tehdä tuollaisia virheitä. Teimme niitä molemmissa päissä kenttää, hän totesi Marcalle.
Valioliigassa toiseksi sijoittuneen ja liigacupin pytyn vieneen Cityn 1–1-tasoitusmaalin Sterlingin esityöstä viimeistellyt Kevin de Bruyne oli turhautunut tulokseen.
– Eri vuosi, sama juttu. Ensimmäinen jakso ei ollut tarpeeksi hyvä. Toisella pelasimme paremmin, ja saimme luotua painetta. Olimme hyökkäävämpiä, eikä Lyon saanut juuri luotua paikkoja. Tästä täytyy vain oppia, belgialainen kertasi BT Sportille.
Garcia ylpeä, mutta realisti
Ensimmäistä kertaa neljän parhaan joukkoon sitten kauden 2009–2010 edennyt Lyon kaatoi neljännesvälierissä Juventuksen vierasmaalisäännön turvin, ja nyt tieltä raivattiin jo toinen ennakkosuosikki. Rudi Garciasta tuli ensimmäinen ranskalaisvalmentaja, joka on johdattanut ranskalaisjoukkueen Mestarien liigan välieriin sitten Claude Puelin ja juuri Lyonin kauden 2009–2010.
Garcia on välierien ainoa ei-saksalainen valmentaja, sillä PSG (Thomas Tuchel), RB Leipzig (Julian Nagelsmann) ja Bayern München (Hansi Flick) luottavat saksalaisosaamiseen.
Viime lokakuussa Lyonin ruoriin tarttunut Garcia, 56, oli ylpeä suojateistaan.
– Vaikka jotkut pelaajistamme olivat uupuneita lopussa, näimme, kuinka he jaksoivat tehdä vielä rajusti töitä ja löytää sen ylimääräisen tason. Nyt täytyy levätä hyvin ja ladata akkuja, sillä Bayern-ottelu on jo kulman takana. Yleensä kuitenkin lepäät paremmin, kun takana on hyvä ottelu, Garcia sanoi lehdistötilaisuudessa.
Lyon saa vastaansa nyt vielä monta pykälää Juventusta ja Cityä kovavireisemmän joukkueen, sillä müncheniläiset ovat olleet julmassa iskussa Voittoputkella on mittaa 19 ottelua, ja tappiottomia pelejä on 28. Edellinen kilpaottelun tappio on joulukuun alusta.
– Itseluottamustasomme on kasvanut, kuten tulokset ovat osoittaneet. Tarvitsemme kuitenkin jälleen shokkituloksen, aivan kuten Juventusta ja Cityäkin vastaan. Emme ole suosikkeja, mutta kun olemme jo neljän parhaan joukossa, olemme paikkamme täällä ansainneet, Garcia pohti.
Ensimmäinen välierä PSG-RB Leipzig pelataan tiistaina, ja Lyon haastaa Bayernin keskiviikkoiltana. Edellisen kerran välierissä on ollut joukkueita vain kahdesta maasta kaudella 2012–2013, jolloin neljä ensimmäistä sijaa miehittivät Bayern, Borussia Dortmund, Barcelona ja Real Madrid.
Välieränelikko ilman englantilaista tai espanjalaista joukkuetta on harvinaisuus, sillä viimeksi niin oli käynyt kaudella 1995–1996.
Loppuottelu pelataan Lissabonissa ensi sunnuntaina.
Lue myös:
Manchester Citylle shokkitappio Mestarien liigassa – Lyon iski vastustajan puolustusvirheistä
Bayern München tarjosi Barcelonalle ikimuistoisen selkäsaunan Mestarien liigassa
HJK ei pystynyt horjuttamaan tappiotonta Honkaa, SJK nollasi jälleen pelin jalkapalloliigassa