Meppu Mäkeläinen on mökkeillyt perheensä kanssa Savitaipaleella kahdeksan vuoden ajan. Koska lomakoti sijaitsee Saimaan rannalla, on mökkielämään kuulunut kalastelua katiskoilla.
– Hankimme heti myös muutaman rapumerran ja alkuun niihin ei tullut mitään. En muista mitä laitoimme syötiksi, mutta ei ilmeisesti oikeaa tavaraa.
Mäkeläinen kuvailee mökkivesistönsä rapuja nirsoiksi, sillä toisaalla ystävien mertoihin saalista on saatu ihan tavallisella lenkkimakkaralla.
– Mekin olemme sitä kerran kokeilleet, eikä tullut yhtään ainoaa rapua. Sittemmin olemme käyttäneet syöttinä paikallisia ahvenia.
Ravustamisesta on tullut tapa ja niinpä jälleen lauantaiaamuna kahdeksan aikaan Meppu Mäkeläinen veneili pyydyksille.
– Sanoin heti puolisolleni, että katso mikä täällä on! Kummastelimme ensin, että onko se albiinorapu, mutta sitähän se ei ole.
Saaliiksi saatu täplärapu on kauttaaltaan vaalean sininen, myös vatsapuolelta. Sen sakset ovat väriltään voimakkaamman siniset.
Savipohjan arvellaan vaikuttavan väriin
Rapubiologi Japo Jussila Itä-Suomen yliopistosta on tutkinut saksiniekkoja 80-luvun puolivälistä asti.
– Onpa kivannäköinen, hän tuumaa nähdessään kuvat sinisestä saaliista.
Jussila itse ravustaa tarkkaillessaan täplärapukantaa Saimaalla. Hänen käsiensä kautta kulkee muutama tuhat rapua vuodessa ja niistä sinisiä on yksi kerran kesässä.
Hän ei vertaisi sinisen täpläravun saalistamista lottovoittoon, mutta myöskään kovin yleinen kokemus sellaisen saaminen ei ole.
– Tosin tällaista yhdistelmää, joka tässä on, että on erittäin siniset sakset ja varsinainen kroppa on ihan oikean värinen, niin en ole kyllä ikinä nähnyt.
Rapujen värimuutos johtuu perimästä. Rapubiologi Jussila arvelee, että perimässä on jotain sellaista, joka jättää osan kuoripanssarin värityskirjosta pois, jolloin sininen väri tulee esille.
Mikä sitten on ravinnon osuus kuoren väritykseen, sitä ei ole Jussilan mukaan tutkittu. Ravustajien legendan mukaan vesistön pohjalla saattaa olla vaikutusta.
– Yleinen käsitys on, että savipohjalta tulee enemmän sinisiä rapuja. On esitetty teoriaa, että sininen väri voi johtua savesta tai savipohjalla kasvavasta ravinnosta.
Jussila ei osaa sanoa maantieteellistä rajausta sinisten täplärapujen esiintymiselle, hänen kokemuksensa mukaan niitä esiintyy satunnaisesti eri puolilla Suomea ja maailmaa.
Värimuunnoksia täpläravuissa on koko kirjo: punaisia, valkeita, sinisiä, vihreitä ja ruskeita.
Luonnollisten värivaihtelujen lisäksi joitain rapulajeja jalostetaan maailmalla lemmikkieläintarkoituksessa akvaarioihin.
– Tiedän, että Australiassa on marron-nimisen ravun jalostuslinja, jossa tulee helmiäisen sinisiä rapuja. Hirvittävän hieno väri, mutta epäluonnollinen väritys marronille, joka on normaalisti tummanruskea.
Täplärapu sai nimekseen Leuku ja matkustaa Maretariumiin
Meppu Mäkeläisen pyytämä täplärapu on sen verran komea väritykseltään, että se kiinnosti myös Kotkassa sijaitsevaa kotimaisten kalojen akvaariotalo Maretariumia.
– Meillä on viimeksi ollut sininen täplärapu vuonna 2012, jolloin näytillä oli myös valkoinen täplärapu, toimitusjohtaja Sari Saukkonen kertoo.
Saukkonen ajoi sunnuntaina Mäkeläisten kesämökille Savitaipaleelle noutamaan sinisen saksiniekan Maretariumiin.
– Mukanani on kylmälaukku, jossa on kosteaa sanomalehtipaperia sekä tervalepän oksia. Tästä on parin tunnin ajomatka Kotkaan ja siellä rapu pääsee suoraan altaaseen, jossa sitä odottaa suojainen kolopaikka.
Ravun nimeäminen akvaarioon on pyydystäjien päätös. Vuonna 2012 esillä ollut täplärapu nimettiin Alluksi. Tällä kertaa koirasrapu sai nimekseen Leuku.
– Se on aika pienikokoinen, luulisin, että parivuotias. Elinvuosia voi olla useitakin, ellei se joudu muiden rapujen saksien kohteeksi, toimitusjohtaja Sari Saukkonen sanoo.
Leuku siis jatkaa eloaan akvaariossa, mutta sinisen täpläravun voisi myös huoletta keittää ja syödä. Kuoren väri ei tee ravusta syöntikelvotonta.
Meppu Mäkeläinen myöntää pohtineensa, että mitenköhän sininen väri muuntautuisi keitettäessä.
– Punainen siitä ei taatusti tule. Arvelisin, että siitä saattaisi jopa tulla keltainen, koska siitä puuttuu tietty väripigmentti.
Rapubiologi Japo Jussilan mukaan sininen rapu keittyisi vaaleanpunaiseksi verrattuna perinteisiin tummanruskeisiin lajitovereihinsa.
Akvaarioon tai kattilaan, mutta järveen ei tätä saalista pidä palauttaa, sillä kuvien perusteella rapubiologi sanoo sen kantavan täpläravuille yleistä rapuruttoa.
– Ruttoa kantavat ravut pitää poistaa vesistöstä ja hävittää. Normaali hommahan on, että ne keitetään ja syödään.
Leuku sen sijaan autoilee sunnuntai-iltapäivällä Kotkaan.
Lue myös: