Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Helsinki sulkee liikuntasalit seuroilta koronan vuoksi, muualla lasten ja nuorten liikuntamahdollisuudet halutaan taata myös poikkeusaikana

Ainakin Espoossa, Tampereella, Turussa ja Vantaalla liikuntasalit ovat toistaiseksi liikunta- ja urheiluseurojen käytössä iltaisin.

Tyttö juoksee liikuntasalissa.
Espoossa, Tamperella, Turussa ja Vantaalla liikunta- ja urheiluseurat pääsevät jatkossakin pitämään harjoituksia koulujen liikuntasaleihin. Kuva: Emmi Korhonen / Lehtikuva
Tekijät
Avaa Yle-sovelluksessa

Helsingin kaupunki on päättänyt perua jo sovittuja urheiluseurojen liikuntasalivuoroja koronaviruksen vuoksi kaikkiaan 39 koulussa.

Syyn taustalla on vallitseva koronaepidemiatilanne. Opetus pyritään järjestämään mahdollisimman hyvin turvavälejä noudattaen, ja tästä syystä koulujen liikuntasaleja tarvitaan toistaiseksi opetuskäyttöön. Liikuntasalit on valjastettu opetuskäyttöön alustavasti koko lukuvuodeksi aikavälille 31.8.2020 – 30.5.2021.

Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialajohtaja Tommi Laition mukaan ratkaisu on tehty nimenomaan turvallisuussyihin vedoten ja yhteistuumin. Päätöksestä on keskustelu jo kesän aikana, mutta yksittäiset kouluja koskevat ratkaisut on tehty vasta viime viikkoina koulujen käynnistyessä.

– Asiaa on valmisteltu meillä yhteistyössä koulujen kanssa kesän aikana ja nyt syksyn aikana. Koulukohtaisesti on tehty arvio siitä, että missä näitä liikuntasaleja tarvitaan joko opetus- tai ruokailuakäyttöön, Laitio kommentoi Yle Urheilulle.

Laitio kuvailee päätöstä vaikeaksi. Helsingissä on jo valmiiksi puutetta niin liikunta- kuin harrastetiloista. Tämän hetkisten tietojen mukaan näyttäisi siltä, että vuorojen peruminen isikisi eniten voimistelu- ja tanssiseuroihin. Ratkaisu on ehtinyt herättää jo huolta erityisesti lasten ja nuorten harrastamis- ja liikkumismahdollisuuksista.

– Me tiedämme, kuinka erityinen asia lasten ja nuorten harrastaminen on. Se on asia, johon olemme kaupunkina panostaneet paljon, ja tämä iskee erityisen voimakkaasti joihinkin seuroihin. Olemme pyrkineet hakemaan sellaista ratkaisua, jossa mahdollisimman vähän näitä saleja jouduttaisiin opetuskäyttöön vapauttamaan.

Laitio haluaa korostaa erityisesti sitä, että mikäli osassa kouluissa pystytäänkin tilanteen muuttuessa toimimaan toisin, vapautetaan liikuntasalit heti niiden alkuperäiseen käyttöön ja jälleen varattaviksi. Tällä hetkellä tosiasia on kuitenkin se, ettei osaa toiminnasta pystytä järjestämään.

– Kaikille näille tunneille ei löydy tiloja, se on ihan selvää.

– Nyt tehdään sitä analyysiä siitä, että osuvatko nämä (peruutukset) tiettyihin lajeihin ja tietyille alueille. Tämän jälkeen sitten katsotaan, tarvitseeko vuoroja hieman muuttaa, jotta pystytään tilannetta tasaamaan.

Ongelmiin joutuneisiin seuroihin tullaan Laition mukaan olemaan yhteydessä tämän viikon aikana, jonka jälkeen haetaan tilanteeseen ratkaisuja.

"Olemme hyvin pahoillamme"

Liikuntakäytöstä poistetuissa saleissa on yhteensä noin 460 harrastetuntia viikossa.

Onko tulevaisuudessa vaarana, että oman salin ollessa kiinni joudutaan lähtemään muualle, ryhmäkoot kasvavat, mikä taas voi olla koronan kannalta haasteellista?

– Lapset ja nuoret liikkuvat kaupungin sisällä aika paljon jo nyt. Meillä on laaja tarjonta ja kyllä lapset ja nuoret ovat liikkuneet tähänkin mennessä iltaisin ja osin viikonloppuisin harrastuksen perässä.

Laitio osasi yhdessä muiden päättävien tahojen kanssa aavistella negatiivisen kritiikin määrää, joka päätöksen myötä seuraisi. Laitio toivoo päätökselle ymmärrystä poikkeavassa tilanteessa.

– Tiedän jo nyt, että jotkut ovat pettyneitä, ärtyneitä ja vihaisia, se on ihan ymmärrettävää. Olemme hyvin pahoillamme sekä seuroille että harrastajille.

Muut isot kaupungit pitävät liikuntasalit seurojen käytössä

Muissa isoissa kaupungeissa koulujen liikuntasalit halutaan pitää seurojen käytössä ja näin taata lapsille ja nuorille mahdollisuus liikuntaharrastuksiin.

Esimerkiksi Vantaalla ei aiota sulkea koronavirustilanteen vuoksi liikuntasaleja urheiluseuroilta. Muutamassa Vantaan koulussa on haasteita ruokailun järjestämisessä, mutta sekin pystytään hoitamaan ilman iltakäytön lopettamista.

– Opetuskäyttöön liikuntasaleja ei näillä näkymin Vantaalla tarvita eli iltakäyttö jatkuu normaalisti, sanoo perusopetuksen johtaja Ilkka Kalo.

Sama suuntaus on myös naapurikaupunki Espoossa. Espoon opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen sanoo, ettei koulujen liikuntasalien vuoroja aiota perua.

Espoossa koulujen liikuntasaleja käytetään paikoin päivän aikana ruokailuun, mutta se ei estä iltakäyttöä. Seurojen kanssa on sovittu, että ensimmäinen ryhmä siirtää pöydät ja tuolit sivuun ja viimeinen taas seuraavan päivän ruokailua varten paikalleen.

Kaupungin tiloissa näin on toimittu myös aiemmin, muun muassa ylioppilaskirjoitusten aikaan. Urheiluseura on silloinkin järjestänyt pöydät ja tuolit sovitusti harjoitustensa jälkeen. Ongelmia ei ole ollut.

Espoosssa on pidetty erittäin tärkeänä, että salit ovat liikuntaseurojen käytössä illalla, jotta lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua.

Tampereella, kuten muissakin kaupungeissa, muutamia koulujen saleja on kuitenkin pois käytöstä tilojen sisäilmaongelmien ja remonttien vuoksi. Koronavirukseen vedoten saleja ei aioita sulkea iltakäytöltä.

Tampereen kaupungin viestinnästä kerrotaan, että salit ovat seurojen toiminnalle liian tärkeitä, jotta niitä voitaisiin sulkea. Kaupunki mieluummin tukee liikuntaharrastuksia kuin taistelee sulkemispäätöksestä todennäköisesti nousevaa kapinaa vastaan.

Myöskään Turussa ei olla suunniteltu koulujen liikuntatilojen sulkemista iltatoiminnalta. Liikunta- ja urheiluseurojen ei siis Turussakaan tarvitse etsiä korvaavia tiloja toiminnalleen, vaan yhteistyö kaupungin salien kanssa saa jatkua suunnitellusti.

Lue myös:

Helsingin kaupunki pudotti uutispommin: yhdellä sähköpostilla peruttiin kymmenien urheiluseurojen salivuoroja ensi kesään asti – perusteluna koronatilanne

Suosittelemme