Kiire, syyllisyys, #goals, ristiriitaiset odotukset, FOMO, täydellisyyden tavoittelu, loputon uutisvirta, itsekriittisyys, jatkuva viestitulva ja tavoitettavissa olemisen vaatimus, loputtomat projektit ja to do -listat, itsensä kehittäminen, riittämättömyys.
Mielenterveyshäiriöistä johtuvat sairauspoissaolot kasvavat hurjaa vauhtia. Samalla puhutaan yhä enemmän uupumuksesta, työuupumuksesta.
Esikoiskirjailija Eeva Kolu, 34, tietää, ettei kyse ole vain työn kuormittavuudesta tai sen määrästä. Kyse on kaikista yllä luotelluista asioista.
Bloggaajana ja some-vaikuttajana tunnettu Kolu on kamppaillut uupumuksen kanssa liki kymmenen vuotta. Varsinaisen burnoutin hän on kokenut kolme kertaa. Tai oikeastaan vain kerran: viimeisimmät kaksi romahdusta ovat johtuneet siitä, ettei Kolu ensimmäisen kerran jälkeen ymmärtänyt muuttaa tapojaan.
Elokuussa julkaistu Korkeintaan vähän väsynyt -tietokirja kertoo Kolun omaa tarinaa ja avaa paineita, joita millenniaaleille asetetaan, ja joita he itse asettavat. Kirjan ensimmäinen painos on jo myyty loppuun, ja Kolu on saanut sähköpostinsa täyteen viestejä – moni jakaa Kolun ajatukset.
Varsinkin nuorilla, alle 34-vuotiailla naisilla, mielenterveyshäiriöiden määrä kasvaa. Eeva Kolu uskoo, että taloudellisen epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteen lisäksi tässä ajassa on jotakin, joka on erityisesti nuoria naisia uuvuttavaa.
Kolu kertoo käyneensä paljon keskusteluja äitinsä kanssa: miten äidin sukupolvi ajattelee, että koulutuksen ja ahkeruuden takaa löytyy turvattu elämä.
– Jokainen ikäiseni on varmaan käynyt opinnot ajatuksella, että käyn nyt nämä opinnot, mutta tämä ei takaa minulle uraa tai taloudellisesti turvattua elämää – tai edes töitä.
Nyt pitää menestyä JA olla onnellinen JA seurata omaa intohimoa JA näyttää hyvältä, kun tekee tämän kaiken.
Tälle kaikelle on myös olemassa termi, millennial burnout, jota Kolu avaa kirjassaan. Se on käytännössä joukko odotuksia, joita sukupolvelle on kasattu.
– Meillä on loputtomasti kuvastoa siitä, mitä me voisimme tehdä, missä me voisimme olla ja kuinka paljon me voisimme saavuttaa. Se ruokkii riittämättömyyttä, ettemme ikinä tule olemaan niitä asioita, joita meiltä odotetaan.
Kolmesti burnoutin kokenut Kolu kuitenkin uskoo, että uupumuksesta on seurannut hänelle jotakin hyvääkin. Hän toivoo, että millenniaalien sukupolvi muokkaa parhaillaan työelämää, mutta oppii myös keskittymään olennaiseen.
Pureudutaan kuitenkin ensin uupumuksen juuriin. Eeva Kolu listaa viisi syytä, miksi millenniaalit hänen mukaansa ovat kovan paineen alla.
1. Nykyaika kuluttaa hermostoa
Hermostomme käy jatkuvasti ylikierroksillä: on viestejä, uutisia, hälytysääniä. Älypuhelimet vaativat meiltä jatkuvaa huomiota ja valppautta.
– Se, että koko ajan vaaditaan valppautta ja sympaattinen hermosto käy aktiivisena, on elimistölle kuluttavaa.
Laitteet häiritsevät meitä jatkuvasti ja pitävät kehoa epäluonnollisessa tilassa. Se on yksi syy sille, että olo on kuin olisi aivan loppu, vaikka varsinaista kiirettä ei olekaan, Kolu sanoo.
2. Riittämättömyys
Monella uupuneella tuntuu Kolun mukaan olevan kympin tytön taustaa – aivan kuin hänellä itselläänkin.
Silloin taustalla voi olla syvä kokemus siitä, ettei kelpaa sellaisena kuin on. Sitä taas kompensoidaan tekemällä enemmän, saavuttamalla ja olemalla hyödyksi. Tai sitten sitä pitää huolta kaikista muista kuin itsestään.
Tehtävää riittäisi koko ajan. Mailiboksi huutaa, kännykkä piippaa. Millään ei ehdi olla kaikkialla ja reagoimaan kaikkeen, ja samalla ollaan tietoisia siitä, mitä muut tekevät ja mikä kaikki olisi mahdollista.
– Mitä kaikkea sä voisit sun elämällä tehdä! Siitä tulee helposti olo, että pitäisi tehdä kaikki tämä. Nähdään kaikki maailman vaihtoehdot koko ajan. Nytkin voisit olla jossakin muualla.
Kolu huomauttaa, että varsinkin naisille esitetään jatkuvasti ristiriitaisia vaatimuksia.
On näytettävä hyvältä farkuissa, mutta suhtauduttava ruokaan rennosti.
Ei saa näprätä kännykkää jatkuvasti, mutta viesteihin on vastattava heti.
Lastentekoa ei kannattaisi lykätä, mutta tietysti siihen saa ryhtyä vasta, kun talous, ura ja parisuhde ovat vakaalla pohjalla.
3. Positive vibes only!
Meillä on vääristynyt kuva siitä, että kaiken pitäisi olla koko ajan mahtavaa, Kolu sanoo. Pitää olla hyvällä tuulella, kehittää itseään. Pitää olla hyvä pöhinä.
– Kovat paineet ovat nykyajassa. Ennen piti menestyä. Nyt pitää menestyä JA olla onnellinen JA seurata omaa intohimoa JA näyttää hyvältä, kun tekee tämän kaiken.
Kolun mukaan täysin tavalliset, ihmisyyteen kuuluvat negatiiviset tunteet kuten suru, ärsytys ja kateus, painetaan helposti pinnan alle. Niitä ei saisi olla olemassa.
– Mitään tunteita ei pitäisi tukahduttaa. Muuten kaikesta tulee tasapaksua, eikä mikään tunnu miltään.
4. Yksin pärjääminen
Vaikka olemme koko ajan yhteydessä toisiimme, aitoa yhteyttä tunnetaan yhä vähemmän. Yhteisöllisyys on katoavaa kansanperinnettä, sanoo Kolu.
– Kyllä sitä itsekin ajattelee, jos tarvitsee apua, että kenet voin palkata sen sijaan, että soittaisin kaverille ja pyytäisin apua. On ajatus siitä, että kaikilla on kiire, eikä voi häiritä muita omilla asioilla.
– Koko elämän voi elää sillä tavalla, ettei näe toista ihmistä tai puhu kenellekään. Lähikaupassa on itsepalvelukassa ja ravintolassa voi tehdä tilauksen pöytään sovelluksen kautta. En ole vakuuttunut, onko se ainoastaan hyvä juttu.
5. Suorittaminen
Työtä, opiskelua, vapaa-aikaa, urheilua, unta, palautumista, itsensä kehittämistä – kaikkea voi nykyään suorittaa, sanoo Kolu.
Kolu itse kertoo ryhtyneensä lenkkeilemään keväällä. Pari viikkoa höntsä-lenkkeily tuntui hyvältä. Sitten tuli paine siitä, että jos käyttää aikaansa urheiluun, se aika pitää käyttää mahdollimman tehokkaasti. Kolu rupesi tekemään HIIT-treeniä.
– Piti mennä lukemaan netistä "Oletko aina juossut väärin" -otsikko. En sitten enää tykännytkään juoksemisesta, se oli hirveätä. Tajusin, etten antanut itselleni lupaa vain käydä lenkillä.
Kolun mukaan sukupolvella on vahva kokemus siitä, että kaiken pitää olla tavoitteellista, hyödyllistä. Vastapainoksi tarvittaisiin paljon aikaa, jolloin vain ollaan ja tehdään tekemisen ilosta, mutta on käynyt juuri päinvastoin.
– Juttelin entisen lukion opettajani kanssa. Hän sanoi, että kaikki haahuilu ja se, että tehdään asioita vain huvin vuoksi, on monilta nykyisiltä lukiolaisilta jäänyt jo teini-iässä pois. Nyt keskitytään vain siihen, että saadaan kurssit ja päästään opiskelemaan.
Ja sitten: kaiken ei tarvitse olla mahtavaa
Viimeisen burnoutin jälkeen Kolu ymmärsi tarvitsevansa aikaa toipumiseen ja rajanvetoja omaan arkeen. Hän opetteli myös hyväksymään sen, ettei kaiken tarvitse olla koko ajan mahtavaa, vaan vähempikin riittää.
Burnout on opettanut sen, että itsestään pitää pitää huolta. Omia tunteitaan ei kannata sivuuttaa, neuvoo Kolu.
Hän toivoo, että millenniaalit oppisivat sietämään epävarmuutta ja hyväksymään sen, että vanhemman sukupolven maailmaa ei ole enää olemassa.
– Meidän ei kannata yrittää pitää siitä liikaa kiinni tai ajatella, että jos mä vaan teen tosi paljon töitä, sitten mun elämä on turvattu. Se ei taida enää mennä niin.
Mitä ajatuksia juttu herätti? Voit keskustella aiheesta 24.8. klo 23:een saakka.
Lue myös: