Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Lyonin ennakkoluuloton taistelu ei riittänyt – vastustamaton Bayern München Gnabryn johdolla finaaliin

Bayern München voitti Lyonin 3–0 ja kohtaa Mestarien liigan finaalissa Paris St. Germainin.

Serge Gnabry
Serge Gnabry teki kaksi maalia Lyonin verkkoon. Kuva: Getty Images
Sakari Lund
Avaa Yle-sovelluksessa

Voitosta voittoon kulkeva Bayern München eteni sunnuntaina pelattavaan jalkapallon Mestarien liigan finaaliin voittamalla hyviä maalipaikkoja luoneen Lyonin 3–0 (2–0). Bayern kohtaa finaalissa ensimmäistä mestaruuttaan metsästävän Paris St. Germainin.

Lyon näytti ottelun alussa, että se ei ole turhaan edennyt näin pitkälle Mestarien liigassa. Se lähti rohkeasti haastamaan ylivoimaisena pidettyä Bayernia.

Ranskalaisjoukkueella oli ottelun alussa kaksi huippupaikkaa mennä johtoon. Ensin Memphis Depay pääsi läpiajoon, mutta laukoi niukasti ohi. Vielä lähempänä maalintekoa oli Karl Toko Ekambi, jomka laukaus lähietäisyydeltä osui tolppaan.

Heti sen jälkeen Bayern meni kuitenkin johtoon. Maali oli komea. Serge Gnabry kuljetti rangaistusalueen rajan tuntumaan, josta hän laukoi usean Lyonin pelaajan keskeltä pallon maaliin.

Bayern otti maalin jälkeen vahvan otteen kamppailusta. Gnabry teki jo ratkaisevan tuntuisen toisen osumansa reilun puolen tunnin jälkeen. Robert Lewandowski ei saanut sohittua palloa maaliin, mutta Gnabry tuli paikalle ja teki illan toisen osumansa.

Toisen puoliajan alkupuolella Toko Ekambilla oli aivan avopaikka, mutta Manuel Neuer torjui. Bayern piti palloa, mutta Lyon pystyi rakentamaan maalipaikkoja. Maaliin asti se ei kuitenkaan palloa saanut.

Viime minuuteilla Lewandowski puski "pakollisen" maalinsa. Lewandowski on tehnyt 15 maalia tämän kauden Mestarien liigassa. Hän on osunut jokaisessa ottelussa.

Lyonin Mestarien liigan taival oli erinomainen. Se pudotti jatkosta jalkapallojättiläiset Juventuksen ja Manchester Cityn ja haastoi Bayernin ainakin paremmin kuin puolivälierissä 2–8 -murskatappion saksalaisille kärsinyt Barcelona.

Bayern on voittanut Mestarien liigan vuosina 2001 ja 2013 ja sen edeltäjän Euroopan cupin kolme kertaa peräkkäin vuosina 1974–76. Tällä kaudella Bayern on ollut todella hurjassa vireessä. Se on voittanut 20 ottelua peräkkäin ja lähtee Mestarien liigan finaaliinkin suosikkina.

Lue myös:

Mestarien liigan finaalipaikka sai PSG-tähtipelaaja Neymarin tunteikkaaksi – kertoo vuosia piinanneista vaikeuksistaan: "Tänään olen yhtenä kappaleena, ilman vammoja"

Historiaa tehnyt PSG rymisteli Mestarien liigan finaaliin – RB Leipzig jäi täysin varjoon

Suosittelemme