Hyppää sisältöön

Yyterin tunnetulla uimarannalla erittäin harvinainen tilanne – uimista vältettävä sinilevän takia

Porin kaupunki vie varoituskyltit rannalle perjantaina.

Yyterin ranta. Arkistokuva. Kuva: Carolus Manninen / Yle
Antti Laakso

Yyterin uimarannalla Porissa on havaittu sinilevää torstaina.

Terveysvalvonnan mukaan uimista vedessä, jossa sinilevää on selvästi havaittavissa, tulee välttää. Jos levää ei ole näkyvissä, aikuinen voi uida vedessä. Pieniä lapsia ei saisi päästää uimaan lainkaan, sillä kun sinilevää esiintyy, lapset voivat saada levää suuhunsa.

Sinilevät saattavat tuottaa myrkyllisiä tai ärsyttäviä aineita veteen. Sinilevien on todettu voivan aiheuttaa iho-, silmä- tai muita allergiaoireita joillekin ihmisille.

Ei sinilevää miesmuistiin

Yyterissä on todettu sinilevää erittäin harvoin. Terveysinsinööri Heidi Rosenblad Porin kaupungilta toteaa, että hänen kymmenvuotisella urallaan Porissa vastaavia havaintoja ei ole tehty. Yleensä alueen tuuliolosuhteet estävät levän päätymisen rantaan.

Porin kaupunki vie uimarannalle varoituskyltit sinilevästä perjantaina.

Yyterissä on tänä kesänä ollut erittäin paljon kävijöitä koronatilanteen ja ulkomaanmatkailun vähenemisen takia. Esimerkiksi helteisen kesäkuun aikana rannalla vieraili 90 000 ihmistä.

Suosittelemme sinulle