Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Näin kirkko uudistuu: rippileireiltä on poistettu pakottavat osuudet eikä sekään haittaa, jos joku eroaa kirkosta, sanoo pappi Kari Kanala

Kirkon tapahtumissa on havaittu uusi ilmiö: kirkosta eronneet tekevät kaikesta huolimatta mielellään vapaaehtoistyötä.

Pappi Kari Kanala Takaisin Pasilaan -tuotantoa varten Pasilassa 20.08.2020.
Kari Kanala kertoo, että hänen edustamansa Paavalin seurakunta Helsingissä oli ensimmäinen seurakunta, jonka tilat olivat käytössä samaa sukupuolta olevien häitä varten. – Meillä oli siinä keskeisinä henkilöitä muutamia kuudenkympin ylittäneitä naishenkilöitä, hän muistelee. Kuva: Hilma Toivonen / Yle
Tuomo Björksten,
Toivo Haimi,
Marjukka Mattila
Avaa Yle-sovelluksessa

Pari viikkoa sitten ensi-iltaan tullut Eden-elokuva on herättänyt keskustelun rippileirimuistoista. Elokuvassa seurataan viikon mittaista rippileiriä ja pohditaan, mihin pitäisi uskoa.

Moni on kertonut viime päivinä somessa eronneensa luterilaisesta kirkosta siksi, että se ei suostu vihkimään laajassa mittakaavassa samaa sukupuolta olevia avioliittoon.

Kirkon liberaalia siipeä edustava “julkkispappi” Kari Kanala kertoo Takaisin Pasilaan -podcastin haastattelussa, että hänen johtamassaan Paavalin seurakunnassa Helsingissä on jo totuttu siihen, että alle puolet alueen väestöstä kuuluu kirkkoon.

– Meillä on vapaaehtoisissa paljon sellaisia, jotka eivät kuulu kirkkoon, mutta haluavat antaa kontribuutionsa sitä kautta. Se on aika hienoa. Emme me kysele, että kuulutko kirkkoon, Kanala sanoo.

Kuuntele Takaisin Pasilaan -podcastin tuorein jakso, jossa kirkkoherra Kari Kanala pohtii, mitä kirkolle tapahtuu, kun sen jäsenmäärä laskee laskemistaan.

Pappi Kari Kanala Takaisin Pasilaan -tuotantoa varten Pasilassa 20.08.2020.
Meillä on kirkossa asioita, joissa olemme resiinaosastoa, mutta olen ainakin kerran voinut todistaa sitä, kun olimme yhteiskunnan veturina. Vuonna 2010 oli vetämässä seurakuntavaaleja projentisihteerinä Kirkkohallituksessa, ja silloin 16-vuotiaat pääsivät äänestämään, Kari Kanala muistelee. Kuva: Hilma Toivonen / Yle

Hän kertoo, ettei ole huolissaan kirkosta eroamisesta.

– Ajattelen, että tämä on vapaa maa ja jos haluaa kuulua kirkkoon, olen siitä todella iloinen. Jos hyvistä syistä lähtee, olen siitäkin iloinen, koska silloin ne ovat olleet hyviä syitä.

Kanala kertoo, että kun kirkon asema yhteiskunnassa on horjunut, esimerkiksi rippileirejä on uudistettu. Tavoitteena on saada turvallinen ilmapiiri, ja sisällössä nuorilla itsellään on iso rooli. Hän sanoo, että rippileireillä on ollut aiemmin pakottavaa ohjelmaa.

– Minä en tykkää sellaisesta yhtään. Kristinusko on olemukseltaan vapautta, ja sen pitäisi näkyä kokonaisuudessa. Minulle hienoimpia hetkiä ovat ne, kun istun itse penkissä ja isoset kertovat hapuilevin sanoin ja sävelin omasta ajattelustaan ja uskostaan.

Keskustelu on avoinna 21.8. klo 23 asti.

Suosittelemme