Olisiko teillä hetki aikaa keskustella NHL-maailman nousukkaista?
Kun puhutaan tulevaisuuden suurseuroista tarunhohtoisessa jääkiekkoliigassa, Vancouver Canucksia on vaikea sivuuttaa. Vielä viisi vuotta sitten lähes täydellisessä pysähtyneisyyden tilassa elänyt Canucks on noussut parissa vuodessa raketin lailla varteenotettavaksi tulevaisuuden suurseuraksi.
Vancouver on viimeisin esimerkki siitä, miten menestysikkunat nyky-NHL:ssä aukeavat, ja toisaalta myös sulkeutuvat aiempaa nopeammin. Mistään hokkuspokkustempuista ei silti ole Canucksinkaan tapauksessa kysymys.
NHL-kaukaloiden nuori nousukas on tehnyt uutta tulemista ennen muuta erinomaisen seurajohtamisen kautta. Ennen muuta hyvä varaaminen ja muutenkin oikeiden henkilöiden löytäminen oikeille paikoille on kääntänyt toiminnan suunnan todella nopealla tahdilla jyrkkään nousuun.
Kaiken ytimessä ovat tietenkin pelaajat.
On hyvä muistaa, että lähdettäessä kauteen 2014–15 Vancouverilla oli riveissään käytännössä yksi laadukas palanen tulevaisuutta ajatellen. Vaikka Bo Horvat toki tunnustettiin laadukkaaksi lupaukseksi, seuran tulevaisuus ei suoranaisesti häikäissyt, koska nuorten pelaajien laari ammotti muuten tyhjyyttään.
Vuosien 2015–2018 varaustilaisuudet muuttivat kuitenkin kaiken.
Ensin tuli Brock Boeser, sitten tuli Elias Pettersson ja viimeiseksi Quinn Hughes. Etenkin kaksi viimeksi mainittua ovat täysin poikkeuksellisia yksilöitä paitsi pelaajina, myös ennen muuta oikeanlaisina persoonina – puhutaan kovan luokan voittajatyypeistä sanan kaikissa merkityksissä.
En ole lainkaan vakuuttunut, että esimerkiksi Edmontonissa tai Torontossa ollaan kaikilta osin onnistuttu valitsemaan oikeanlaisia persoonia nuorekkaisiin joukkueisiin. Etenkin Edmonton epäonnistui tässä menneen vuosikymmenen aikana rajulla tavalla. Seura kyllä varasi kärjestä pienillä numeroilla, mutta minkälaisia persoonia?
Vancouverissa nuorten pelaajien kypsyys jään ulkopuolella tekee vähintään yhtä suuren vaikutuksen kuin heidän taikatemppunsa jäällä. Tiiviiksi ryhmäksi myös kaukalon ulkopuolella kasvaneen nuoren ydinjoukon fokus ei ole sosiaalisen median loistossa tai toissijaisissa asioissa kiekon ulkopuolella, vaan maksimaalisen tuloksen ulosmittaamisessa kaukalossa.
Vaikka Horvat – itseoikeutetusti – kantaa rinnassaan kapteenin tehtävästä kertovaa c-kirjainta, esimerkiksi Petterson on alkanut tällä kaudella näyttää jäällä ja kopissa suuren johtajan elkeitä. Tappiot jopa runkosarjassa kirvoittivat ruotsalaistähdestä ajoittain esiin voimakkaita reaktioita. Kollektiivinen vaatimustaso on Canucksissa jo nyt kovaa luokkaa.
Kun tämä vaatimustaso lähtee nuorista itsestään, ollaan jo pitkällä. Vancouver on toki hankkinut joukkueeseen myös kokemusta, mutta kaitseminen ei kuulu näiden arkipäivään, koska suurin osa nuoresta ytimestä ohjaa jo nyt itse itseään. Tilanne on seura- ja valmennusjohdolle ihanteellinen.
Hyvän varaamisen lisäksi GM Jim Benning on tehnyt erinomaisia nuorta ydintä tukevia hankintoja ryhmään. Tampasta hankittu J.T. Miller maksoi Vancouverille ykköskierroksen varausvuoron, mutta jo yhden kauden perusteella Millerin voi todeta olleen jokaisen pennin arvoinen – paitsi jäällä, etenkin sen ulkopuolella johtavana pelaajana.
Maltti ja pitkäjänteisyys Floridasta hankitun Jacob Markströmin kanssa onnistui sekin. Ruotsalaismaalivahti kuuluu kiistatta NHL:n kovimpaan veskarieliittiin – on kuulunut jo kahden vuoden ajan. Ilman Markströmiä Canucks ei olisi pelannut pudotuspeleissä, eikä voittanut ensimmäisellä kierroksella hallitsevaa mestaria St. Louisia.
Sitten on vielä valmennus.
Benning osui häränsilmään pari vuotta sitten myös valmentajavalinnan kanssa. Kovaa jälkeä AHL:ssä Canucksin farmiseura Uticassa tehnyt Travis Green on tehnyt Brittiläisessä Kolumbiassa upeaa työtä. Pedantti Green pitää vanhan liiton kuria, mutta modernilla twistillä. Luotsi osaa keskustella ja kuunnella, mutta keskinkertaisuus ei mene läpi koskaan.
Greenin valmennusfilosofia lähtee liikkeelle aloitteellisesta ja rohkeasta kiekollisesta pelistä, missä tähtipelaajat saavat toteuttaa itseään mielensä mukaan. Ainoana reunaehtona on, ettei kiekkoja menetetä kentän kriittisillä kohdilla. Eikä Green neuvottele asiasta: palaute tulee tarvittaessa hyvin suoraan ja tarvittaessa vilttikomennusten muodossa.
Vancouverissa kaiken keskiössä on juuri nyt hirvittävä menestyksennälkä.
Se nälkä huokuu paitsi joukkueen nuorista, myös vanhemmista pelaajista. Ja se sama nälkä huokuu valmentaja Greenistä, jolla on palava halu kehittää paitsi itseään, myös pelaajia ja joukkuetta kokonaisuutena. Tämä kollektiivinen nälkä ja kunnianhimo on paras lahja, mitä joukkueurheilussa voi seuralle suoda.
Kaikki vetävät Vancouverissa köyttä samaan suuntaan ja siksi seura ottaa jatkuvasti todella isoja askeleita.
Hallitsevan mestarin kaataminen pudotuspeleissä oli joukkueelta sekä valmentaja Greeniltä todella vahva työnäyte. Etenkin, kun huomioon otetaan, millaiseen mankeliin Blues Canucksin laittoi kolmannessa ja neljännessä ottelussa. Nousu kahteen peräkkäiseen voittoon kahden tappion jälkeen kertoo paljon joukkueen luonteesta.
Nämä kokemukset toimivat bensana nälkäisen joukkueen jo aiemmin valtoimenaan roihunneeseen liekkiin.
Tuskin tämä vuosi vielä Vancouverin on, mutta ensimmäinen varoitus liigalle on nyt annettu. Vancouver on tosissaan ja ennen muuta sillä on nyt oikeat palaset tärkeimmillä paikoilla. Valmennus, keskikaista, puolustuksen kärkipelaajat sekä huippuveskari. Se, miten Canucksista lopulta tehdään todellinen Cup-kandidaatti, vaatii enää pientä viilausta.
Näin se suuressa maailmassa oikein tehdään.
Jääkiekkomaailma on pullollaan teknistä taitoa, mutta oikeiden voittajatyyppien löytäminen on kenties se kaikista vaikein tehtävä. Vancouver Canucks on onnistunut tässä lähes täydellisesti. Teknistä taitoa on riittämiin ja paljon enemmän jo nyt kuin monilla muilla, mutta niin on oikeanlaista keskittymistä ja kurinalaisuuttakin.
On harvinaista että poikkeukselliset nuoret pelaajat ovat jo nuorella iällä sitoutuneet nähdyllä tavalla nimenomaan joukkueen tavoitteisiin.
Vancouver on kiilannut nopealla tahdilla Kanadan ykkösseuraksi ainakin tämän kevään osalta. Se ei ole lopulta edes suuri ihme, kun katsoo millainen määrä huippuluokan kiekollista osaamista ja ennen muuta kollektiivista sitoutumista joukkueesta löytyy. Vielä pari vuotta sitten Vancouverille naureskeltiin ympäri Kanadan, mutta nyt seura toimii esimerkkinä jälleenrakennusprojektin onnistumisesta.
Kaiken kruunaa kaksi pudotuspelisarjavoittoa tältä kesältä. Nuorelle joukkueelle juuri tällaiset kokemukset ovat arvokkainta pääomaa henkilökohtaisella tasolla, ja myös kollektiivina. Nähdään, miten parhaat tekevät työnsä pudotuspeleissä ja opitaan siitä. Kun nämä taistot vielä kääntyvät joukkueen eduksi, kokemuspääoman merkitys kasvaa eksponentiaalisesti.
Vancouver on täysin oikealla tiellä juuri oikeanlaisten pelaajien ja valmentajien kanssa.
Vancouverissa on jotakin samaa kuin nuoressa Chicago Blackhawksissa 2010-luvun taitteessa. Nuori, taitava, nälkäinen ja erinomaisesti valmennettu joukkue, joka oppi jo aikaisessa vaiheessa pelaamaan peliä pudotuspelimaailmassakin oikein.
Ja NHL:ää seuraavathan muistavat, miten Chicagon tarina sittemmin eteni.
Lue myös:
New York Islanders liian kova pala Washingtonille – Ovetshkinin tähdittämä Capitals laulukuoroon