Piti tämäkin nähdä.
Lauantain kuumin puheenaihe NHL:ssä ei yllättäen ollutkaan Dallasin ja Coloradon toisen kierroksen avausottelu Edmontonissa. Isoihin otsikoihin nousi nimittäin pelaaja-agentti Allan Walshin skandaalinkäryinen twiitti tämän oman asiakkaan vaikeaan tilanteeseen liittyen.
Walsh otti vähintäänkin kyseenalaisella kuvalla kantaa Vegas Golden Knightsin mielenkiintoiseen maalivahtitilanteeseen, ja mikä huomion arvoista, vain alle vuorokausi ennen toisen kierroksen avausottelua Vancouveria vastaan.
Walshin Twitterissä jakamassa kuvassa tämän oman asiakkaan, Marc-Andre Fleuryn selästä on isketty läpi miekka, jonka kyljessä komeilee Vegas-luotsi Pete DeBoerin nimi.
Vain minuutteja viestin julkaisun jälkeen käsillä oli tietenkin täysi kaaos.
Aktiivisena Twitterin käyttäjänä tunnetun Walshin motiiveja ei luonnollisestikaan tarvitse kaukaa hakea. Sympaattisena seuraikonina tunnettu Fleury, 35, on hieman yllättäen pudonnut pudotuspeleissä kakkosvahdin rooliin.
Chicagosta kesken kauden hankittu ruotsalaisvahti Robin Lehner pelasi ensimmäisen kierroksen ottelusarjassa juuri entistä seuraansa vastaan loistavasti Fleuryn tarkkaillessa tilanteita yhtä ottelua lukuun ottamatta penkiltä.
Lienee selvää, ettei sen enempää maalivahti itse kuin hänen agenttinsa ole ollut tilanteeseen tyytyväinen. En silti usko, että Fleurylla oli mitään tietoa kuvasta ennen kuin se pamahti kaiken kansan silmien eteen lauantaina paikallista aikaa.
On myös kiistatonta, että Walshin sosiaaliseen mediaan ujuttama kuva on skandaali, jolla on kauaskantoiset seuraukset.
Seuran näkökulmasta ikävintä Walshin harkintakyvyn pettämisessä on ajoitus. Yksikään joukkue ei kaipaa alle vuorokausi ennen pudotuspelisarjan alkua tällaisia ulkopuolisia häiriötekijöitä ympärilleen – tämä toisaalta lienee ollut juuri sitä, mitä Walsh haki.
Se tekee agentin tempauksesta erityisen törkeän.
Vegasin onneksi pudotuspelejä käydään kuplassa, missä toimittajilla ei ole pääsyä pukuhuoneisiin tavalliseen tapaan. Normaaleissa olosuhteissa pelaajat saisivat vastailla seuraavat päivät Walshin käynnistämään selkkaukseen liittyviin kysymyksiin.
Tilanteen voisi kuvitella olevan lisäksi erittäin kiusallisen myös Fleurylle itselleen. Sympaattinen kanadalaismaalivahti on viimeinen pelaaja, joka lähtisi omasta vaikeasta tilanteestaan huolimatta keikuttamaan niin sanotusti venettä joukkueen sisällä.
Nyt Walsh laittoi Fleuryn äärimmäisen ikävään tilanteeseen seuran sisällä.
Eri pohjoisamerikkalaislähteiden mukaan seura olisi tavannut Fleuryn asian tiimoilta lauantaina. Päällisin puolin kaikki on varmasti toistaiseksi hyvin ja todennäköisesti kolme Stanley Cupia voittanut maalivahti kommentoi asiaa julkisesti lähipäivinä.
On silti selvää, että selkkaus jättää särön pelaajan ja seuran välille.
Marc-Andre Fleury on yksi NHL:n rakastetuimpia pelaajia ja persoonia yli seurarajojen. Fleury oli Stanley Cupin loppuotteluihin sensaatiomaisesti ensimmäisellä kaudellaan rynnineen laajennusjoukkueen kasvot pari vuotta sitten.
Nyt nähty skandaali laittaa kuitenkin miettimään, mikä on kanadalaisveskarin tulevaisuus Nevadan aavikolla. Edelleen hyvällä tasolla pelaavan Fleuryn seitsemän miljoonan dollarin arvoista sopimusta on jäljellä kaksi vuotta.
Kalliin sopimuksen kauppaaminen ei varmasti ole helppoa etenkin, kun kontrahtiin on ruuvattu siirron estävä pykälä.
Allan Walsh on tunnettu värikkäänä ja jopa kiisteltynä persoonana, joka on pitänyt poikkeuksellisen voimakkain sanankääntein omien asiakkaidensa puolia myös julkisesti. Nyt pitkän linjan kiekkomiehen harkintakyky petti kuitenkin huonoon aikaan.
Fleury on siinä määrin pidetty ihminen jääkiekkomaailmassa, ettei kohu tule määrittämään pelaajan uraa tai persoonaa, mutta työpaikan Vegasissa se saattaa maksaa.
Pelaaja-agenttien tehtävä on tietenkin ajaa omiensa agendaa, mutta tällaista se ei tarkoita.
Lue myös: