Saksalaisseura Bayern München juhlii seitsemän vuoden tauon jälkeen Mestarien liigan mestaruutta. Lissabonissa järjestetyssä finaalissa saksalaisseura voitti Paris Saint-Germainin luvuin 1–0 (0–0). Voitto-suman teki Kingsley Coman.
Aiemmat mestaruutensa Bayern on ottanut vuosina 1974, 1975, 1976, 2001 ja 2013.
Tämä kausi on ollut Bayernille herkullinen. Seura juhli Saksan cupin voittoa, Bundesliigan mestaruutta ja nyt Mestarien liigan mestaruutta. Edellisen kerran vastaava tripla on nähty jalkapallossa viisi vuotta sitten, kun Barcelona juhli Espanjan liigan, cupin ja Mestarien liigan voittoja.
Kakkoseksi jäänyt PSG pelasi Mestarien liigan finaalissa ensimmäistä kertaa historiassaan.
Ensimmäisellä puolikkaalla riitti tilanteita
Vaikka ensimmäinen puolikas oli Lissabonissa maaliton, tapahtumia riitti silti rutkasti.
Finaalin alku oli Bayernin hallintaa, mutta saksalaisseura ei onnistunut luomaan vaarallisia maalipaikkoja, vaikka se oli niskan päällä. Sen sijaan 18. minuutilla Bayernin maalivahti Manuel Neuer joutui torjuntatöihin, kun PSG:n Neymar kokeili saksalaisvahdin virettä kahteen otteeseen. Huipputorjunnoillaan Neuer piti lukemat 0–0:ssa.
Vain muutamaa minuuttia myöhemmin loistokauden pelannut Bayernin Robert Lewandowski täräytti pallon reilusta 11 metristä tolppaan. Terävällä vastaiskulla PSG pääsi jälleen maalipaikkaan, mutta Angel Di Marian veto nousi selvästi yli maalin. Tilanteen jälkeen Bayernin Jerome Boateng jäi makaamaan nurmelle. Hän aristeli oikeaa jalkaansa ja joutui jättämään ottelun kesken. Boatengin korvasi Niklas Süle.
31. minuutilla Lewandowski pääsi kokeilemaan lähietäisyydeltä uudelleen maalintekoa, kun hän puski Thomas Müllerin keskityksen kohti maalia. PSG-vahti Keylor Navas oli tilanteessa hyvin hereillä ja onnistui torjumaan puolalaispelurin yrityksen.
Ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla PSG pääsi parhaaseen maalipaikkaansa, kun Ander Herrera tarjoili pallon noin 11 metriin Kylian Mbappélle. Ranskalaistaiturin veto suuntautui kuitenkin päin maalivahti Neueria.
Coman nousi ratkaisijaksi
Avausosuma ja samalla voittomaali nähtiin 59. minuutilla. Joshua Kimmich nosti pallon maalin edustalle, josta Kingsley Coman puski pallon takakulmaan. Pian maalin jälkeen Coman rakenteli paikkaa Lewandowskille, mutta PSG:n Presnel Kimpembe syöksyi Comanin keskitykseen viime hetkellä ja puski pallon väljemmille vesille.
PSG:n takaa-ajo jäi kesyksi. Mbappé pääsi varsinaisen peliajan viimeisella minuutilla nokikkain Neuerin kanssa, mutta saksalaisvahti veti jälleen pidemmän korren upealla jalkatorjunnallaan.
Lue myös: