Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Yle Valko-Venäjällä: Suurmielenosoitus sujui hyvin rauhallisesti – katso videolta, miten Lukašenka katsasti Minskiä rynnäkkökiväärin kanssa

Lukašenka tapasi myös tukeaan vakuuttavia mellakkapoliiseja.

Valko-Venäjän presidentti esiintyi ase kourassa presidentinpalatsin edessä
Markus Myllyoja
Avaa Yle-sovelluksessa

Valko-Venäjällä uusi viikko alkaa yhä jännittyneemmässä tilanteessa. Opposition suurmielenosoitus sujui sunnuntaina tiettävästi ilman yhteenottoja, mutta presidentti Aljaksandr Lukašenka on määrännyt protestit lopetettaviksi maanantaihin mennessä.

Ylen toimittaja Antti Kuronen arvioi maanantaiaamuna Valko-Venäjän pääkaupungista Minskistä, että eilinen mielenosoitus palautti oppositioliikkeen uskoa. Kurosen mukaan oppositiossa pelättiin jo liikkeen hiipumista, mutta Minskin kaduille lähti jopa parisataatuhatta ihmistä.

– Mielenosoitus oli hyvin rauhallinen, ja siihen osallistui kaikenikäisiä ihmisiä, myös lapsia. Päivä päättyi siihen, että Lukašenka julkaisi videoita, joissa hän lentää helikopterilla Minskin yllä luotiliiveissä rynnäkkökiväärin kanssa. Hän oli siinä ikään kuin hyökkäyksen kohteena, mikä on aika absurdia, kun mielenosoitus oli todella rauhallinen, Kuronen sanoi Ylen aamussa.

Kuva: Yle

Lue myös: Tuhannet ihmiset muodostivat ihmisketjun Liettuasta Valko-Venäjän rajalle – Katso tunnelmia tilaisuudesta tältä videolta

Sunnuntaina kaduilla ei nähty viranomaisilta kovempia otteita, mutta Kurosen mukaan Valko-Venäjällä arvellaan, että hallinto saattaa alkaa nyt vangita enemmän opposition edustajia.

Venäjän ja itäisen Euroopan tutkimukseen keskittyneen Aleksanteri-instituutin tutkimusjohtaja Markku Kangaspuro arvioi, että Valko-Venäjällä eletään nyt taitekohtaa.

– Nyt nähdään, turvautuuko hallinto kovaan väkivaltaan vai saavatko he tilanteen hallintaan sillä, että pidätyksiä lisätään. Tämä on varmaan ensisijainen taktiikka, mutta viitteitä on siitä, että Lukašenkan hallinto ei epäröi käyttää kovempaa väkivaltaa, Kangaspuro pohti Ylen aamussa maanantaina.

Lukašenkan valtiollisen median kautta julkaisemia videoita Kangaspuro pitää “diktaattorin pelottelutaktiikkana”.

– Viestittää epätoivosta. Toivottavasti ei ennakoi sitä, että hän määräisi armeijan liikkeelle, Kangaspuro totesi.

Lue myös:

Yle Valko-Venäjällä: Mielenosoittajia on silmänkantamattomiin, tunnelma on rauhallinen, metroasemia on suljettu

Lukašenka antoi hallinnolleen maanantaihin asti aikaa vakauttaa Valko-Venäjän tilanne – "Auktoriteetin pitää olla auktoriteetti"

Yle Valko-Venäjällä: Maaseudulla 80-vuotiaat mummot ja vaarit fanittavat mielenosoittajia – “Istutin valkoisia ja punaisia kukkia puutarhaani”

Suosittelemme