Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Emil Ruusuvuori kaatui saappaat jalassa italialaishuippua vastaan – "Nyt on tyhjä olo"

Tiukka ottelu ratkesi vasta kolmannen erän lopulla.

emil ruusuvuori
Emil Ruusuvuori on maailmanlistalla 100. sijalla. Kuva: AOP
Jonne Niemeläinen,
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Emil Ruusuvuori on hävinnyt tenniksen ATP-kiertueen Masters-turnauksen toisella kierroksella italialaishuippu Matteo Berrettinille New Yorkissa.

Berrettini on maailmanlistan kahdeksas, kun Ruusuvuori ylsi maanantaina miesten kaksinpelin maailmanlistan 100. sijalle.

Berrettini vei ottelun erin 6–4, 6–7, 7–5.

Ratkaisu nähtiin kolmannessa erässä. Kumpikin pelaajista piti hyvän huolen omista syöttövuoroistaan, ilman vastustajan murtomahdollisuuksia, aina tilanteeseen 4–4 asti. Berrettinin syöttäessä oli Ruusuvuorella murtopallo, mutta suomalaisen kämmenpuolen palautus karkasi pitkäksi ja italialainen siirtyi 5–4 johtoon.

Seuraavaksi Ruusuvuori asettui syöttöviivalle pysyäkseen ottelussa mukana – sen suomalainen lopulta tekikin. Ruusuvuori pelasti neljä ottelupalloa ja tasoitti tilanteeksi 5–5. Berrettini piti heti perään syöttönsä ja laittoi jälleen suomalaisen kuilun partaalle. Tällä kertaa italialainen ei enää antanut tilaisuuden karata käsistään, vaan otteluvoitto kirjattiin Berrettinille kahden tunnin ja 40 minuutin tahkoamisen jälkeen.

– Lopulta ottelusta tuli todella tasainen ja siinä oli kyse vain muutamista pisteistä ja senteistä. Toisen erän lopussa, kun sain murron, niin aloin pelata paremmin ja aggressiivisemmin – erityisesti kämmenpuoleltani. Hän syötti todella hyvin, mutta pääsin lopulta hänen syöttöön kiinni ja sain painetta palautuksillani hänelle, Ruusuvuori totesi.

– Kolmannen erän lopussa hän pääsi käsiksi syöttööni, enkä pystynyt enää pidättelemään häntä. Nyt on tyhjä olo, mutta kokonaisuudesta hyvä fiilis. Tuntuu, että olen mennyt eteenpäin tauon aikana ja tästä on hyvä jatkaa. Paljon on töitä tehty ja se tuntuu hyvältä, että se näkyy jo näissä isoissakin kisoissa, päätti Ruusuvuori.

Meneillään oleva ATP-turnaus pelataan perinteisesti Cincinnatissa, mutta nyt ottelut järjestetään New Yorkissa.

– Tyytyväinen saa olla siihen, että pystyin parantamaan keskimatsin omaa peliä. Loppujen lopuksi ihan hyvä fiilis, vaikka tietysti katkera tappio on. Hyvää tennistä pelattiin, Ruusuvuori kommentoi.

Seuraavaksi Ruusuvuorella on luvassa harjoituspäiviä ennen ensi viikolla alkavaa US Openia.

Nousu maailmanlistalla tämän vuoden tavoite

Ruusuvuori ylsi maanantaina yhteen virstanpylvääseen noustuaan miesten kaksinpelin maailmanlistalla sijalle 100. Ruusuvuoresta tuli kymmenes suomalaispelaaja, joka yltää 100 parhaan pelaajan joukkoon ATP- tai WTA-kiertueilla.

– Totta kai tuntuu hyvältä. Tämä oli yksi tavoitteistani tälle vuodelle. Nyt se on saavutettu, ja mennään kohti seuraavia tavoitteita.

Ruusuvuoren, 21, nousu maailmanlistalla on ollut nopeaa, sillä hän oli vajaa vuosi sitten rankingin 209:s. Helsinkiläinen murtautui 300 parhaan pelaajan joukkoon kesäkuussa 2019.

Edellisen kerran Suomen lippu oli sadan parhaan listalla elokuussa 2015, kun Suomen kaikkien aikojen paras pelaaja Jarkko Nieminen oli vielä maailman huipulla. Ruusuvuori on ensimmäinen suomalainen Masters-tason turnauksen pääsarjassa sitten Niemisen vuonna 2015.

Lue myös:

Emil Ruusuvuori nousi sadan parhaan joukkoon – "Tämä oli yksi tavoitteista tälle vuodelle"

Emil Ruusuvuorelle hieno voitto Masters-turnauksessa – "Yksi mentaalisesti vaikeimmista matseista ikinä"

Suosittelemme sinulle