Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

"Miro Heiskasella on pelimiehen luonne eikä hän jännitä vaan pelaa" – entinen valmentaja tiesi suomalaistähden kyvyt, mutta on silti yllättynyt nykyvireestä

Dallasin suomalaispuolustaja poimii ankaran fysiikkaharjoittelukuurin hedelmiä NHL:n pudotuspeleissä.

Miro Heiskanen lähikuvassa.
Kuva: Getty Images
STT Urheilu
Avaa Yle-sovelluksessa

Kiekko mukaan keskialueelta, röyhkeä nousu vastustajan maalille ja limppu verkkoon. Jääkiekkopuolustaja Miro Heiskanen toisti tuon tempun usein kotimaisissa liigakaukaloissa, kunnes NHL kutsui kaksi vuotta sitten.

Heiskanen otti ennakkoluulottoman pelitavan mukaansa ja säkenöi nyt yhtenä NHL:n pudotuspelien kirkkaimmista tähdistä.

– Mirolla on kaikki ainekset, mutta ehkä tuollainen tahti on tullut yllätyksenä, Heiskasta pitkään valmentanut Jussi Ahokas kommentoi STT:lle.

Jussi Ahokas
Jussi Ahokas on nykyään KooKoon päävalmentaja. Kuva: AOP

Ahokas valmentaa nykyisin KooKoon liigajoukkuetta, mutta Heiskanen on hänelle tuttu pelaaja esimerkiksi alle 20- ja 18-vuotiaiden maajoukkueista. Ahokas valmensi Pikkuleijonat alle 18-vuotiaiden MM-kultaan keväällä 2016, ja Heiskanen oli mukana vuoden ali-ikäisenä.

Kahdella seuraavalla kaudella Heiskanen pelasi Ahokkaan komennossa alle 20-vuotiaiden MM-kilpailuissa.

– Valmensin häntä jo iltapäiväjäillä, kun Miro oli noin 10-vuotias, Ahokas täydentää espoolaistaustaisten yhteisiä kokemuksia.

Päätä ei palele

Vuosikymmen myöhemmin Heiskanen, 21, on nakuttanut loppukesän 11 ottelussa pisteet 3+11=14. Dallas lämmitteli ensin länsilohkon sijoitusotteluissa, joissa Heiskanen kirjautti neljä syöttöpistettä.

Varsinaisten pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Dallas niputti Calgaryn 4–2. Heiskanen teki toisessa ottelussa kaksi maalia ja katkaisi ottelusarjan kuudennen pelin mahtitehoilla 1+3.

Miro Heiskanen
Miro Heiskanen on tehnyt tämän vuoden NHL-pudotuspeleissä kolme maalia. Kuva: Getty Images

– Teen vain työni niin hyvin kuin voin ja pelaan omaa peliäni. Teen kaikkeni voitavani auttaakseni joukkuettani voittamaan, Heiskanen tuumi NHL:n verkkosivujen mukaan katkaisupelin jälkeen.

Heiskasen kommentti oli jääkiekkoilijoille tyypillisen tasapaksu, mutta myös tyypillistä Heiskasta. Nuori puolustaja hoitaa mediavelvoitteensa, mutta säihkyy mieluummin kaukalossa. Valmentaja Rick Bownessilta heltisi enemmän, kun Heiskanen oli nostanut joukkueensa mukaan peliin 0–3-tappioasemasta.

– Miron kaltaista ainutlaatuista pelaajaa tarvittiin siinä tilanteessa, joten loppujen lopuksi kaikki päättyi hyvin meidän kannaltamme, Bowness sanoi.

– Miro vain otti pelin haltuunsa tänään. Hän on ainutlaatuinen ihminen ja pelaaja. Tämä ilta osoittaa, kuinka hyvä ja rauhallinen hän on paineen alla. Olimme kolme maalia tappiolla, eikä hänen pelissään ollut häivähdystäkään paniikista.

Pelimiehen luonne

Myös Ahokas nostaa esiin Heiskasen keskittymisen.

– Hänellä on pelimiehen luonne eikä hän jännitä vaan pelaa, Ahokas paaluttaa.

Ahokkaan mukaan Heiskasesta näki jo nuorena, millaiset kyvyt hänellä on. Pelinluku- ja luistelutaito ovat olleet olemassa jo pitkään, mutta kokonaispaketti on parantunut viime vuosina. Heiskanen on hankkinut lisää kamppailuvoimaa.

– Luistelu ja liuku ovat olleet asioita, jotka ovat aina olleet hänen vahvuuksiaan. Fysiikka ja voima ovat tulleet siihen päälle. Hän on tehnyt niiden eteen töitä kesäisin, Ahokas sanoi.

Miro Heiskanen
Lihasta on tarttunut vuosien varrella Miro Heiskasen nuoreen varteen. Kuva: AOP/Patrick Gorski/Icon Sportswire

Vuotta vanhempien seassa maajoukkuepeleissä Heiskanen erottui kyvyillään, mutta pienikokoisen puolustajan kasvupyrähdys oli vasta tuloillaan.

Sittemmin Heiskanen venyi yli 180-senttiseksi ja lihasta on tarttunut nuoreen varteen. Ilman rautaista fysiikkaa hän ei kestäisi NHL:n rasituksia varsinkaan, kun Heiskanen on ollut loppukauden ajan joukkueensa työllistetyin kenttäpelaaja 25.56 minuutin keskimääräisellä jääajallaan.

Nimi historiaan

Toisen kierroksen ottelusarjassa Coloradoa vastaan Dallas siirtyi varhain tiistaiaamuna 2–0-johtoon. Heiskanen on päässyt pisteille molemmissa otteluissa.

Coloradon Mikko Rantanen nakutti toisessa ottelussa pisteet 1+1, mutta Heiskanen ja Esa Lindell (1+0) vauhdittivat Dallasin nousua 5–2-voittoon. Myös Roope Hintz ja Joel Kiviranta ovat esiintyneet hyvin loppukauden aikana, joten Rantasella ja Coloradon toisella suomalaisella Joonas Donskoilla riittää työtä Dallasin suomalaisten kukistamisessa.

– Uskon, että tulee pitkä sarja eikä mene poikki neljässä pelissä. Tampa Bay voi olla kova, ja myös New York Islanders, kun Islanders tiputti jo Washingtonin. Islanders puolustaa hyvin, Ahokas kommentoi pudotuspelejä.

Kun lukuun otetaan kevään 2019 pudotuspelit, 21-vuotias Heiskanen on kasannut runkosarjan jälkeisissä otteluissa 18 (5+13) pistettä. Hän on yksi kuudesta puolustajasta NHL:n historiassa, jotka ovat tehneet vähintään 18 pistettä loppukauden peleissä ennen 22-vuotissyntymäpäiväänsä.

Näitä lukemia Heiskanen ehtii vielä parantaa. Kautta on jäljellä ainakin neljä ottelua, ja hän täyttää 22 vasta ensi vuoden heinäkuussa. Tulevankin kauden mahdollisia pudotuspelejä mahtuu mukaan.

– Miro on kehittynyt kaikessa ja näyttää siltä, että hän on ottanut vielä yhden stepin, Ahokas kuvailee tämän hetken virettä.

– Hän osaa pelata ja sijoittua eikä vain hyökkäyssuuntaan, vaan hän osaa myös puolustaa.

Lue myös:

Heiskanen nousee kohinalla listalla, jota tähdittävät Ray Bourque, Paul Coffey ja Scott Niedermayer – Dallas jyräsi Coloradon yli toisessa erässä

Leo Komarov tehopisteille, Islanders jatkoi vahvasti

Kommentti: Alati alisuorittavan Calgaryn tehtävä kovia ratkaisuja – tähtilaituri liipaisimella!

Coloradolla on riveissään isojen pelien suomalaisratkaisija, joka vaatii omiltaan parempaa otteluruuhkassa – "Ei tämä tunnu missään"

Suosittelemme