Paljon on kuluvana kesänä puhuttu Colorado Avalanchen pelaajamateriaalin syvyydestä. Ja miksi ei olisi? Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella kaikki ottelut pelanneista hyökkääjistä ainoastaan Valeri Nitshushkin jäi vaille tehomerkintöjä. Maalinteossa onnistui Arizonaa vastaan peräti 12 eri pelaajaa.
Dallas-sarjassa vahvuus on kuitenkin kääntynyt heikkoudeksi: syvyydestä ei ole ollut tietoakaan.
Tiistaiaamuna jo toisen kerran peräkkäin Dallasille hävinnyt Colorado on kaivanut itselleen parissa päivässä erittäin syvän kuopan. Kahden ottelun tappioasema tarkoittaa käytännössä sitä, että Mikko Rantasen ja Joonas Donskoin edustaman joukkueen tulisi voittaa joko neljä ottelua putkeen tai vähintään neljä viidestä.
Kaikki on toki mahdollista, mutta sitkeää ja kurinalaista Dallasia vastaan ylämäki tulee olemaan melkoinen.
Ykkösketjusta tuskin jatkossakaan jää mikään kiinni. Gabriel Landeskogin johtama ykkönen laidoillaan Rantanen ja Nathan MacKinnon, on pelannut sarjaan kaksi suorastaan loistavaa ottelua. Vitja on vastannut jokaisesta Coloradon sarjassa tekemästä maalista ja ollut tasaviisikoin jäällä ainoastaan yhden Dallas-maalin aikana.
Paljoa enempää ei voi kärkijätkiltä pyytää, vaikka isompikin moukari toki saattaa olla vielä tulossa.
Paljon parempaa pitää sen sijaan voida odottaa muilta. Kuten todettua, Coloradon muut ketjut eivät ole tehneet ottelusarjassa vielä osuman osumaa. Avausottelussa hyökkääjät ykkösketjun takana saivat yhdessä kasaan kokonaista kuusi laukausta kohti vastustajan maalia. Tiistaina sama lukema ylsi ”jo” kymmeneen.
Samaan aikaan Dallasilla 11 eri pelaajaa yli tiistaina tehopisteille. Avausottelussa lukema oli kymmenen.
Coloradon ykkösketju saattaa olla parhaimmillaan jopa maailman kovin seurajoukkuevitja, mutta NHL-maailmassa yhdellä ketjulla ei pitkälle pötkitä. Kun kiekko kahden päivän päästä putoaa jäähän, myös muiden on osallistuttava talkoisiin. Katseet kääntyvät Nazem Kadrin, Andre Burakovskin ja Joonas Donskoin kaltaisiin pelaajiin. Kolmikko iski runkosarjassa yhteensä 55 osumaa.
Kova tsemppaaminen ei enää riitä, nyt tiskiin on iskettävä myös kylmää tulosta.
Coloradon on muutenkin pystyttävä edelleen kiristämään ruuvia, mitä yleisilmeeseen tulee. Arizonaa vastaan kaikki tuli joukkueelle niin helpolla, että näennäisestä hallinnasta huolimatta se viimeinen rutistus on toistaiseksi tuntunut puuttuvan. On silkkaa hulluutta olettaa, että sitkeältä Dallasilta saisi mitään ilmaiseksi.
Hyvänen aika sentään, Dallas taklasi pelkästään tiistaina 60 kertaa Coloradon 29 vastaan! Esa Lindellin, Miro Heiskasen, Roope Hintzin ja Joel Kivirannan edustama Stars on taklannut kahteen otteluun mykistävät 108 kertaa. Ottelukohtainen keskiarvo nousee yli 50:n.
Vertailuksi mainittakoon, että Arizona taklasi ensimmäisellä kierroksella viidessä ottelussa 140 kertaa – keskiarvo jäi 28:aan.
Eikä yksikään laukaus mene Dallasia vastaan perille helposti. Joukkue on vienyt blokatut kudit nimiinsä toistaiseksi murskaavan ylivoimaisesti 42-16! Jamie Oleksiak ja Esa Lindell ovat lähes tulkoon kahdestaan torjuneet yhtä monta laukausta (12) kuin koko Coloradon joukkue.
Tälläkin pelillä pelin sisällä on valtava merkitys.
Colorado on vienyt laukaukset nimiinsä molemmissa peleissä ja hallinnut otteluita näennäisesti, mutta kun puhutaan NHL-maailmassa ottelusarjojen voittamisesta, siihen vaadittavia asioita Dallas on tehnyt selkeästi nöyremmin ja laadukkaammin. Stars on ollut toistaiseksi valmis ottamaan enemmän mustelmia voittaakseen.
Coloradon tekemisestä sen sijaan tulee edelleen ajoittain mieleen unettava Arizona-sarja. Kaikki tuli joukkueelle kojootteja vastaan niin helpolla, ettei vaihteen vaihtaminen isojen poikien pelin vaatimalle tasolle olekaan ollut kivuton – eikä tämä ole tavatonta. Joukkueurheilussa helpompi reitti voi usein olla kirous.
Eivätkä sunnuntain loukkaantumiset ainakaan edes auttaneet Coloradon tilannetta.
Sivussa on runkopuolustaja Erik Johnson sekä luottoveska Philip Grubauer. Ei tappiosta voi kakkosvahti Pavel Francouzia syyttää, mutta ei tämä myöskään ole pystynyt tekemään tarvittavia isoja torjuntoja tärkeisiin paikkoihin. Tshekki-veskarin torjuntaprosentti Dallas-sarjasta näyttää 87:ää ja päästettyjen keskiarvo neljää.
Samaan aikaan Dallas-vahti Anton Khudobin valittiin tiistaina kaukalon parhaaksi pelaajaksi.
Tämän syvempää matematiikkaa harvoin tarvitsee, kun pohditaan sitä, mitä lopulta tarvitaan pudotuspelisarjan voittamiseen. Lähes poikkeuksetta kaukalosta poistuu voittajana paremmasta maalivahtipelistä nauttimaan päässyt joukkue. Kun tähän vielä yhdistetään Coloradon ongelmat tuottaa tulosta laajalta rintamalta, Dallasin 2–0-johto ei lopulta tule edes yllätyksenä.
Sarja on silti kesken.
Coloradon ykkösketju pystyy voittamaan pelejä yksinäänkin ja todennäköistä on, että luvassa on vielä vähintään yksi todellinen näytös NHL:n kenties parhaalta ketjulta. Yksi Coloradon voitto herättäisi sarjan eloon, kaksi peräkkäistä avaisi koko paketin uudelleen. Kannattaa siis odottaa kaikessa rauhassa pyylevän naishenkilön viimeistä laulua.
Yhdellä ketjulla Colorado ei kuitenkaan kaivamastaan kuopasta nouse.
Lue myös: