Siis ihanko Suomen saarelta asti? Nyt on syytä järjestää kunnon juhlat!
Näin antropologi Jukka Siikala kertoo paikallisten taannoin järjestämästä vastaanotosta, kun hänen tuttavansa vieraili Tahitilla keskellä Tyyntä valtamerta.
Suopea suhtautuminen johtui siitä, että ihmiset muistivat saarelle yli 200 vuotta aiemmin saapuneen suomalaisen seikkailijan Peter Hagersteinin.
Suomalaisen vierailu satoja vuosia myöhemmin merkitsi tahitilaisisännille sitä, että arvostetun Hagersteinin sukulainen oli tietenkin tullut kyläilemään.
Peter Hagerstein oli Helsingistä kotoisin oleva merimies ja seikkailija, joka 1700-luvun lopulla päätyi asumaan Tahitille.
Hän loikkasi rantaan saarella käyneestä brittilaivasta ja ryhtyi niin sanotusti natiiviksi: oppi kielen, löysi paikallisen vaimon, yleni Tahitin kuninkaan sotapäälliköksi ja tulkiksi, ja eleli saarella elämänsä loppuun saakka.
Vaikka Tahitilla Hagersteinin muisto on säilynyt hyvin, Suomessa hän on tuntematon hahmo.
Mutta mikä Hagerstein oikein oli miehiään? Historiankirjat kertovat suomalaisesta kahta eri versiota: yhtäällä hän oli ketku onnenonkija, toisaalla sillanrakentaja kahden kaukaisen maailman välillä.
Jos Peter Hagersteinista joku Suomessa jotakin tietää, hän on Jukka Siikala.
Siikala on Helsingin yliopiston sosiaali- ja kulttuuriantropologian emeritusprofessori, joka on tehnyt pitkän uransa tutkimalla yhteiskuntia Polynesian saarilla eteläisellä Tyynellämerellä.
Kun Siikala uppoutui nuorena väitöskirjatutkijana Lontoon lähetysseuran arkistoihin, hän törmäsi yllätyksekseen helsinkiläisen Peter Hagersteinin nimeen kerta toisensa jälkeen kirjeissä, päiväkirjoissa ja raporteissa.
– Siellä oli hänestä hyvin ristiriitaisia kertomuksia. Välillä häntä kehutaan, välillä haukutaan pataluhaksi. Petterin muisto elää Tahitilla vieläkin, Siikala kertoo.
Peter Hagerstein on tullut Siikalalle vuosien tutkimustyön varrella niin tutuksi, että antropologi kutsuu tätä tuttavallisesti "Petteriksi".
“Ei mikään Helsinki–Tukholma-risteily”
Nyt Siikala osoittaa espoolaisen rivitalokotinsa takapihalla möllöttävää suurta kasvia, jonka pitkät ohuet lehdet hapsottavat ruukusta joka suuntaan.
– Petterin tarina alkaa itse asiassa tuosta, hän tokaisee.
Kyseessä on uusiseelantilainen kuitukasvi, Phormium cookianum, joka on nimetty itsensä kapteeni James Cookin mukaan. Cookin tutkimusmatkat kartoittivat Tyyntä valtamerta 1700-luvulla.
Cook oli havainnut, miten Uuden-Seelannin asukkaat valmistivat kasvin lehdistä vahvoja köysiä ja purjeita. Niitä hän halusi myös brittilaivastolle.
Peter Hagerstein taas oli pestautunut laivalle, jonka yhtenä tarkoituksena oli hakea juuri Cookin löytämää kasvia Uudesta-Seelannista.
Hagerstein päätyi Helsingissä käväisseen Daedalus-laivan kannelle. Laiva liittyi Britanniassa pysähtymisen jälkeen huoltoalukseksi vuonna 1791 alkaneelle, vuosia kestäneelle Vancouver-löytöretkelle.
Siltä tieltä Hagerstein ei koskaan palannut.
Mutta mitä Peter Hagersteinista tiedetään ennen suurta seikkailua?
Vastaus on lyhyt. Hagersteinin taustoista ei tiedetä juuri mitään muuta kuin että hän syntyi Helsingissä vuonna 1757.
Kirkonkirjoja tuloksetta tutkinut Siikala sanoo, että Peter Hagerstein ei mitä todennäköisimmin ollut edes Hagersteinin syntymänimi. Siihen aikaan oli tavallista, että laivaan pestautuville merimiehille – ja etenkin suomalaisille – annettiin uusi nimi, mahdollisesti brittiläiseen suuhun paremmin sopiva.
Helsinki oli tuolloin melko pieni tuppukylä, joka sijaitsi kaukana maailman melskeistä. Ei siis ehkä ihme, että miehen mieli teki merille.
– Eivätkä ne olleet mitään Helsinki–Tukholma-risteilyjä, vaan sitä lähdettiin, eikä tiedetty minne päädytään. Petterin laiva sattui viemään hänet Tahitille, Siikala sanoo.
Rantaloikkarina paratiisisaarella
Daedalus purjehti ensin Britanniasta Etelä-Amerikan eteläkärjen ympäri Tyynelle valtamerelle. Tahitille alus saapui helmikuussa 1793.
Siikalan mukaan voi olla, että Hagerstein oli saanut tarpeekseen merenkäynnistä ahtaassa purkissa ja teki loikkauspäätöksen nähtyään valkeat hiekkarannat, hedelmiä notkuvat puut ja arvatenkin tahitilaiset naiset.
Hagersteinista tuli niin sanottu rantaloikkari, joka jätti miehistön taakseen ja antautui uudelle elämälle maailman toisella puolen.
Rantaloikkarit olivat täysin paikallisten olosuhteiden ja ihmisten armoilla. Hagersteininkin oli voitettava nopeasti paikallisten luottamus.
Rantaloikkarille ei ollut tarjolla juuri muita toimenkuvia kuin välittäjän rooli saarelaisten ja eurooppalaisten laivojen välillä. Eduksi laskettiin myös tuliaseiden käytön osaaminen.
Tuohon aikaan Tyynellämerellä elettiin vielä kolonialismin alkuaikoja, ja siirtomaahallinnon edellä kulkivat kauppalaivat, valaanpyyntialukset ja lähetyssaarnaajat. Ne olivat ensimmäisiä, jotka muodostivat yhteyden saarilla elävien kansojen yhteiskuntiin.
Siikalan mukaan yksittäisten henkilöiden toiminnalla oli siis suuri vaikutus siihen, minkälaisiksi eurooppalaisten ja paikallisten ihmisten väliset suhteet kehittyivät Tyynellämerellä.
Hagerstein raivasi itselleen huomattavan hyvän aseman.
Hänestä tuli Tahitin kuninkaan Pomaren luotettu neuvonantaja, tulkki ja ennen kaikkea sotapäällikkö, joka tuki hallitsijaa kilpailevien päälliköiden välisissä mittelöissä.
– Vaikka Pomare oli aika vahvoilla, muut päälliköt yrittivät syöstä hänet vallasta, Siikala kertoo.
"Pahin hirttämätön konna"
Hagersteinin merkittävyydestä kertoo paljon maalaus, joka esittää Tahitin kuninkaan hovin kohtaamista brittiläisten lähetyssaarnaajien kanssa. Siinä suomalainen Peter on kuvattuna tapa-kankaaseen kietoutuneena hahmona, joka on asemoinut itsensä taktisesti Tahitin kuninkaallisten ja lähetyssaarnaajien väliin.
– Siinä näkyy hänen asemansa, joka ilmiselvästi ei ollut kovin huono, Siikala sanoo.
Hagersteinin palveluksia hyödyntänyt brittiläinen tutkimusmatkailija John Turnbull kirjoittaa, että suomalainen oli taitava ja kuninkaalle uskollinen sotilas, joka auttoi hallitsijaa nujertamaan vastustajiaan.
– Petteri sai myöhemmin myös soturipäällikön tatuoinnit, mikä on aika merkittävä osoitus hänen ansioistaan sotilaan roolissa, Siikala sanoo.
Tutkimusmatkailija Turnbull ja Hagerstein lyöttäytyivät myös yhteen. He pyörittivät kukoistavaa bisnestä, jossa Hagerstein hankki sikoja Tahitilta. Turnbull puolestaan vei suolatun lihan rangaistussiirtolaan Australiaan.
Lähetyssaarnaajien todistukset kertovat toisenlaista tarinaa.
He pitivät Hagersteinia epäluotettavana ja jopa vaarallisena, kertoo kirjeitä ja päiväkirjoja 1970-luvulla tutkinut amerikkalais-suomalainen professori Ernest J. Moyne. Lähetyssaarnaajilla ei kuitenkaan ollut muita vaihtoehtoja kuin luottaa Hagersteiniin, sillä tämä tunsi saaren ja paikallisen kielen ja osasi vieläpä puhua “siedettävän hyvää englantia”.
He kutsuivat Hagersteinia “Ruotsin Peteriksi”, sillä Suomi kuului silloin Ruotsin kuningaskuntaan. Kotikaupunki oli “Elsinfors” eli Helsinki.
– Lähetyssaarnaajat käyttivät parhaan kykynsä mukaan Petterin apua, toisaalta välillä haukkuivat tätä hyvin petolliseksi apulaiseksi. Ilmeisesti he joutuivat kuitenkin epäluotettavaan apuriinsa jonkin verran turvautumaan, Siikala sanoo.
Hagerstein keskittyi tarinoinnissaan niin vahvasti omiin saavutuksiinsa, että kuulijan oli vaikea erottaa kertomuksen punaista lankaa.
Lähetyssaarnaajien muistelmista käy ilmi, että Hagerstein oli muun muassa leveillyt, kuinka hän oli järjestänyt voiton kuningas Pomarelle hiljattain käydyssä sodassa.
Myöhemmin selvisi, että Hagersteinin kuvailema taistelu oli käyty jo vuosia ennen kuin suomalainen oli astunut jalallaankaan Tahitille.
– Hagerstein keskittyi tarinoinnissaan niin vahvasti omiin saavutuksiinsa, että kuulijan oli vaikea erottaa kertomuksen punaista lankaa kertojansa kursailemattoman kerskailun takia, Moyne kirjoittaa erään retkikuntalaisen kertoneen.
Epäluuloa ruokki sekin, että Hagersteinin kerrotaan kuiskailleen Pomaren korvaan lähetyssaarnaajien puolustuskyvyttömyydestä. Saarelle asettuneet eurooppalaiset olisi ollut hänen arvionsa mukaan helppo tappaa ja ryöstää.
Hagerstein tunnettiin lähetyssaarnaajien ja kauppiaiden kesken jopa pahemman luokan rettelöitsijänä, "yhtenä kaikkein pahimmista hirttämättömistä konnista", luettelee Moyne erään aikalaisen kertoneen.
Siunaamaton avioliitto, kastamaton lapsi
Lähetyssaarnaajien penseä suhtautuminen saattoi johtua myös siitä, että Hagersteinia pidettiin riettaana elostelijana. Mainetta kasvatti se, että Hagerstein eli yhdessä paikallisen naisen kanssa. Lähetyssaarnaajat pitivät liittoa pakanallisena.
Vaimo Tanno Manno oli hyvästä suvusta, paikallisen papin tytär, ja lähetyssaarnaajat kehuivat hänen olleen muun muassa hyväluontoinen, huoliteltu ja hygieeninen. “Hän peitti rintansa ja piilotti jalkansa huolellisemmin kuin useimmat naiset Englannissakaan”, lähetyssaarnaajat kehuivat.
Kuitenkin kun Hagerstein pyysi lähetyssaarnaajia vihkimään hänet ja vaimonsa kristilliseen avioliittoon, nämä kieltäytyivät jyrkästi. Kristityn miehen ja pakananaisen liittoa ei voisi missään olosuhteissa siunata.
Peter Hagersteinille ja Tanno Mannolle syntyi Tahitilla poika: Joseph. Synnissä syntynyttä poikaa lähetyssaarnaajat eivät suostuneet kastamaan, mutta ottivat lapsen kuitenkin kolmivuotiaana Hagersteinin pyynnöstä hoiviinsa opettaakseen tälle kristinuskoa.
Vain muutaman kuukauden kuluttua isä vaati poikaansa takaisin kotiin. Joseph oli lähetyssaarnaajien valvonnassa satuttanut itsensä pudotessaan tikkailta, ja näin Hagersteinin ja lähetyssaarnaajien välisestä epäluottamuksesta tuli molemminpuolista.
Elefanttitauti vei miehen
Peter Hagerstein ei koskaan palannut Suomeen. Hän sairastui 1800-luvun alussa elefanttitautiin, joka sai hänen alaraajansa turpoamaan valtaviksi.
Hagerstein kuoli vuonna 1807 Tahitin pääkaupungissa Papeetessä, noin 50 vuoden ikäisenä.
Tätä ennen hän oli luovuttanut poikansa Josephin jälleen lähetyssaarnaajien hoiviin, sillä pojan äiti oli kuollut jo aiemmin. Josephin mahdollisista jälkeläisistä ei ole tietoa.
Jos Tyynenmeren siirtomaakulttuuria muovasivat alkuvaiheessa pitkälle yksilöt, miten Peter Hagersteinin merkitystä Tahitilla pitäisi sitten kuvailla?
Jukka Siikalalla on asiasta selkeä käsitys.
– Petteri ei ollut kolonialisti. Hänhän päinvastoin oli auttamassa paikallista kuningasta pysymään vallassa. Kyllä hän varmasti oli ennemmin tahitilaisten itsenäisyyden puolella kuin alistamassa Tahitia.
Siikalan mukaan voisi jopa sanoa, että Hagerstein oli osaltaan myötävaikuttamassa siihen, että Pomare I:stä alkanut satavuotinen dynastia sai alkuvuosinaan jalansijaa Tahitilla.
Itsenäisyyttään Tahiti ei kuitenkaan säilyttänyt. Se päätyi Pomare-dynastian viimeisen kuninkaan jälkeen kokonaan Ranskan haltuun vuonna 1880 ja on eräänlainen siirtomaa vielä nykyäänkin.
Tahiti on suurin saari Ranskan Polynesiassa, johon kuuluvat saaret ja atollit ovat edelleen Ranskan merentakaisia paikallishallintoalueita. Alue on vahvasti turismista riippuvaista, ja monet asukkaat elävät köyhyysrajan alapuolella.
Hagersteinista vähemmän imartelevia kirjoituksia tutkinut professori Moyne päätyy myös lopullisessa arviossaan suomalaisesta myönteiselle kannalle.
– Hän oli tarmokas ja rohkea toiminnan mies, joka palveli Pomarea hyvin, Moyne päättää.
Yllättikö tieto suomalaisseikkailjasta Tahitin kuninkaallisissa piireissä? Voit keskustella aiheesta tiistaihin 1.9.2020 kello 22 saakka.
Lue myös:
Yle Tyynellämerellä:
Yle pääsi maailman unohtamalle ydinjätehaudalle: "Yhdysvallat mokasi aivan helvetillisesti"