– Suomessa ärsyttää, kun ihmiset ovat täällä niin rauhallisia ja onnellisia, Victoria naurahtaa.
Hän on palannut muutamaa päivää aiemmin Valko-Venäjän pääkaupungista Minskistä miehensä Denisin kanssa. Siellä he kokivat elämänsä hirveimmät ja ihanimmat päivät: mielenosoitukset, pidätykset ja pelon, toisaalta valtavan yhteenkuuluvuuden.
Nyt Victoria ja Denis istuvat vantaalaisessa puistossa ja polttavat kylki kyljessä tupakkaa.
On vaikea sopeutua verkkaiseen suomalaislähiöön, kun omassa maassa on meneillään kansannousu.
Mutta he eivät voineet jäädä. Denis koki olonsa liian turvattomaksi. Yli kolme vuorokautta minskiläisessä pidätyskeskuksessa, alastomana ja hakattavana, olivat hänelle traumaattisia.
Siksi pari-kolmekymppiset Victoria ja Denis eivät esiinny tässä jutussa oikeilla nimillään.
He pelkäävät, mitä heidän perheilleen tai ystävilleen tapahtuisi, jos Lukašenka voittaisi vielä tämänkin erän.
"Euroopan viimeinen diktaattori", Aljaksandr Lukašenka, on hallinnut Valko-Venäjää yhtä soittoa 26 vuotta. Kansa sai Lukašenkan väärentämistä presidentinvaaleista elokuussa tarpeekseen ja lähti ennennäkemättömän sankoin joukoin kaduille.
– Meidät kaikki on kasvatettu pelkoon, mutta olen ylpeä, että on syntynyt uusi polvi, joka ei enää pelkää, Victoria sanoo.
Korona oli paljastanut diktaattorin ilman vaatteita
Tunnelma oli ollut kireä jo ennen vaaleja.
Victoria oli matkustanut kotimaahansa pari viikkoa aiemmin tapaamaan kavereitaan ja sukulaisiaan ja tekemään etätöitä. Hän on it-alalla, kuten moni valkovenäläinen ikätoverinsa.
Denis oli tullut perästä. Hänen äitinsä on valkovenäläinen, mutta hän ei ole itse koskaan asunut Valko-Venäjällä.
Kuohunta oli alkanut kesäkuussa, kun opposition vahvin ehdokas, entinen pankinjohtaja Viktar Babaryka pidätettiin. Myös kaksi muuta Lukašenkan vastustajaa pelattiin pois presidenttipelistä.
Jo tuolloin nähtiin mielenosoituksia, jotka tukahdutettiin voimalla. Se ei ollut kuitenkaan vielä mitään verrattuna vaalien jälkeiseen tapahtumasarjaan.
Lukašenkan asema ennen vaaleja oli heikompi kuin koskaan, ja yksi syy siihen oli korona.
Yksinvaltiaan välinpitämättömyyden vuoksi Valko-Venäjästä oli tullut yksi Euroopan tautipesäkkeistä.
Terveydenhoitohenkilökunta kamppaili virusta vastaan ilman suojavarusteita samaan aikaan kun presidentti hassasi rahaa näyttävään voitonpäivän paraatiin.
– Korona paljasti, että vallanpitäjä piti kansaa aivottomana massana, Victoria sanoo.
Vaali-iltana Victoria pakkasi reppuun romaanin ja alusvaatteet
Vaalipäivänä sunnuntaina, 9. elokuuta, Victoria ja Denis olivat hermostuneita. He tiesivät, että katu ratkaisisi tapahtumien kulun.
Vaalien lopputulos oli kaikille jo selvä: virallisesti Lukašenka valittaisiin maanvyörymävoitolla. Kukaan ei tiennyt, mitä sen jälkeen tapahtuisi.
Kun valtiollisen ovensuukyselyn tulos julkistettiin iltakahdeksan aikaan, Victoria ja Denis lähtivät ulos. Kyselyn mukaan Lukašenka oli saanut 80 prosenttia äänistä ja opposition ehdokas, Svjatlana Tsihanouskaja, vain seitsemän prosenttia.
Epävirallisten kyselyiden perusteella kannatusprosenttien olisi pitänyt olla todellisuudessa toisinpäin.
Metroasemat oli suljettu, samoin koko maan internetverkko. Victoria ja Denis kävelivät ystäväporukassa kohti Minskin Itsenäisyyden aukiota ja pitivät toisiaan kädestä.
He olivat ottaneet mukaansa pienet reput, joihin oli neuvottu pakkaamaan hammasharja, hammastahna, alusvaatteet, sukat ja jotain ajanvietettä – siltä varalta, että joutuu putkaan.
Victoria oli valinnut reppuunsa valkovenäläisen Viktar Martsinovitšin kirjan Onnen järvi. Denisin laukussa oli pistaasimanteleita.
– Ihmiset ajattelivat, että tässä käy niin kuin ennenkin: mielenosoittajia viedään jonnekin, jossa istutaan kolme päivää ja lueskellaan kirjaa. Ei arvattu, että voidaan myös kiduttaa, Victoria sanoo.
Keskustassa Omon-erikoisjoukkojen miehet olivat odottamassa.
Ystävykset tiesivät, että pahimpia olisivat niin sanotut hiljaiset miehet, jotka olivat siviilivaatteissa väen keskellä ja saattoivat yhtäkkiä siepata ihmisiä.
Omon alkoi heitellä mielenosoittajien päälle tainnutuskranaatteja. Pahempaakin tapahtui: yksi poliisiauto ajoi väkijoukkoon. Kun ihmiset tekivät tilaa ambulansseille, niistä tuli ulos ensihoitajien sijaan mellakkapoliiseja, Victoria ja Denis kertovat.
Vaikka heitä pelotti, pääkadulla Victorian valtasi suunnaton ylpeys. Ihmiset, jotka eivät uskaltaneet tulla ulos, heiluttivat ikkunoistaan kännyköiden valoja ja lyhtyjä mielenosoittajien tueksi.
Juuri kun Omon oli käymässä heidän kimppuunsa, kuin tyhjästä ilmestyi autoja ja moottoripyöriä, jotka muodostivat heidän suojakseen muurin.
Kotiin päästyään Victoriaa itketti. He avasivat oluet ja valvoivat aamuviiteen.
Paniikkikohtaus pelasti Victorian pidätykseltä
Vaaleja seuranneena päivänä Denis odotti jo pääsyä Suomeen, koska tilanne vaikutti vaaralliselta. Edellisen illan mielenosoitus oli ollut hänelle ensimmäinen koskaan.
He eivät koskaan ehtineet suunnitellulle lennolle.
Maanantaina Victoria ja Denis osallistuivat automielenosoitukseen, jossa ihmiset tööttäilivät ja näyttivät opposition symboleita: voitonmerkkiä, nyrkkiä ja sydäntä.
Autoilun jälkeen pariskunta jäi istuskelemaan talonsa pihalle ystäviensä kanssa. Yhtäkkiä Omonin pikkubussi kurvasi talon eteen. Nuoret ryntäsivät sisälle, mutta miliisit ehtivät oven väliin.
Yle on nähnyt valvontakameratallenteet, joissa mustiin asuihin ja kypäriin pukeutuneet miehet jahtaavat ja pahoinpitelevät Victoriaa ja Denisiä rakennuksen käytävällä.
Myöhemmin selvisi, että sinä päivänä erikoisjoukot olivat napanneet summittaisesti ihmisiä eri puolilla kaupunkia.
Victorian pelasti se, että hän sai paniikkikohtauksen, pariskunta kertoo. Omonilaiset luulivat kohtausta epilepsiaksi. Hänet ja muut naiset jätettiin pois kyydistä.
Denis retuutettiin pikkubussiin. Sen käytävällä maatessaan Denis sanoo kuulleensa erikoisjoukkojen puhuneen siitä, että bussi piti saada sinä iltana täyteen.
Bussissa Denis rauhoitteli itseään sillä, että pahin oli nyt ohi. Hänet vietäisiin johonkin kuulusteltavaksi pariksi päiväksi.
– Erehdyin. Aloin kuulla huutoa ja hakkausta, ja tajusin että sama odottaa minua, Denis kertoo.
Miliisit valelivat alastonta Denisiä kylmällä vedellä
Denis vietiin lopulta Akrestsinan pidätyskeskukseen.
Kun vartijat näkivät hänen ranteessaan valkoisen nauhan, opposition tunnuksen, he löivät häntä entistä kovemmin.
– Onneksi joku repäisi sen irti. Jos minulla olisi ollut se loppuun asti, saattaa hyvin olla, etten olisi enää tässä, Denis sanoo.
Ensimmäisenä yönä Denis riisuttiin alasti ja häntä valeltiin kylmällä vedellä. Hän vietti yön ulkosellissä otsa maassa, polvillaan, kädet nippusiteissä selän takana. Sellissä oli pahimmillaan 55 henkeä.
Kun yhdellä miehistä oli käsi sijoiltaan, lääkäri astui sen päälle.
Kännyköistä pakotettiin näyttämään viestit ja videot. Poliisi huusi Denisille, kuka hänelle oli maksanut mielenosoitukseen osallistumisesta.
Toisena yönä he yrittivät nukkua pinoissa toistensa jalkojen päällä, sen minkä oven takaa kuuluvilta huudoilta pystyivät.
– Paras hetki oli, kun pääsi torkahtamaan. Näin unessa vaimoni Victorian, näin että söin jotain, kunnes viiden minuutin kuluttua hätkähdin taas kauhutodellisuuteen, Denis kertoo.
Viimein pidätyskeskukseen saapui arvovaltainen vieras, apulaissisäministeri Aleksandr Barsukov, joka määräsi vangit vapautettaviksi.
Ennen poispääsyään vankien oli vakuutettava videokameralle, että heitä oli kohdeltu hyvin.
– Kaikki vastasivat kuorossa että on, Denis kertoo.
Denis vapautettiin viimeisten joukossa perjantaina, 14. elokuuta, kolme ja puoli vuorokautta pidätyksensä jälkeen. Kun hän pääsi hakemaan tavaroitaan, jäljellä oli vain reppu, ei vihkisormusta eikä kännykkää.
Denis ei kuitenkaan jäänyt etsimään niitä.
– En halunnut olla siellä enää hetkeäkään.
Victoria lähti kadulle valkoisissaan vaikka oli huolesta suunniltaan
Samaan aikaan vankilan ulkopuolella päivysti Victoria, joka oli nukkunut edellisyönä vain tunnin.
Hän oli kiertänyt kaikki vankilat, joissa kuvitteli Denisin voivan olla. Aluksi oli tullut epätoivo: hän oli varma, että saisi puolisonsa takaisin vain ruumisarkussa. Sitten hän oli ryhdistäytynyt ja ryhtynyt soittelemaan ihmisoikeusjärjestöihin, suurlähetystöihin, miliisiin ja sairaaloihin.
Sillä aikaa kun tuhansia miehiä oli kerätty pidätyskeskuksiin, naiset olivat aktivoituneet.
Keskiviikkona, 12. elokuuta, ensimmäiset valkoisiin pukeutuneet naiset ilmestyivät rauhanomaisiin mielenosoituksiin. He kantoivat kukkia ja väkivaltaa vastustavia julisteita.
Victoria oli niin poissa tolaltaan, ettei kyennyt menemään mukaan ensimmäiselle marssille. Torstaina hänkin pukeutui valkoiseen paitaan, osti valkoisia krysanteemeja ja liittyi naisten muodostamaan ihmisketjuun.
Vaikka Denis oli vielä teillä tietymättömillä, kokemus oli voimaannuttava.
– Vanhat mummot tulivat halaamaan. Oli innostavaa nähdä, että kansa oli löytänyt itsetietoisuutensa. Että tämä ei ole enää vain yhden kahjon vanhuksen maa, Victoria sanoo.
Kun Denis käveli ulos Akrestsinasta, Victoria puhkesi vuolaaseen itkuun.
– Olin niin hysteerinen, että kaikki luulivat että minä olin se, joka olin päässyt pois sieltä! Victoria nauraa.
Koko pidätyksensä aikana Denis ei ollut saanut mitään tietoa mielenosoitusten etenemisestä. Hän oli varma, että Valko-Venäjä oli antautunut.
Vankilan ulkopuolella odotti joukko vapaaehtoisia, jotka tarjosivat apuaan uupuneille, ruhjotuille ihmisille.
Denis sai kuulla, että naisten tyyni protesti oli muuttanut vastarinnan suuntaa. Miliisit eivät olleet enää rohjenneet pamputtaa aseettomia, kukkia kantaneita naisia.
Lukašenkan naiskäsitys oli samalla saanut kolauksen. Presidentin mielestä naisilla ei ollut asiaa politiikkaan, saati presidentiksi.
Opposition eturintamassa olivat nyt kuitenkin naiset.
– Lukašenka elää edelleen 1990-luvulla. Hän ei ole huomannut, että sukupolvet vaihtuvat ja ihmiset muuttuvat, Victoria sanoo.
Victorialle pelko tuli vanhempien perintönä
Victoria sanoo tienneensä aina, minkälaisessa maassa hän elää.
Hänen vanhempansa olivat vihanneet järjestelmää mutta olleet kyvyttömiä tekemään sille mitään. Myös Victoria oppi olemaan hiljaa, ettei kukaan kuule eikä kantele. Kun hän kyseli koulussa isovanhemmiltaan kuulemistaan Stalinin vainoista, opettaja tiukkasi, kuka Victorian päähän oli pannut sellaista.
– Olen nähnyt, että pelko tulee perintönä, Victoria sanoo.
Hänen lapsuudessaan ainoa ikkuna toiseen todellisuuteen olivat Puolan television piirretyt, jotka näkyivät kotona.
Valkovenäläiset ovat tottuneet elämään omaa elämäänsä ja valtio omaansa, Victoria sanoo.
– Me maksamme verot, jotka menevät meidän hakkaamiseemme, mutta yritämme hoitaa omat asiamme siitä huolimatta.
Victoria muutti Suomeen koska rakastui. Hän jätti hyvin palkatun työnsä Minskissä ja lähti Helsingissä työskentelevän Denisin perään.
Jos Valko-Venäjälle tulisi uusi hallinto, Victorian tekisi mieli palata. Hän on tajunnut vasta ulkomailla, kuinka upea kansa valkovenäläiset ovat.
Denis juhlisti vankilasta pääsyään viskillä ja saslikilla
Kun Denis pääsi vapauteen, Victoria ja Denis suuntasivat ystäviensä kanssa maalle.
He tekivät saslikia ja joivat viskiä, Denisin toivejuomaa. He nukkuivat ensimmäisen kokonaisen yönsä pitkään aikaan.
Sunnuntaina, pari päivää vapautumisensa jälkeen, Denis kävi lääkärissä kuvauttamassa vammansa. Kun he lähtivät Minskin pääkadulla sijainneelta klinikalta, he näkivät valtavat ihmismassat, jotka vyöryivät molemmin puolin Itsenäisyyden valtakatua kohti Lukašenkan virka-asuntoa.
Arviolta 200 000 ihmistä oli saapunut opposition koolle kutsumaan suurmielenosoitukseen.
Siinä ei voinut tehdä muuta kuin liittyä mukaan, he sanovat.
– Se oli elämäni hienoin hetki, Victoria sanoo.
Väkijoukossa myös Denis tunsi olonsa turvalliseksi. Hän kertoo nuoresta pojasta, joka huusi korokkeelta: Valko-Venäjä, minä rakastan sinua!
Yleisömeri vastasi: Myös me rakastamme sinua!
– Silloin tajusin, että kärsimykseni eivät sittenkään olleet turhia. Kansa on herännyt, eikä tämä enää tästä lopu, Denis sanoo.
Telegram-viestit satelevat Victorian ja Denisin puhelimeen
Victoria sytyttää uuden savukkeen. Palattuaan Suomeen hän on tuntenut itsensä apeaksi.
– Haluaisin olla oman kansan keskellä, mutta tajuan, ettei Denis voi olla siellä. Tämä sankarini on kärsinyt jo yhden vallankumouksen edestä, Victoria sanoo.
Hän ei uskalla ennustaa, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Tilanne on edelleen jännitteinen. Lukašenka on kiristänyt otteitaan mielenosoittajia kohtaan ja pidätyttänyt toimittajia.
Telegram-kanavat tuuttaavat Victorialle ja Denisille tietoa yötä päivää.
Yksi asia on kuitenkin varma, Victoria sanoo.
– Kun Lukašenka kukistetaan, tai viimeistään silloin kun hän kuolee, heti seuraavana päivänä meillä on lento Minskiin.
Faktalaatikko:
- Valko-Venäjällä järjestettiin presidentinvaalit 9. elokuuta.
- Valko-Venäjä sijaitsee maantieteellisesti keskellä Eurooppaa. Sitä on kutsuttu Euroopan viimeiseksi diktatuuriksi.
- Maata yksinvaltaisesti vuodesta 1994 johtanut Aljaksandr Lukašenka voitti vaalit räikeällä vilpillä.
- Lukašenkan suosio oli ennätysalhaalla muun muassa talous- ja koronatilanteen heikon hoidon takia.
- Hän oli sulkenut päävastustajansa vaaleista. Yhden heistä vaimo, Svjatlana Tsihanouskaja, lähti ja päästettiin ehdolle.
- Lukašenka vähätteli naisehdokasta. Oppositio yhdistyi Tsihanouskajan taakse ja sai myös presidentin perinteisiä tukijoita, työväestöä ja maaseudun asukkaita, puolelleen.
- Jo kesällä nähtiin isoja protesteja. Vaalituloksen selvittyä kansa lähti sankoin joukoin kaduille. Mielenosoitukset ovat jatkuneet siitä asti.
- Lukašenka on vastannut protesteihin ennennäkemättömällä voimalla. Tsihanouskaja pakeni vaalien jälkeen Liettuaan.
Lue lisää: