Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 2 vuotta vanha

Kärähtänyt loisteputki tyhjensi Lempäälän Ideaparkin – paikalle lähti yli 20 pelastuslaitoksen yksikköä

Kauppakeskus tyhjennettiin voimakkaan savun vuoksi reiluksi tunniksi.

paloautoja Ideaparkin edessä
Pelastulaitos sai hälytyksen Ideaparkiin torstaiaamuna. Kuva: Matias Väänänen / Yle
Elina Nieminen
Avaa Yle-sovelluksessa

Vaateliike Vero Modan pukuhuoneessa kärähtänyt loisteputki aiheutti suurhälytyksen ja tyhjensi kauppakeskus Ideaparkin Lempäälässä reiluksi tunniksi.

Pelastuslaitoksen mukaan loisteputken vieressä ollut pahvi oli syttynyt kytemään kuumuudesta. Tilanteessa syntyi runsaasti savua, mutta varsinaista tulipaloa kauppakeskuksessa ei ollut.

Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta puoli 9 jälkeen torstaiaamuna. Paikalle lähti 23 yksikköä.

Kauppakeskus ryhjennettiin hälytyksen jälkeen. Paikalle tullut pelastuslaitoksen henkilökunta joutui etsimään savun syytä pitkään ja sen löydyttyä pelastuslaitos tuuletti tiloja savutuulettimella. Kauppakeskus avattiin uudestaan ennen kymmentä.

Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Suosittelemme sinulle