Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Kaksi työntekijää altistunut UPM Pelloksen vaneritehtaalla suolahapolle

Työntekijät on viety ensihoitoon jatkotoimenpiteitä varten, mutta kyse ei ole viranomaisten mukaan vakavasta onnettomuudesta.

Paloauton kyljessä ESPL:n teksti.
Kuva: Esa Huuhko / Yle
Juho Liukkonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Kaksi työntekijää on altistunut torstaina suolahapolle Mikkelin Ristiinassa sijaitsevalla UPM Pelloksen vaneritehtaalla.

UPM Pelloksen tehtaanjohtaja Jouni Tenhunen kertoo, että tehtaalla oli tehty huoltotöitä, jonka yhteydessä pieni määrä suolahappoa vapautui putkistosta.

Tenhunen kertoo, että kyse ei ole vakavasta onnettomuudesta.

– Tapaturman syyt ovat vielä epäselviä. Niitä selvitetään.

Etelä-Savon pelastuslaitoksen palomestari Timo Merivirta kertoo, että henkilöt on viety hoitoon jatkotoimenpiteitä varten.

– Onnettomuus on tapahtunut suljetussa tilassa. Tilan ulkopuolelle ei ole levinnyt suolahappoa. Se oli 33 prosenttista suolahappoa, Merivirta kertoo.

Suosittelemme