Viranomaisten viestintä on ollut koronaepidemian aikana monta kertaa tikun nokassa.
Esimerkiksi viime viikolla oikeuskansleri Tuomas Pöysti moitti viranomaisia siitä, etteivät kansalaiset aina tiedä, ovatko koronaan liittyvät ohjeet suosituksia vai velvoitteita.
Tällä viikolla tapahtumajärjestäjien pasmat menivät sekaisin ainakin kaksi kertaa: ensin sosiaali- ja terveysministeriön pilkkuvirheen, sitten aluehallintoviraston ohjeistuksen takia.
Kysyimme keskeisiltä viestijöiltä, mikä tekee tiedottamisesta vaikeaa.
1. Tietotulva on loputon
Viestinnästä ja kriisiviestinnästä on kirjoitettu kymmeniä oppikirjoja, mutta koronaepidemian aikana niistä on ollut vain vähän apua.
– Koronaviestinnälle on leimallista, ettei se noudata mitään kaavaa ja mallia. Totta kai voimme suunnitella viestintää, mutta todellisuus ei koskaan vastaa sitä, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viestintäjohtaja Marjo Loisa sanoo.
Koronaviestintä on jatkuvaa reagointia. Tiedon määrä lisääntyy, ja se, mikä pätee tänään, ei välttämättä päde enää huomenna.
Loisa aloitti THL:n viestintäjohtajan tehtävässä toukokuussa. Hän kertoo, että tuolloin suurin yllätys oli viestittävien asioiden määrä.
Kansalaisten toiminta vaikuttaa koronaepidemian etenemiseen, ja THL:n tehtävänä on ohjeistaa kansalaisia toimimaan oikein.
Se tarkoittaa, että THL:n on tavoitettava kaikki suomalaiset.
Käytössä ovat kaikki mahdolliset viestintäkanavat: tiedotteet, esitteet, lehdet, televisio, radio, internet, some, jopa kauppakeskuskuulutukset.
2. Harkinta-aikaa ei ole
Koronaviestinnässä ei riitä, että asiasta kertoo, vaan siitä pitää kertoa nopeasti.
Etenkin keväällä ihmisten tiedon tarve oli valtava.
Tuolloin tilanteen teki vaikeaksi se, että alueelliset viranomaiset saivat tiedon uusista ohjeistuksista yhtä aikaa kansalaisten kanssa.
– Ihmiset odottivat, että pystymme siltä seisomalta kertomaan, mitä ohjeistus täällä tarkoittaa ja miten se hoidetaan, Siun soten viestintäpäällikkö Susanna Prokkola kuvaa.
Siun sote vastaa Pohjois-Karjalan ja Heinäveden sosiaali- ja terveyspalveluista.
Edelleen tiedonvälityksen nopea tempo aiheuttaa tilanteita, missä viestinnän onnistuminen on liki mahdotonta.
Susanna Prokkola pitää erityisen ikävänä tapauksia, missä tieto tartunnasta leviää somessa ja mediassa ennen kuin viranomaiset ovat ehtineet ottaa yhteyttä altistuneisiin.
– On kauhea tilanne, jos ihminen saa tietää omasta altistuksesta median kautta. Samalla media kuitenkin odottaa, että kerromme tapauksista nopeasti ja avoimesti. Lopulta kukaan ei ole tyytyväinen, Prokkola kuvaa.
3. Kaikkea ei saa kertoa
Ihmiset odottavat viranomaisten tiedottavan koronatartunnoista tarkasti, mutta käytännössä tämä ei ole mahdollista.
Tietosuojalain mukaan tartunnoista saa kertoa vain sen verran, ettei kenenkään yksityisyydensuoja vaarannu.
Jo kotipaikkakunta voi olla liian yksityiskohtainen tieto.
Susanna Prokkolan mukaan Pohjois-Karjalassa terveysviranomaisilta penätään jatkuvasti tarkempaa tietoa tartunnoista.
Maakunnan koronatilanne on ollut koko ajan rauhallinen, joten jokainen tapaus kiinnostaa.
– Meihin kohdistuu kova paine, että tartunnan saaneista pitäisi kertoa enemmän, missä he asuvat ja mitä tekevät.
Prokkola kertoo ymmärtävänsä ajatuksen kysymysten taustalla: toimisin varovaisemmin, jos tietäisin, että kotikulmilla on koronaa.
– Mutta se on valheellinen ajatus. Kaikkien pitää varoa olipa tartuntoja samassa kunnassa tai vaikka toisessa maakunnassa, Prokkola toteaa.
Siun sotessa jokainen tapaus arvioidaan erikseen. Yksityiskohtia, kuten tartunnan saaneen kotipaikka, kerrotaan vain, mikäli ne ovat välttämättömiä altistuneiden tavoittamiseksi tai jos tapauksella on vaikutusta julkisiin palveluihin.
Apulaistietosuojavaltuutettu Jari Råman kehottaa kuuntelemaan myös tartunnan saaneen ihmisen omaa näkemystä.
Hän viittaa Raahen tapaukseen, missä ravintolayrittäjä kertoi itse tartunnastaan (Raahen seutu).
– Kun ihminen oma-aloitteisesti kertoo tartunnasta tai nimenomaisesti suostuu tiedon jakamiseen, ollaan tietosuojan näkökulmasta varmalla pohjalla.
Toistaiseksi viranomaiset näyttävät onnistuneen turvaamaan tartunnan saaneiden yksityisyyden. Tietosuojavaltuutetun toimistoon ei ole tullut koronaviestintään liittyviä kanteluja.
4. Viranomaisviidakkoon eksyy helposti
Ja sitten yksi iso syy viestinnän vaikeaselkoisuuteen: Suomessa vastuu poikkeusolojen viestinnästä on hajautettu.
Kansalaisen näkökulmasta voi olla vaikea hahmottaa, kenen vastuulla asiasta päättäminen ja siitä tiedottaminen on.
Kokoontumisrajoitukset ovat tästä hyvä esimerkki: sosiaali- ja terveysministeriö antaa oman suosituksensa ja kertoo siitä, mutta varsinaisen päätöksen tekevät aluehallintovirastot.
Keskeisessä roolissa koronaviestinnässä ovat valtioneuvosto ja ministeriöt, Terveyden ja hyvinvoinninlaitos, aluehallintovirastot sekä kunnat ja sairaanhoitopiirit.
Aluehallintoviraston viestintäyksikön johtaja Jaana Lehtovirta pitää tärkeänä, että viestinnässä käytetään mahdollisimman tarkkoja ilmauksia.
Eli sen sijaan, että tiedotustilaisuudessa todetaan, että asiasta päätetään alueellisesti, kerrottaisiin selvästi, kuka asiasta päättää.
– Puhutaan yksilöidysti esimerkiksi kunnan tartuntatautilääkäristä tai paikallisesta aluehallintovirastosta. Tieto viranomaisten vastuista ja valtuuksista ei ole kaikille itsestään selvää, Lehtovirta huomauttaa.
Näin vastuuta viestinnästä on jaettu
- Valtioneuvoston kanslia ja ministeriöt: suuret valtakunnalliset linjaukset. Ohjeistaa muita viranomaisia, kuten THL:ää ja aluehallintovirastoja.
- Terveyden ja hyvinvoinninlaitos: seuraa tautitilannetta, tutkii koronaepidemian yhteiskunnallisia vaikutuksia ja viestii niistä. Ohjeistaa muita viranomaisia sekä neuvoo kansalaisia epidemian ehkäisyyn.
- Aluehallintovirasto: viestii omista päätöksistään, kuten kokoontumisrajoituksista ja ravintolatoiminnan valvonnasta. Viestintää ensisijassa kunnille, sairaanhoitopiireille, yrityksille ja järjestöille.
- Sairaanhoitopiirit ja soteyhtymät: tiedottavat alueellisesta tautitilanteesta ja mahdollisista altistumisista. Opastavat ihmisiä hoitoon hakeutumisessa ja epidemian ehkäisyssä.
- Kunnat: viestivät paikallisista torjuntatoimista suoraan kuntalaisille.
Voiko koronaviestinnässä onnistua?
Julkisessa keskustelussa viranomaisviestinnän kompurointi korostuu.
Aluehallintoviraston viestintäyksikön johtajan Jaana Lehtovirran mukaan nopean tiedonvälityksen aikana on luonnollista, että kohuja syntyy.
Harmillisimpia ovat tilanteet, missä julkisuuteen leviää virheellistä tai epätarkkaa tietoa.
Huhujen oikominen syö viestinnän voimavaroja, eikä niistä siltikään päästä välttämättä kokonaan eroon.
– Viestinnän resurssit ovat välillä todella kovilla. Ja kun kohu syntyy, unohtuu kaikki mahdollinen hyvä, mitä on siihen asti tehty, Lehtovirta toteaa.
THL:n viestintäjohtaja Marjo Loisa huomauttaa, että Suomessa on usein tapana harrastaa kovaa kritiikkiä.
– Kun katsotaan Suomen epidemiatilannetta ja verrataan sitä muuhun maailmaan, niin on meidän täytynyt jossain määrin onnistua.
Sosiaali- ja terveysministeriön, THL:n, aluehallintoviraston ja Pohjois-Karjalan soteyhtymän viestinnässä onkin varsin yhteinen näkemys siitä, miten viestinnässä on onnistuttu: aina voi parantaa, mutta paljon on jo opittu.
Miten koronasta tiedottamista pitäisi kehittää? Voit keskustella aiheesta sunnuntaihin 30.8. kello 23 saakka.
Lue lisää:
LM: Oikeuskansleri Pöysti moittii hallinnon koronaviestejä ja ohjeita sekaviksi