Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Somevideona levinnyt alaikäisen kiusaaminen sai uusia käänteitä: kiusaajalle kostettiin väkivaltaisesti, kostajiakin epäillään rikoksista

Juttukokonaisuus siirtyy piakkoin syyteharkintaan syyttäjälle.

Lahden tori kesällä
Lahden tori Kuva: Marjo Pirilä / Yle
Tapio Enlund
Avaa Yle-sovelluksessa

Poliisi on kertonut lisätietoja Lahden torilla tapahtuneen alaikäisen pojan kiusaamisesta.

Juttua on selvitetty pakottamisena, laittomana uhkauksena ja pahoinpitelynä. Poliisin mukaan uhrina on ollut 14-vuotias poika, jota 18-vuotias epäilty kiusasi.

Seuraavana päivänä kaksi nuorta miestä, lahtelainen 17-vuotias ja orimattilalainen 18-vuotias mies etsivät käsiinsä torikiusaamisesta epäillyn henkilön ja kohdistivat häneen väkivaltaa. Kaksikko anasti epäillyltä myös omaisuutta. Näitä tapahtumia poliisi on tutkinut törkeänä pahoinpoitelynä ja ryöstönä.

Poliisin mukaan tapahtumat on enimmäkseen selvitetty, ja esitutkintapöytäkirjat siirtyvät muutamien lisäkuulustelujen jälkeen syyteharkintaan syyttäjälle.

Tapahtumien jäljiltä poliisi muistuttaa, että kosto ja oman käden oikeus eivät ole oikea tapa toimia. Samoin se muistututtaa, että videoiden levittäminen tapahtumista sosiaaliseen mediaan voi olla traumatisoivaa ja tehdä tilanteesta vieläkin pahemman.

Jutun otsikkoa korjattu 28.8.2020 klo 16:15: Jutussa ei ole vielä nostettu syytteitä, kuten otsikossa aiemmin väitettiin. Poliisi tutkii epäiltyjä rikoksia kiusaajan ja kiusaajalle kostaneiden osalta.

Suosittelemme