Portlandin pormestari Ted Wheeler ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump väittelivät reaaliajassa, kun Wheeler piti lehdistötilaisuutta liittyen edellisen yön ampumatapaukseen, jossa kuoli yksi ihminen.
Ampumisessa kuolleella oli päässään lippis, jossa oli äärioikeistolaisen ryhmittymän tunnus.
Trump oli tviittaillut Wheelerille lehdistötilaisuuden aikana ja muun muassa nimitellyt Wheeleriä, sekä syyttänyt tätä “myrkyllisen ympäristön luomisesta liberaalissa kaupungissa”.
Wheeler suivaantui Trumpin viesteistä ja sivalsi takaisin suunnaten sanansa suoraan Trumpille tv-kameroiden välityksellä.
Wheeler moitti Trumpia aggressiivisuudesta ja yhteistyöhaluttomuudesta sekä huomautti, että päättäjiltä odotetaan vastuullista käytöstä.
– Tehdään yhteistyötä. Eikö se olisi viesti itsessään? Donald Trump ja Ted Wheeler auttamassa tätä maata eteenpäin yhdessä. Miksi emme yrittäisi sitä vaihteeksi, Wheeler totesi.
Demokraatit syyttävät Trumpia vihan lietsomisesta
Sunnuntaina useat demokraatit syyttivät Trumpia jännitteiden ruokkimisesta sekä väkivaltaan yllyttämisestä eri osapuolien välillä, jotta Trumpin vaalikampanja hyötyisi siitä.
Demokraattien presidenttiehdokas Joe Biden syytti tiedotteessaan Trumpia "harkitsemattomasta väkivaltaan yllyttämisestä". Biden sanoi tuomitsevansa itse kaikkien osapuolten väkivallan.
Trump oli ylistänyt kannattajiaan, jotka ottivat yhteen Black Lives Matter -liikkeen kanssa Portlandin ydinkeskustassa sunnuntain vastaisena yönä paikallista aikaa.
Trumpin kannattajien kerrotaan ampuneen värikuula-aseilla mielenosoittajia, jotka vastasivat heittämällä tavaroita päin autoletkaa.
– Etkö yhtään ajattele sitä, miksi ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin tässä maassa nähdään tämän tason väkivaltaisuuksia, demokraattinen pormestari Wheeler kysyi Trumpilta lehdistötilaisuudessa.
– Sinä olet luonut tämän vihan ja hajaannuksen kansassa, Wheeler totesi.
Portlandissa on ollut levotonta siitä lähtien, kun poliisi surmasi toukokuussa pidätystilanteessa Georg Floydin Minneapolisissa.
Presidentti Trumpin hallinto määräsi Portlandiin heinäkuussa liittovaltion joukkoja rauhoittamaan mielenosoituksia.
Korjattu ja päivitetty kello 8.32: Trump ylisti kannattajiaan, ei kannattajiensa ja aktivistien yhteenottoa. Lisätty Joe Bidenin kommentteja.
Aiheesta lisää:
Trump: Liittovaltion joukot pysyvät Portlandissa kunnes kaupunki on saatu "siivottua"