Hyppää sisältöön
Artikkeli on yli 3 vuotta vanha

Yle muuttaa Mikkelissä kauppakeskus Stellaan

Kauppakeskuksen toiseen kerrokseen remontoidaan Yle Mikkelille uudet toimitilat Sokoksen viereen.

Kauppakeskus Stellan julkisivu
Kuva Mikkelin keskustasta. Arkistokuva. Kuva: Juho Liukkonen / Yle
Timo Ikonen
Avaa Yle-sovelluksessa

Mikkelissä Vilhonkadulla samassa pihapiirissä jo useamman vuosikymmenen sijainnut Ylen aluetoimitus muuttaa vielä ennen vuodenvaihdetta uusiin tiloihin Stellan kauppakeskukseen torin laidalle. Radiostudion lisäksi tiloissa on työpisteet alueellisia uutisia tekeville toimittajille.

– Teemme koko ajan enemmän työstämme ihmisten parissa kentällä. Tämä mahdollistaa selvästi pienempiin tiloihin siirtymisen. Myös tekniikka on viime vuosina kehittynyt ja vaatii vähemmän tilaa, kertoo Yle Mikkelin päällikkö Aki Karjalainen.

Remontoimme tilaa uudelle vuokralaiselle -teksti ikkunassa.
Kuva: Timo Ikonen / Yle

Toisen kerroksen uusissa toimitiloissa on aiemmin ollut urheiluvälineosaston tiloja, viimemmäksi se on ollut lyhytaikaisten pop up -myyntipisteiden käytössä.

– Saamme nykyaikaiset, uutistyön kannalta keskeisellä sijainnilla olevat työtilat. Haluamme olla lähellä ja läsnä Etelä-Savossa, Karjalainen sanoo.

Etelä-Savon maakunnan uutisoinnista radioon, televisioon ja verkkoon vastaavalla toimituksella on Mikkelin lisäksi toimitila myös Puistokadulla Savonlinnassa.

Suosittelemme